Punaisessa mekossa

Taas kerran voin vaan todeta, että oikeat ihmiset todellakin tipahtelevat eteesi aina silloin kun on tarkoitus! ❤ Jotenkin kun visiot ja kaikki muukin vaan kolahtaa loistavasti yhteen, niin on lopputulos joka kerta jotain ihan mieletöntä! (Sama juttu kävi esimerkiksi Katrin kanssa jokin aika sitten, löydät postauksen täältä mikäli et ole sitä vielä lukenut. ❤ ) 

Anniina Forsmanin kanssa meillä oli kummallakin ollut haaveena päästä tekemään kuvia, joissa olisi nainen metsässä mekko päällä. Ideakuvat olivatkin molemmilla hyvin samantapaisia, joten yhteinen sävel löytyi nopeasti. Anniina löysi itselleen aivan täydellisen punaisen mekon ja vielä lokaationkin kuvauksia varten!

Saimme mukaan tiimiin myös Nita Nyrösen, joka loihti kerrassaan upean punaisen silmämeikin Anniinalle! ❤ Muu meikki on Anniinan itsensä tekemä. Nita on kyllä äärimmäisen taitava, ja häneltä luonnistuu kyllä erikoisemmatkin maskeeraukset. Toivottavasti saan tehdä Nitankin kanssa yhteistyötä vielä monta kertaa (yhdet kuvaukset hänen kanssaan on ainakin suunnitteilla)! Instagramissa löydät hänen töitään täältä: @nitanyronenmakeup

Mutta nyt löpinät sikseen ja niitä kuvia kehiin!


Malli: Anniina Forsman

MUAH: Nita Nyrönen & Anniina Forsman

Lady in red

Lady in red

Lady in red

Lady in red

Lady in red

Lady in red

Lady in red

IMG_3784-Edit

Lady in red

Lady in red

Lady in red

Lady in red

IMG_3697-Edit

Lady in red

IMG_3791-Edit

IMG_3834-Edit

IMG_3894-Edit

Lady in red

Malli: Anniina Forsman

MUAH: Nita Nyrönen & Anniina Forsman


Kuvaukset järjestettiin viikko sitten torstaina Tampereella. Meille paistoi kuvaushetkellä (onneksi!) tosi kaunis keväinen ilta-aurinko, joka onkin ollut viime aikoina aika tyypillinen näky täällä Suomessa. 🙂 Rakastan niin paljon tuollaista matalammalta paistavan auringon valoa metsässä, se saa kaiken hohtamaan kuin sadussa! ❤

Näissä kuvauksissa valaistus hoidettiin luonnonvalon ja yhden heijastimen voimin. Tuon heijastimen+telineen kanssa kikkailuun menee vielä miljöössä jonkin verran aikaa (varsinkin metsässä jossa maasto ei todellakaan ole tasainen! 😀 ), mutta kerta kerralta siitä oppii lisää ja siinäkin kehittyy. Sitä oppii myös pikkuhiljaa näkemään ja havaitsemaan sitä valoa paremmin ja paremmin! Itseasiassa juuri eilen työn merkeissä pääsin heti hyödyntämään näitä heijastimen ja yleensäkin valon käytön oppeja metsässä kuvatessa. Mutta siitä lisää myöhemmin… 🙂

Olen vaan niin kiitollinen siitä, että tänä vuonna olen viimeinkin päässyt toteuttamaan näitä kuvausprojekteja yhdessä muiden kanssa!

Ihastuttavaa loppuviikkoa kaikille! ❤

nimmari


Seuraa blogia: Portfolio – Instagram – Facebook – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

 

Mainokset

Aulangon kevät

Nyt ollaankin saatu nauttia aivan mahtavasta säästä! Itse olen tosin istunut paljon myös koneen ääressä sisätiloissa, sillä työt on tietenkin tehtävä oli keli mikä hyvänsä. Onneksi välillä pääsee ulos nauttimaan myös auringosta, ja etenkin nyt olen tykännyt käydä tuossa järvessä kastautumassa. Se virkistää ja viilentää mukavasti ja kynnys on pieni, sillä rantaan on matkaa vain joitain kymmeniä metrejä eikä paikalla taatusti ole ketään muita. Talviturkin kastoin siis eilen ja vesi oli kyllä yllättävän lämmintä! Järvi on pieni, joten vesi myös lämpenee nopeasti näillä ilmoilla.

Postausvuorossa olisi tällä kertaa Digitrail-hankkeeseen ottamiani kevätkuvia Aulangolta! Aulanko on kyllä aivan mielettömän kaunis paikka, keväällä ja kesällä se pääsee oikeuksiinsa ihan eri tavalla kuin talvella. Mikäli et vielä tiedä mistä tässä on kyse, kerron enemmän työstäni Digitrail-hankkeen parissa tässä postauksessa.

Annan nyt tällä kertaa kuvien puhua ja jätän tekstiosuutta vähemmälle. Ota hyvä asento, sillä tässä tulee varsinainen kevätkuvapläjäys!

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Digitrail-hanke / Aulanko kevät

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! ❤

nimmari


Seuraa blogia: Portfolio – Instagram – Facebook – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

 

Kevät on minun muusani

Vapaapäivä ja yhtäkkinen inspiraatio saivat minut jälleen hyppäämään kameran eteen, ja onneksi annoin idean viedä. Tämä on omakuvasarja eiliseltä, jonka vuoksi innostuin suttaamaan naamaani vähän liikaa ruskeaa luomiväriä (salama tosin häivyttää siitä suurimman osan). Tykkään siitä miten samantyylisiä näistä tuli kuin mitä alunperin olin mielessäni visioinutkin! Ei mitään kovin siloteltua vaan rosoisuus saa näkyä.

Yhä enemmän ja enemmän pidän myös siitä miten paljon lisää kukat sekä kasvit kuviin tuovat, ja toivonkin että pääsisin hyödyntämään niitä vielä useammin myös muita ihmisiä kuvatessa. ❤ Muutamia kuvausprojekteja onkin jo vireillä, enkä malttaisi millään odottaa että pääsemme niitä mallien ja meikkaajien kanssa toteuttamaan!

IMG_0665-Edit

Spring is my muse / Self-portraits

Spring is my muse / Self-portraits

IMG_0426-Edit

Spring is my muse / Self-portraits

Spring is my muse / Self-portraits

IMG_0352-Edit

IMG_0377

Toivottelen teille kaikille oikein hauskaa Vappua! ❤ Itse suunnistan illaksi töihin, joten sen kummempia hulinoita ei omalla kohdallani ole tiedossa. Ihan hyvä näinkin. 🙂

nimmari


Seuraa blogia: Portfolio – Instagram – Facebook – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Nukkuu ruusujen kanssa

Viime torstaina koitti viimein se päivä, jota olimme upean Katrin kanssa jo muutamia viikkoja suunnitelleet. Katri Konster otti minuun yhteyttä ja kysyi, että haluaisinko hänen kanssaan joskus kuvata, ja tottahan toki minä halusin! ❤ Hänellä oli kolme erilaista ideakuvaa, jotka oli Pinterestiin joskus tallentanut ja ne kuvat toimivat meillä inspiraation lähteinä. Teimme siis kolme erilaista kuvasarjaa, joista ensimmäisen näette tässä postauksessa.

Katri pyysi yhteistyöhön mukaan myös kukkakauppaa, ja Tampereen keskustassa sijaitseva Pikkukilpi otti siitä heti kopin! Ruusuista, köynnöksestä ja eukalyptuksen oksista siis kiitokset ja kunnia kaupan pitäjälle Marille! ❤

Sleeping with the roses / TFCD

Kaikki ruusut jotka näet, ovat yhteydessä häneen
Ruususeen
Ruusujen valtiatar elää ruusujen voimasta
Hän saa niistä kaiken, nukkuu niiden kanssa
Ja kuolee vähän jokaisella kerralla, kun katkaisemme ruusulta varren

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

On myös aivan mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin näiden TFCD-kuvausten myötä. ❤ Näissä 1-1 kuvauksissa pääsee kuvattava ja kuvaaja paremmin tutustumaan toisiinsakin, kuin esim. miiteissä joissa porukkaa on puolin ja toisin enemmän.

On myös hyvä pitää pieni juttutuokio ennen kuin kamera alkaa räpsyä, jotta kumpikin saa hiukan käsitystä siitä millainen se toinen ihminen on. Katrin meikatessa itseään höpöttelimme kaikenlaista, ja tutustuminen hoitui siinä samalla. Katrin kanssa meillä myös synkkasi heti, enkä malta odottaa että päästään suunnittelemaan ja toteuttamaan seuraavia kuvia! ❤

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Kuvasimme työpaikallani Hotelli Tammerissa, ja verannan/talvipuutarhan valo ei pettänyt tälläkään kertaa. Lisäksi meillä oli käytössä kaikissa kuvissa shampanjanvärinen heijastin.

Täytyy muuten sanoa, että heijastinpidike on luonnonvalossa mallin kanssa kahdestaan kuvatessa tosi kätevä! Sain nimittäin tällä samaisella viikolla hommattua vihdoin oman pidikkeen, ja voi kuinka se helpottaakaan asioita! 😀 Ulkona valoa yleensä riittää paremmin, mutta sisätiloissa se tuo jo todella ison muutoksen kuvien valaisuun, vaikka olisikin isoja ikkunoita. Verannalla myös katto on lasia, joten siellä valoa tuli ihan mukavasti myös yläpuolelta.

Sleeping with the roses / TFCD

Näistä ruususkuvista tuli taas kerran omat uudet suosikkini! On itse asiassa aika hienoa, kun jokaisten kuvausten jälkeen huomaa kehittyvänsä jotenkin. Edellisten kertojen virheistä oppii ja yrittää olla tekemättä samoja mokia uudestaan, ainakaan tahallaan. Esim. tarkennus nyt välillä menee vähän ohi, mutta sellaista se joskus on. 🙂

Tarkennusongelmista voinen syyttää itseni lisäksi hieman myös objektiivia, sillä nämä (kuten melkein kaikki muutkin henkilökuvat) on otettu Sigman 17-50mm f/2.8:lla, jonka hinta ei päätä huimaa ja automaattitarkennus joskus vähän takkuaa isommilla aukoilla. Hinta-laatusuhde on siitä huolimatta ollut tosi hyvä, ja se on heittämällä kaikista eniten käyttämäni objektiivi! Tähän asiaan on kuitenkin tulossa pian muutosta…

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Olen tässä muutamien viikkojen aikana saanut kuvata muutamaakin eri henkilöä TFCD-periaatteella, mikä on ollut ihan mahtavaa! Saatte heitäkin nähdä vielä täällä blogissa. Positiivinen ongelma; kuvia on enemmän kuin saan aikaiseksi postata! 😀

Sitä mukaa kun kokemusta kertyy, alan rakastua henkilökuvaukseen (tai tarkemmin sanottuna muotokuvaukseen) yhä enemmän ja enemmän, eikä loppua näy. Olen vasta päässyt alkuun! ❤

Vielä vuosi sitten jännitin ensimmäistä valokuvauskurssia, ja tässä postauksessa kerroin siitä miljöömuotokuvauskurssista Helsingissä. En ollut kuvannut ihmisistä muotokuvia juuri lainkaan ennen sitä, enkä tiennyt yhtään miten olla kameran takana; saada aikaan teknisesti onnistuneita kuvia, ohjata samaan aikaan mallia ja saada hänen olonsa vielä tuntumaan mukavalta. En osaa vieläkään täysin, mutta ero ainakin oman pään sisäisessä sekamelskassa on kuin yöllä ja päivällä, toivottavasti se näkyy ulospäinkin! 😀

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Sleeping with the roses / TFCD

Kaikkein parasta tässä hommassa on kuitenkin se, kun kuvattava on aidosti tyytyväinen hänestä otettuihin kuviin. ❤ Se on paras palkinto mitä on. ❤

Malli kaikissa postauksen kuvissa: Katri Konster (ig: @katrikonster )

Kukat, köynnös ja eukalyptus: Kukkakauppa Pikkukilpi (ig: @pikkukilpi )

P.s. Mikäli asut Tampereen seudulla ja tahtoisit vielä keväällä saada itsestäsi TFCD-periaatteella kuvia, laita ihmeessä viestiä ( kattenijaljilla@gmail.com )! Myös ylioppilas- ja valmistujaiskuvaukset onnistuvat, mikäli sinulla tai jollakin tutullasi ei vielä ole kuvaajaa tärkeälle päivälle! Tästä teen kuitenkin vielä oman pienen mainoksen hintoineen. Portfolioni löydät täältä. 🙂

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Talvifantasian lumoissa

Jatketaan hyväksi havaitulla linjalla, nimittäin nyt näette viime postauksessa lupaamiani kuvia miitin muista upeista malleista! ❤ Pitäkää penkeistänne kiinni, sillä nämä lookit ovat jälleen kerran ihan huikeita!

Mukana on taas hiukan laulun sanoja, tällä kertaa Chisun Yksinäisen keijun tarina -kappaleesta. ❤


”Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat ollu hällä takana
mut kuka uskois et’ on olemassa
surullisia keijuja?”
Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUA: Saija Sasetar

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUA: Saija Sasetar

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUA: Saija Sasetar

”Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois” 
Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUA: Iiriva

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUA: Iiriva

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli: Noora Katajamäki / MUA: Ella Ahmaniemi

”On paratiisi meillä täällä näin
vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni saa
ja vie mukanaan”
Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli: Noora Katajamäki / MUA: Ella Ahmaniemi

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUAH: Seah Breeze

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUAH: Sini Jokipii

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUAH: Sini Jokipii

”Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
Miksi se yhden hengen vaati
ennen kuin me muistettiin”
Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUAH: Suvi Jokipii

Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUAH: Suvi Jokipii

”Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan”
Fairytales and winter fantasy / Photographers and models meet-up

Malli & MUAH: Suvi Jokipii

Eikös ole satumaisen hienot nuo rekvisiitat, asut ja meikit!? ❤ Ja mikä eläytyminen siihen omaan rooliin, sen mallit hallitsevat myös äärimmäisen hyvin! Heti kun kuvaaminen alkaa, niin kukin malli heittäytyi sekunnissa täysin siihen omaan maailmaansa, ja se on yksi iso tekijä siihen että fantasiakuvista tulee myös uskottavia. Ihan mieletöntä!

Tunnen oloni niin onnekkaaksi kun olen päässyt tekemään myös näitä fantasia-tyylisiä kuvia, sillä niissä on vaan sitä jotain! Sopivissa määrin taikaa ja keijupölyä, vähemmästäkin tulee iloiseksi! 😉

Ensi viikolle mulla onkin sovittuna jo paritkin eri TFCD-kuvaukset, ja sitä seuraavallekin viikolle jo yhdet (kaikki minulle entuudestaan tuntemattomien mallien kanssa), joten kuvasatoa ja uusia kasvoja on lähiaikoina luvassa! Olen niin innoissani kaikesta tästä, etten meinaa pysyä nahoissani! 😀

Virkeää ja taianomaista alkavaa viikkoa kaikille! ❤

P.s. Ainiin! Jos et ole vielä nähnyt uutta, juuri valmistunutta portfoliotani, pääset näkemään sen täältä!

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle