Siivekkäät piristäjät

Tällä kertaa olisikin tarjolla pitkästä aikaa kuvia pikkulinnuista! Ruokintapaikalla käy valtaisa kuhina aamusta iltaan, ja automaatteja saa olla päivittäin täyttelemässä. Kuvat olen ottanut jo tuossa lokakuun puolella, mutta sain käsiteltyä ne vasta eilen. Aihehan on sinänsä näin marraskuussa vielä hyvinkin ajankohtainen.

Aiemmin olen saanut kuvattua vain tali- ja sinitiaisia, mutta tällä kertaa sain taltioitua muistikortille myös varpusen ja viherpeipon, kun vaan maltoin kykkiä maassa riittävän kauan (joka ei sekään mikään mahdoton aika ollut, kuvasin yhteensä ehkä vajaan tunnin verran).

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Birds

Tämmöisiä DIY-ruoka-automaatteja tein tänä vuonna yhden sijaan kaksi, ja lisääkin voisi kyllä tehdä, sen verran paljon on porukkaa tällä pihamaalla. Eihän nämä mitään kaunokaisia ole, vaan nimenomaan vitsimielellä ja pilke silmäkulmassa tehtyjä. 😀

Kaiken kun ei tarvitse olla niin vakavaa! Ajavat kuitenkin asiansa ja linnuillehan nämä Coca-Colan sponsoroimat pikaruokalat näyttävät kelpaavan oikein hyvin! 😀

Birds

Pulloautomaatit ovat myös ennen kaikkea älyttömän vaivattomia ja nopeita valmistaa! Täyttäminenkin on helppoa, kun käyttää apuna suppiloa. Näistä myös näkee heti, jos ne ovat tyhjiä.

Lisäksi linnuilla on ahkerassa käytössä viime vuonna itse tekemäni puinen lintulauta, ja tarjolla on toki myös vähän rasvaisempiakin herkkuja.

Birds

Toivottavasti pikkulinnut piristivät päivääsi! 🙂

Osallistun näillä kuvilla tämän viikon MakroTex-haasteeseen. Käyhän sieltä kurkkimassa miltä muiden marraskuu näyttää!

Mukavaa viikkoa! ❤

rakkaudella