Pitkästä aikaa blogin äärellä

Heippa vaan pitkästä aikaa! Blogi on elellyt hilaiseloa kahdeksan kuukautta. Minä sen sijaan olen touhunnut yhtä sun toista (enimmäkseen kuitenkin kuvaamiseen liittyvää, yllätys, yllätys!), ja pienet kuulumiset eivät varmaankaan olisi pahitteeksi!

Kesä on soljunut mukavasti omalla painollaan täällä Teiskon kesäparatiisissa! ❤ Viime viikolla tosin huomasimme tervapääskyjen jälleen lähteneen tontiltamme kohti etelää. Pihassa on yhtäkkiä oudon hiljaista, kun niiden iloinen kirskunta on kaikonnut. Meillä nimittäin kesä ”virallisesti” alkaa siitä kun ne saapuvat ja loppuu kun ne lähtevät.

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 12

Koulukin jatkuu jo ensi viikolla kesätauon loppuessa ja syksyllekin on luvassa jo yhtä sun toista hommaa. Kevätlukukausi meni yhdessä hujauksessa, ja innolla odotan nyt syksyllä alkavaa valokuvataiteen opetusta!

Valokuvaajan töitä olen onnekseni saanut tehdä keväästä asti, kun päätin pistää itseni likoon ja kokeilla olisiko minusta oikeasti siihen! Kesä on ollut sen johdosta sopivan kiireinen. Sopivan kiireisellä tarkoitan sitä, että vaikka olen tehnyt töitä, olen myös ehtinyt nauttia kesästä ja pitää mukavasti vapaata silloin kun on siltä tuntunut. Liian tiukat aikataulut saavat minut vain ahdistumaan, joten on mahtavaa kun voi itse aikatauluttaa työviikkonsa niin, että aikaa jää myös pelkkään olemiseen ja latautumiseen. 🙂

Keväällä myös uudistin ja rakensin brändiäni hirveällä tohinalla, kun yritin saada siitä enemmän oman näköisen sekä yhtenäisemmän. Se kannatti, vaikka aikaa ja vaivaa se vaatikin! Toki hommaa riittää vielä paljon, mutta ainakin suunta on selvillä! Jopa toiminimen perustaminen sekä yrittäjäksi siirtyminen alkavat tuntua pikkuhiljaa ajankohtaisilta. Tähän mennessä olen siis toiminut kevytyrittäjänä.

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 10

Sain myös alkukesästä tietää että minut oli valittu toiseenkin HAMK:in hankkeeseen valokuvaajaksi, joten Kanta-Hämeen pitäjiä onkin tullut kierrettyä ristiin rastiin kesän mittaan ja kamera on laulanut. 🙂 Tämä on nimeltään VIKKE-hanke (virtuaalista kulttuurimatkailua) ja sitä on luvassa helmikuulle asti. Lisäksi olen kuvannut kesän aikana monia ylioppilaskuvia, rippikuvia, juhlia, pariskuntakuvia, odotusajan kuvia, lapsikuvia, perhekuvia, sekä parit häät ja yhdet hautajaisetkin. Portfoliostani löytyy kuvausten tuotoksia mikäli ne kiinnostavat, mutta koitan saada niitä päiviteltyä tänne bloginkin puolelle!

Kesällä olen siis tehnyt kuvausrintamalla oikeastaan pelkkiä asiakastöitä, sillä tiesin jo keväällä ettei aika ja energia tule millään riittämään samanlaiseen tahtiin noiden tfcd-kuvausten parissa. Nyt syksyn mittaan uskallan jo niitäkin pikkuhiljaa varailla kalenteriin, sillä jossain vaiheessa on vaan päästävä kuvaamaan rennoin ottein ilman paineita, sekä purkaa sitä luovuutta ja taiteellisuutta vähän eri tavalla verrattuna asiakastöihin.

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 1

Tarkoitus olisi tosiaan tätä blogiakin herätellä taas henkiin, sillä olisi mukava jakaa tännekin tarinoita kuvauksien takaa! Instagramin puolella olenkin joitain juttuja jakanut ja Facebookissa samaten, mutta harmillisen pintapuolisiksi ne siellä usein jäävät. Useimmiten tuntuu ettei runosuoni vaan syki, enkä keksi mitään kirjoitettavaa vaikka sitä todellisuudessa olisi vaikka millä mitalla.

Päätin muuten että suljen tuon blogin oman Facebook-sivun ja julkaisen uudet postaukset tästä lähtien Valokuvaaja Anna Järvenpää -sivulla. Koen että on vähän turhaa pitää yllä kahta sivua (tai no, olla pitämättä jos ihan rehellisiä ollaan. Ei nimittäin ole hirveästi päivittynyt tuo blogin fb-sivu… 😀 ), kun yhden alle saa kaiken tarvittavan selkeämmin saataville. Eli jos haluat pysyä kartalla blogin tapahtumista ja seurailla millaisia kuvauksia tulee tehtyä, niin käy klikkaamassa tykkäys tuonne mun valokuvaajasivulleni!

Mitä sulle kuuluu? ❤

Terkuin, Anna

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 11


Seuraa blogia: Portfolio – Instagram – Facebook – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Kuulumisia & kooste muutamista syksyn kuvauksista (osa 1)

Johan on taas kulunut aikaa edellisestä postauksesta! Näitä suvantovaiheita nyt tulee väkisinkin aina välillä. Kulunut syksy ja alkutalvi on ollut henkisesti aika raskasta aikaa, mutta nyt alkaa onneksi näyttää jo paremmalta. 🙂 Loppuvuoden olen pitänyt kuvaustaukoa, mutta silti olisi ihan hirveästi aiemmin syksyllä otettuja kuvia näytettäväksi, ja siksi ajattelinkin tehdä niistä muutaman kuvakoostepostauksen. Ne jotka seurailevat mua Instagramissa ovatkin jo varmaan nähneet näitä kuvia (tai ainakin osan), mutta muualle en ole niitä vielä jakanut (jos ei nettisivuja lasketa, nekin sain tuossa eräänä kauniina päivänä vihdosta viimein päivitettyä).

Olisi mulla ihan uutisiakin kerrottavana, sillä yksi unelmani toteutuu pikapuoliin! Pääsen nimittäin vihdoin opiskelemaan valokuvausta! Koulu alkaa tammikuussa ja odotan sitä todella paljon! Kyseessä on Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto Jyväskylän Gradiassa ja tässä koulutuksessa keskitytään nimenomaan valokuvaukseen. Mietin pitkään, että haenko nyt syksyllä tähän vai vasta kevään yhteishaussa VAT:iin (VAT = valokuvaajan ammattitutkinto). Arvatenkin päädyin tässä vaiheessa tähän ensimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka mulla voisi olla melko hyvät saumat tuohon varsinaiseen valokuvaajan tutkintoonkin. Tiedän ja tunnen kuitenkin oman henkisen tilanteeni sekä omat voimavarani (niin hyvässä kuin pahassakin), luotan intuitiooni ja tästä syystä päätin että haen VAT:iin vasta kun tunnen olevani siihen valmis. Lisäksi vaakakupissa painoi ajankohta; tämän perustutkinnon pääsen aloittamaan heti tammikuussa, mutta VAT alkaisi vasta elokuussa (jos nyt oletetaan että siihen edes pääsisin, eihän siitäkään ole mitään varmuutta).

Kun on lähinnä itsekseen opiskellut valokuvauksen saloja kotona, niin väistämättä on  varmasti paljon sellaisia asioita joita en tiedä tai osaa, tai joita en edes tiedä että pitäisi osata, sekä asioita joita olisi kiva osata vaikkei olisi ihan pakkokaan. Olen tässä muutaman vuoden aikana kehittänyt itselleni sopivan tavan ja tyylin toimia ja sillä olen pärjännytkin tähän asti ihan kohtuullisesti, mutta aina voi oppia ja kehittyä lisää! Siksi odotankin tätä uutta ajanjaksoa innolla! Kaipaan sitä koulun, opettajien ja oman luokan tarjoamaa tukea sekä yhdessä oppimista josta olen aiemminkin tainnut täällä mainita. Ja tietenkin odotan kovasti uusiin, samasta aiheesta kiinnostuneisiin tyyppeihin tutustumista! 🙂

Sellaisia asioita joista en tiedä oikeastaan mitään, on esimerkiksi tuo kuvajournalistinen puoli. Lisäksi mm. tuotekuvaus, lapsikuvaus sekä erilaiset studiovalaisutekniikat ovat aiheita joihin en ole ihan hirveästi vielä perehtynyt. Ja onhan niitä varmasti paljon paljon, paljon muitakin! Nöyrin ja iloisin mielin lähden siis uutta oppimaan, ehdottomasti!

Tämä tutkinto järjestetään monimuotokoulutuksena ja tunteja on kolmena päivänä joka toinen viikko, loput on sitten itsenäistä opiskelua. Saattaa olla, että Jyväskylään muutto tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi kun välimatka on aika pitkä, mutta katsotaan nyt… 🙂

Tässä kuitenkin nyt ensimmäinen kuvakooste tältä syksyltä; kolmet ihan mahtavat kuvaukset joista kahdet miljöössä ja yhdet studiossa! ❤ Malleina upeat Tinja, Mari sekä Jassu & Joakim!

Princess of Arboretum

Malli&MUAH: Tinja Hakala / Kruunu: Minä

Princess of Arboretum

Malli&MUAH: Tinja Hakala / Kruunu: Minä

Princess of Arboretum

Malli&MUAH: Tinja Hakala / Kruunu: Minä

Princess of Arboretum

Malli&MUAH: Tinja Hakala / Kruunu: Minä

Princess of Arboretum

Malli&MUAH: Tinja Hakala / Kruunu: Minä

Princess of Arboretum

Malli&MUAH: Tinja Hakala / Kruunu: Minä

Dance in the studio

Malli & MUAH: Madame Cadaver

Dance in the studio

Malli & MUAH: Madame Cadaver

Dance in the studio

Malli & MUAH: Madame Cadaver

Dance in the studio

Malli & MUAH: Madame Cadaver

Dance in the studio

Malli & MUAH: Madame Cadaver

Autumn portraits

Malli & MUAH: Jasmine Kesseli

Autumn portraits

Mallit: Jasmine Kesseli & Joakim Kaseva

Autumn portraits

Mallit: Jasmine Kesseli & Joakim Kaseva

Autumn portraits

Mallit: Jasmine Kesseli & Joakim Kaseva

Autumn portraits

Mallit: Jasmine Kesseli & Joakim Kaseva

Autumn portraits

Mallit: Jasmine Kesseli & Joakim Kaseva

Noniin, nyt on blogihiljaisuus rikottu! Luultavasti koulun alkamisen myötä alkaa tänne bloginkin puolelle tulla taas enemmän asiaa. 🙂 Tai ainakin sisustusopinnoissa painotettiin blogin pitämisen tärkeyttä, jolloin se toimii digitaalisena oppimispäiväkirjana niin itselle kuin muillekin.

Ihanaa & rauhallista joulunaikaa kaikille! ❤

nimmari


Seuraa blogia: Portfolio – Instagram – Facebook – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Blogin jouluhiljaisuus

Taas on ollut loppuvuoden jo perinteeksi muodostunutta blogihiljaisuutta. Tasan kuukausi itseasiassa, kun vilkaisin edellisen postauksen ilmestymisajankohtaa.

Kaikki on hiljaiselosta huolimatta ihan hyvin, vaikka jouluksi tulimme kipeiksi emmekä harmiksemme päässeet viettämään jouluaattoa rakkaan suvun keskelle. Tänään olo on kuitenkin jo paljon parempi ja suuntaammekin perheeni luo syömään jouluruokia. Meiltä ne jäivät nimittäin lopulta ostamatta, ja vaikka muuten jouluaatto oli oikein mukava olosuhteet huomioon ottaen, niin kyllä se jouluruoka olisi tehnyt siitä vielä paremman.

Joulufiilis oli allekirjoittaneelta täysin kadoksissa aatonaattoon asti. Saimme onneksi siivottua ennen kuin tauti pukkasi kunnolla pintaan, joten sitä ei tarvinnut enää murehtia. En ole kuitenkaan minkään sortin jouluhössöttäjä, vaan menen fiiliksen mukaan. Jos tekee mieli laittaa joulua kotiin niin sitten laittaa. Jos ei, niin sitten ei tarvitse. Hyvin yksinkertaista!

Merry Christmas

Tämän näköisiä joulukorttikuvia tuli tänä vuonna otettua.

Lahjoiksi läheisille tein itse mm. saaristoilaisleipää, banaani-suklaakakkua, muutamaa erilaista fudgea, suklaatryffeleitä, vaahtokarkkeja ja sen sellaista. Marmeladiakin minun piti tehdä, mutta se epäonnistui koska agar agarini oli vanhentunutta ja sitä oli hieman liian vähän. 😀 Lisäksi se oli loppu kaikista jälleenmyyntipaikoista joissa kävimme, eikä pelastusyritykseni marmeladisokerinkaan kanssa auttanut.

Saimme tänne Tampereen seudulle kauniin valkoisen joulun, joka on kyllä mielettömän hieno asia! Ilma on ollut kaunis ja aurinkokin paistaa sen mitä ehtii. Ensi vuodesta minulla ei oikeastaan ole vielä mitään hajua, mutta väliäkös sillä. Odotan innolla tulevaa, mitä se sitten pitääkään sisällään.

Ihanaa joulunaikaa kaikille. ❤ Palailen tänne blogimaailman pariin paremmin sitten kun siltä tuntuu. Nauttikaa! ❤

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Keskikesän kuulumisia

Niin se Juhannuskin vaan meni, ja nyt on kesä parhaimmillaan! Meidän juhannus sujui oikein rauhallisissa merkeissä pääasiassa kotosalla. Blogissakin on ollut hiljaista, sillä se on ollut kesälomalla aika lailla tasan kuukauden. Tuntuu, ettei aika eikä varsinkaan voimavarat yksinkertaisesti riitä kovin moneen asiaan paneutumiseen yhtä aikaa, ja se on vaan hyväksyttävä.

Blogi on siis tällä kertaa se joka on jäänyt muiden varjoon. Siihen keskittyminen ja tekstisisällön tuottaminen tuntuu jokseenkin haastavalta vaikka kuvia olisikin valmiina.

Midsummer's cake

Postauksen kuvat ovat tekemästäni juhannusaaton raparperi-salviajuustokakusta jonka koristelin, ah, niin ihanilla syreenin kukilla!

Midsummer's cake

Kolmipäiväinen työviikko käytännössä eliminoi kyseiset päivät muusta puuhailusta, sillä olen aina niiden jälkeen melkoisen väsynyt eikä iltaan jää kuin muutama hassu tunti ennen kuin on taas rauhoituttava yötä vasten. Puutarhahommat taasen ovat vieneet leijonanosan kaikesta vapaa-ajastani (pakollisen levon ohella) ja valokuvaus sekä kuvien käsittely vievät toki vielä oman aikansa.

En silti väitä että olisin millään tasolla oikeasti kiireinen sanan varsinaisessa merkityksessä! Oikeastaan asiat ovat aika hyvin tasapainossa juuri nyt. En voi vaatia itseltäni enempää kuin mitä jaksan ja mihin pystyn, vaikka välillä on hyödytön olo ja tuntuu etten saa aikaiseksi yhtään mitään. Se ei kuitenkaan ole totta.

Midsummer's cake

Työn tekeminen on tuonut elämään mukavasti lisää merkityksellisyyttä, ja kolme päivää viikossa tuntuu juuri sopivalta määrältä tähän kohtaan. Useampi päivä olisi liikaa ja vähemmän olisi liian vähän. Ei pöllömpi tilanne siis!

Midsummer's cake

Uusi mm. luonto- ja juhlakuvaukseen hyvin soveltuva zoom-objektiivi siintää haaveissa ja nyt minulla on vihdoin mahdollisuus aloittaa säästäminen sitä varten! Se on hintaluokassaan aika paljon korkeammalla kuin aiemmat linssini, mutta tiedän sen vievän omaa kuvaamistani taas seuraavalle tasolle.

Lisäksi se mahdollistaa monia asioita tehtäväksi yhden ainoan objektiivin voimin useamman eri kapistuksen sijaan. Nimenomaan juhlia kuvatessa valovoiman ohella juuri zoomattavuus on isossa roolissa, jotta voi pysyä etäämmällä eikä kuvattava henkilö tällöin välttämättä edes huomaa koko kameraa. Sama koskee luonnon eläimiä.

Midsummer's cake

Kasvihuonekin on valmis, ja olen ihan mielettömän onnellinen sekä tyytyväinen siitä! Siellä on nautittu useammatkin aamu- ja iltapäiväkahvit kaikessa rauhassa kasvien ympäröimänä, viimeksi tänään. Laitan tänne kuvia näytille kunhan saan sen(kin) homman joskus aikaiseksi… 🙂

Pääsin kuvaamaan myös serkkuni ylioppilaskuvat, samoin juhlat. Siinä on riittänyt hommaa, enkä ole vielä läheskään valmis niiden kanssa… No, varsinaiset lakkikuvat sankarista on onneksi valmiit ja toimitettuna perille. Niissä se suurin työnsarka taisi ollakin.

Midsummer's cake

Ja ai niin, se miljöömuotokuvauskurssipostaus (sanahirviö :D) on uudemman kerran työn alla. Edellisen sain melkein valmiiksi ja sitten jollain käsittämättömällä tavalla onnistuin taas tallentamaan tyhjän luonnoksen kyseisen postauksen päälle…

–Huoh.

Reaktiona pitkä huokaus ja läppärin kansi suosiolla kiinni. Otti kyllä päähän, pakko myöntää. Sekin on siis tuloillaan, hiljaa hyvä tulee vai miten se oli… 😀

Midsummer's cake

Teidän muiden blogien seuraaminen on jäänyt harmittavan vähälle viime aikoina… Mutta kaikki aikanaan. Onneksi postaukset säilyvät täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ja niitä voi käydä lueskelemassa ja kommentoimassa oikein ajan kanssa vähän myöhemminkin, vai mitä? 🙂

Oikein onnellista alkavaa viikkoa niin töissä ahertajille kuin lomalaisillekin! ❤

rakkaudella

Uusia alkuja

Tällä viikolla tein ensimmäiset vuoroni uudessa työpaikassa! On ihanaa olla töissä, siis todella. Kun on vuoden päivät ollut kotosalla enemmän tai vähemmän harmaassa sumussa, ei ole mikään ihme että jossain vaiheessa alkaa kaivata taas elämää ympärilleen. Nyt on sen aika.

Tuo työpaikka edustaa minulle voittoa, värikkyyttä ja tietynlaista uutta alkua kaikelle.

New beginnings

Golf-klubin keittiö ei ehkä itselleni olisi ensimmäisenä tullut mieleen (en ole koskaan pelannut golfia, enkä ymmärrä siitä yhtikäs mitään), mutta olen onnellinen siitä että pääsin juuri tuonne! Ilmapiiri on ihan mahtava, niin rento ja hyväntuulinen. Ihmiset ovat iloisia niin asiakkaina kuin työntekijöinäkin, eikä huumorista ole pulaa. 🙂

Saan toteuttaa itseäni vapaasti ruoanlaiton muodossa. Haastetta on riittävästi, mutta ei liikaa. Silloin onnistumisen tunteitakin syntyy, ja ne ovat minulle äärettömän tärkeitä juuri nyt. Jopa aamuherätykset ennen kuutta ovat toistaiseksi maistuneet ihan hyvältä, vaikka en ole minkään sortin aamuihminen ollut koskaan. Kaipa siihen vaikuttaa se, että töihin on kiva mennä ja motivaatio on korkealla.

IMG_4986

New beginnings

Ajomatkaa tulee jonkin verran, mutta sekin on vaan positiivista. Tykkään siitä, että minulle jää ennen töihin menoa sekä sen jälkeen hetki aikaa olla aivan itsekseni (ellei YleX:n radiojuontajia lasketa mukaan!).

Ja mikäs olisikaan kesäkeleillä sen hienompaa kuin huristella moottoripyörän selässä töihin! Sitä odotan. Nyt on ollut aamulla 7:n aikaan vielä vähän turhan viileää siihen hommaan, mutta eiköhän se siitä korjaannu. Sääennusteet ainakin näyttävät lupaavilta!

New beginnings

Niin, ja kävinpä tosiaan viime lauantaina siellä miljöökuvauskurssillakin! Oli tosi mukava päivä ja kunhan vaan saan aikaiseksi käydä kuvia läpi ja lähetellä niitä muille, niin tekin toivottavasti saatte nähdä muutamia otoksia sieltä.

Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa! 🙂 Kaikki on siis mennyt paremmin kuin hyvin. Mitä teille kuuluu?

rakkaudella