Uusia alkuja

Tällä viikolla tein ensimmäiset vuoroni uudessa työpaikassa! On ihanaa olla töissä, siis todella. Kun on vuoden päivät ollut kotosalla enemmän tai vähemmän harmaassa sumussa, ei ole mikään ihme että jossain vaiheessa alkaa kaivata taas elämää ympärilleen. Nyt on sen aika.

Tuo työpaikka edustaa minulle voittoa, värikkyyttä ja tietynlaista uutta alkua kaikelle.

New beginnings

Golf-klubin keittiö ei ehkä itselleni olisi ensimmäisenä tullut mieleen (en ole koskaan pelannut golfia, enkä ymmärrä siitä yhtikäs mitään), mutta olen onnellinen siitä että pääsin juuri tuonne! Ilmapiiri on ihan mahtava, niin rento ja hyväntuulinen. Ihmiset ovat iloisia niin asiakkaina kuin työntekijöinäkin, eikä huumorista ole pulaa. 🙂

Saan toteuttaa itseäni vapaasti ruoanlaiton muodossa. Haastetta on riittävästi, mutta ei liikaa. Silloin onnistumisen tunteitakin syntyy, ja ne ovat minulle äärettömän tärkeitä juuri nyt. Jopa aamuherätykset ennen kuutta ovat toistaiseksi maistuneet ihan hyvältä, vaikka en ole minkään sortin aamuihminen ollut koskaan. Kaipa siihen vaikuttaa se, että töihin on kiva mennä ja motivaatio on korkealla.

IMG_4986

New beginnings

Ajomatkaa tulee jonkin verran, mutta sekin on vaan positiivista. Tykkään siitä, että minulle jää ennen töihin menoa sekä sen jälkeen hetki aikaa olla aivan itsekseni (ellei YleX:n radiojuontajia lasketa mukaan!).

Ja mikäs olisikaan kesäkeleillä sen hienompaa kuin huristella moottoripyörän selässä töihin! Sitä odotan. Nyt on ollut aamulla 7:n aikaan vielä vähän turhan viileää siihen hommaan, mutta eiköhän se siitä korjaannu. Sääennusteet ainakin näyttävät lupaavilta!

New beginnings

Niin, ja kävinpä tosiaan viime lauantaina siellä miljöökuvauskurssillakin! Oli tosi mukava päivä ja kunhan vaan saan aikaiseksi käydä kuvia läpi ja lähetellä niitä muille, niin tekin toivottavasti saatte nähdä muutamia otoksia sieltä.

Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa! 🙂 Kaikki on siis mennyt paremmin kuin hyvin. Mitä teille kuuluu?

rakkaudella

Mainokset

10 kiitollisuuden aihetta & 3 toivomusta

Päällimmäisenä tunteena tänä vuonna minulla on ollut kiitollisuus. Kiitollisuus ihan pienistäkin arkisista asioista ja siitä, mitä kaikkea on vuoden aikana tapahtunut. Olen kiitollinen siitä, että nyt minulla on oikeasti mahdollisuus olla ja eheytyä rauhassa ilman sen suurempia häiriöitä. Vielä on pitkä matka edessä, mutta joka päivä ollaan askeleen lähempänä. Täällä maalla metsän keskellä sen huomaa jotenkin niin konkreettisesti, miten paljon on asiat muuttuneet ja vieläpä paljon parempaan päin.

img_5318

Tällä viikolla olen ollut kiitollinen muunmuassa:

  • Aamukahvista
  • Kiireettömyydestä
  • Siitä, kun pääsee lämpimään saunaan sulattamaan syväjäädytetyt luut!
  • Rakkaista ihmisistä ympärilläni
  • Kuumasta glögistä
  • Lumisesta maisemasta
  • Siitä, että saan toteuttaa itseäni vapaasti milloin milläkin tavalla
  • Tiskikoneesta 
  • Kuvakisaan osallistumisesta ja voitosta
  • Siitä, että saan asua juuri täällä, juuri tässä talossa ja juuri tällä hetkellä

img_6916

Haaveilen:

  • Uudesta ulkoisesta kovalevystä (tietokoneeni on niin turvoksissa että räjähtää kai kohta)
  • Pienestä matkasta, vaikka ihan lähellekin
  • Uudesta objektiivista ja jalustasta (kas kummaa!)

Kyllähän sitä välillä miettii, että olisipa kiva mennä vaikka töihin tai takaisin kouluun, mutta samalla tiedän ettei vielä ole sen aika. Vielä ei vaan ole riittävästi kapasiteettia ottaa vastaan kiirettä, aikatauluja ja stressiä. Välillä kun meinaa kotonakin romahtaa jo ihan pienestä stressinpoikasesta. Silloin aina tajuaa miten heikko onkaan. Jos nyt palaisin kouluun, niin hetken päästä olisin taas samassa pisteessä josta on lähdetty ja sitä en todellakaan halua. Nyt pitää vaan olla kärsivällinen ja antaa asioiden mennä niin kuin ne menevät. Keskittyä niihin juttuihin jotka tuovat iloa. Täytyy antaa muutokselle aikaa, sillä mikään muutaman kuukauden prosessi tämä ei ole. Mutta sitten kun se oikea hetki koittaa ja olen ”valmis”, niin minua ei pysäytä enää mikään! 🙂 Todennäköisesti tämä on ja tulee olemaan elämäni parasta aikaa, joten siitä pitää nauttia ja olla äärettömän kiitollinen!

Tänään on isänpäivä ja täytyykin tästä kohta kiiruhtaa valmistelemaan illan ruokia. Se on minun lahjani isälle & pappalle. ❤ Hyvää isänpäivää siis!

Rakkaudella, Anna

Luovuuden verotusjärjestelmä

img_1554

Eilen oli taas sellainen ärsyttävä päivä. Mitään muuta en saanut aikaiseksi kun kuvissa olevan pannukakun, mutta siihen nyt ei paljoa vaadita. Niitäkin päiviä tarvitaan kun ei vaan kertakaikkiaan ole tarkoituskaan tehdä mitään. Olla vaan ja möllöttää tai käydä metsässä kävelyllä. Vaihtoehtoisesti voit pyöriä sängyssä omissa ärsyttävän olon liemissäsi, rampata talon ja verstaan väliä edestakaisin, puhista ja ähistä matkalla, miettiä vessan remonttia pääsi puhki (eli noin 10 minuuttia), vaikeroida taas sitä kun ei huvita tehdä mitään ja sen jälkeen hipelöidä maalisuteja ja -pensseleitä mitään koskaan kuitenkaan aloittamatta. Olisi vaan pitänyt lähteä sinne metsään.

Kun olen pari yötä nukkunut huonosti, niin tämä on hyvinkin tuttu olotila. Aivot käyvät ylikierroksilla eivätkä millään muotoa meinaa suostua siihen että nyt ei tehdä MITÄÄN. Luovuus vaatii aina veronsa jossain muodossa, olen nimittäin jo monena päivänä putkeen tehnyt suhteessa aika paljon kaikkea luomistyötä. Etenkin nyt tässä elämäntilanteessa tämän levon tarpeen huomaa selvästi kun jaksamisen kapasiteettia on muutenkin käytössä vain murto-osa normaalista. Samalla tällaiset päivät kuitenkin kielivät siitä, että jokin isompi projekti on syntymässä ja tuloillaan ulos mielen mustasta aukosta. Sen täytyy tehdä tilaa uusille ideoille ja ajatuksille.

Ja sitten, kun eilisaamuna vannoin että aion tehdä jotain muuta kuin olla koneella niin arvaatte varmaan mitä tein koko päivän… No, olin koneella. Ei tee hyvää hartioille, varsinkaan kun lempi työpisteeni on sängyllä joka tunnetusti on ergonomisin mahdollinen vaihtoehto!

Tänään tuntuu paremmalta. Siltä, että saattaa olla hyvinkin paljon ideoita toteutettavana. Mahdollisesti jopa onnistumiseen asti (vaikka nukuinkin taas aika huonosti päänsäryn takia.) Onneksi maanantaina pääsee taas PVT-terapiaan rentoutumaan!

Ristiriitoja on taas kerran pienen ihmisen elämä pullollaan, mutta niinhän se menee. Elämä koostuu ristiriidoista. Niistä sitten vain on yritettävä parhaansa mukaan luovia läpi.

Terkuin, Anna

img_1594img_1523img_1546

/ Yesterday was one the really annoying days. I couldn’t get done anything at all (except this pancake in the photos.) I call this kind of days as creativity’s tax system. It’s quite normal when you do much creative things.  Those days are familiar to me when I’ve slept badly for a few nights. Brains need rest too. And when they do they don’t want to stop and go into overdrive, that’s why I mostly can’t sleep these days very well. Also the annoying feeling that lasts usually whole day tells me that something bigger project is on it’s way. 

But yesterday is gone and today is a better day!

With love, Anna 

 

 

 

Miten päädyin tähän pisteeseen?

IMG_9284
Tämän tekstin tarkoituksena on nyt avata teille lähimenneisyyttäni eli sitä, miksi istun juuri nyt kirjoittamassa tätä blogia sellaisena kuin se on.

MITÄ?

Olen pitänyt sisustusartesaanin opintojeni ohella oppimispäiväkirjaa eli blogia aiemmin, joten ihan uutta tämä bloggaaminen ei ole. Nyt kun opintoni ovat tauolla, niin halusin aloittaa täysin puhtaalta pöydältä ja tehdä kokonaan uuden blogin hieman erilaiseksi oppimispäiväkirjaksi. Tällä kertaa haluan oppia lisää itsestäni, siitä kuka minä olen ja mitä haluan tehdä. Sisustusartesaanin työ ei ehkä ole kovin kaukana siitä, mutta haluan opetella lisää erilaisia kädentaitoja jotta saisin lisäosviittaa siitä mikä tekee minut kaikkein onnellisimmaksi. Voi olla, että se oikea ala löytyy huomenna tai vasta 10 vuoden päästä mutta mitä väliä. Hauskaa voi ja täytyy pitää sitä odotellessa, meni siihen kuinka kauan tahansa. Mikään taito ei koskaan mene hukkaan, sen olen ainakin tähän mennessä oppinut!

MIKSI?

Se että asumme nyt täysin maaseudulla isossa vanhassa perintöhirsitalossa ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys, enkä todellakaan olisi uskonut sitä keskustan pikkuisessa yksiössäni jos joku olisi vuosi sitten tullut minulle niin sanomaan! Puhumattakaan siitä, että keskeytän koulun. Se on ollut alusta asti minulle todella tärkeä asia ja jopa henkireikä (ehkä vähän liikaakin kun nyt jälkeenpäin ajattelen.)

Olin koko artesaaniopintojeni ajan todella tunnollinen ja sainkin kaikista aineista pelkkiä kiitettäviä. Vähempään en olisi kyllä tyytynytkään, koska tavoitteeni olivat alusta asti todella korkealla. Kun jotain aloin tekemään niin tein sen todella hyvin, näen sen nyt. Mutta silloin ei tuntunut mikään olevan tarpeeksi hyvää vaan kerta toisensa jälkeen koin olevani riittämätön. Toisaalta taas sisimmässäni tiesin osaavani asiani hyvin, mutta joku sisälläni esti nauttimasta siitä muutamaa sekuntia kauempaa. Ongelmiani olivat siis täydellisyyden tavoittelun lisäksi armottomuus itseäni kohtaan, itseluottamuksen puute/muiden mielipiteiden jatkuva pelkääminen ja omien voimavarojen kuluttaminen jatkuvalla säästöliekillä seurauksista piittaamatta. Jälkimmäisiä olen harrastanut jo kauan. Koulunkin ohella tein töitä välillä täyttäkin viikkoa ja treenasin salilla kovaa. En silloinkaan ymmärtänyt että pakenin vaan jatkuvasti omia ongelmiani ja hukutin niitä milloin mihinkin.

Mutta niin ne asiat vaan muuttuu ja loksahtaa lopulta kohdilleen kun tulee oikea aika. Se on ihan varma, että asiat tapahtuvat kyllä ajallaan jos niiden vaan antaa tapahtua. Sitten voi jälkeenpäin naureskella, että näinhän tän pitikin mennä (kokemusta on.)

MILLOIN?

Syksyllä 2015 alkoi minun elämässäni käännekohta, kun aloin tietoisesti hiljalleen käsitellä lapsuuttani ja siihen liittyviä muistoja. Olin muutenkin todella stressaantunut ja  väsynyt, ja olinkin melkein kuukauden verran pois koulusta loppuvuodesta kun en vaan jaksanut nousta enää sängystä ylös. Olisi jo silloin pitänyt hälytyskellojen alkaa soida, mutta puskin vaan eteenpäin kuin höyryjuna välittämättä sen enempää kehon ja mielen signaaleista.

Alkuvuodesta 2016 alkoi paljon odotettu kolmen kuukauden työssäoppimisjakso, joka oli minulle monella tapaa hyvin kasvattava ja kaikesta huolimatta ihan mahtava kokemus. Olin saanut paikan tamperelaisesta sisustussuunnittelutoimistosta ja se ylitti todellakin odotukseni! Vaikka nautin siitä täysin rinnoin, niin nyt jälkeenpäin ajateltuna masennus oireili sen aikana välillä aika pahastikin. Koin niin pahoja riittämättömyyden, mitään osaamattomuuden ja häpeän tunteita että ihmettelen miten jaksoin koko jakson loppuun asti. Paikka, työkaverit ja projektit olivat huippuja, ja opin siellä ihan käsittämättömän paljon asioita sisustussuunnittelusta ja somistamisesta joten siitä se ei kyllä johtunut. Oma kapasiteetti vaan oli kertakaikkiaan ollut jo kauan ihan finaalissa, eikä siihen auttanut viikon tai kahdenkaan lomat. Tein viimeisenä projektina ja näyttötyönä periaatteessa kokonaisen ravintolan sisustussuunnitelman, joka oli laajuudessaan aika valtava nyt kun ajattelee.

Mutta minä selvisin! Lähdin sieltä kiitettävät arvosanat ja ylistyssanat mukanani, sekä sen valtavan tietomäärän kanssa ja saatoin todellakin olla ylpeä itsestäni. Samaan aikaan olin kuolemanväsynyt ja halusin vain nukkua. Sitä kyllä teinkin, kahden kaupungin välinen reissaaminen ja pitkät vaativat päivät oli tehneet tehtävänsä ja tämä tyttö oli puristanut itsestään jokaikisen pisaran irti.

Työssäoppimisjakson jälkeen jäinkin sitten kotiin ja sain keskivaikean masennusdiagnoosin lääkäriltä. Ei se siinä vaiheessa enää mikään yllätys ollut, koska olin vasta vähän aiemmin hoksannut sen itse. Silloin se tuli kyllä jotenkin puun takaa, vaikka kaikki merkit olivatkin selvästi näkyvissä. ”Enhän minä voi olla masentunut? Eihän minulla ole moiseen edes aikaa!” Joopa joo, se ei paljoa kysele että onko sulla aikaa vai ei. Se tulee jos on tullakseen, mutta siitä pääsee yli. Mieltä painavat asiat käsitellään hissukseen ja keskitytään lepäämään, sekä tekemään mahdollisuuksien mukaan vain niitä asioita joista eniten nauttii. Kaikki ylimääräinen mielen kuormitus karsitaan pois (myös liika positiivinen, vaikka kuulostaakin ehkä oudolta.)

Läheisten ja perheen tuki on myös ollut todella isossa roolissa, ilman miestäni ja hänen suurta ymmärrystään tilannettani kohtaan en olisi nyt tässä. Myös ympäristön vaihto auttoi todella paljon. Itseasiassa, jos olisin jäänyt kotikaupunkiini niin tuskin olisin parantunut lainkaan, päinvastoin tilanne olisi varmaan pahentunut. Siksi asumme nyt täällä maalla, missä ei juuri ihmisiä ole muutamia sukulaisia lukuunottamatta. Täällä on tyyni, rauhallinen ja parantava ilmapiiri luonnon keskellä ja järven rannassa. Nyt olen myös lähempänä isääni, jonka kotitilaa tämä on ja olen siitä tosi onnellinen.

ENTÄ NYT?

Vuolaan vuodatuksen jälkeen voin vaan todeta olevani tosi iloinen siitä mitä käyn parhaillani läpi. Vihdoin alan myös pikkuhiljaa ymmärtää sitä, millaista on kun on oikeasti onnellinen. Minulla on kaikkea riittävästi juuri nyt, ei liikaa eikä liian vähän. Toki unelmiakin on ja ne on tehty toteutettaviksi, mutta pala kerrallaan. Vaikka olisi ollut kuinka huono päivä, niin minulla on aina ollut sisälläni vahva usko parempaan ja siihen, että kaikki muuttuu. Sitä kutsutaan myös toivoksi. Ja niinhän ne asiat muuttuikin. Paljon asioita on vielä käsiteltävä menneisyydestä jotta päästään ns. ”normaalitilaan”, mutta en ole siitä pahoillani. Kuten sanotaan, tärkeintä ei ole määränpää vaan se matka joka sinne kuljetaan.

Paljon jäi varmaan sanomatta, mutta oli sitä tarinaa siinäkin riittämiin. En edes tiedä onko järkeä jakaa kaikkea tätä informaatiota tänne kaikkien nähtäville, mutta ehkä vihdoin on korkea aika lakata miettimästä ja pelkäämästä muiden mahdollisia mielipiteitä, olen tehnyt sitä jo koko tähänastisen elämäni. Tämä kaikki sekamelska on osa minua ja kuuluu olennaisesti blogin syntyyn. Ilman tätä ei olisi koko blogia. Mielestäni tämä on ikään kuin kirjan johdanto, ilman sitä et tiedä koko tarinaa ja se pieni, mutta tärkeä osa sisällöstä jää kokonaan pois.

Sain nyt kirjoitettua ajatuksiani menneestä ylös ja selkeytettyä sitä myös itselleni. Kirjoittaminen ja käsillä tekeminen on minulle terapiaa, ja jos joku muu jonain päivänä saa tästä tekstistä tai blogista jotain irti, niin olen vaan todella iloinen!

Kiitollisin mielin kaikesta kokemastani ja vielä kokematta jääneestä voin levollisin mielin herätä huomiseenkin päivään tietäen, että kaikki kyllä järjestyy niin kuin pitääkin.<3

Väsähtänein terveisin, Anna

IMG_8801

/ This is where I’m telling about my recent past, and why I started this blog. Now when my studies are on a break, I made this as a different kind of a study journal than before and with this I can learn more about myself, who am I and what I love to do most! Decoration artisan is maybe not very far away from that, but I want to learn new skills and get a closer look at my dreams and wishes. Maybe the right path is found tomorrow or maybe 10 years from now, but who cares, you can and you actually need to have fun while you’re waiting! 🙂

Very much has happened in a year, and I couldn’t have believed it how different ways things have turned. So, I was still in school year ago last autumn, it was very clear that I was so tired and exhausted.. Even though I didn’t notice it myself. Or maybe I did but I didn’t care about warning signals which my mind and my body both were sending to me. It’s crazy how you just block them away and could live in that terrible anxiety for many years if you didn’t get stopped. I’m glad that I was, my body and my mind made me to stop eventually and I was diagnosed as depressed. This happened after my practical training.

I was 3 months in a interior design office and loved it and my co-workers, and I did a really great job there working like a crazy. I always want to do my best, but already in that time I should have been resting, not working at all. I got excellent grades from there and they appreciated my work very much. I even designed a whole restaurant’s interior as my final project. The whole internship was a huge thing for me, and after that I was so exhausted I couldn’t do anything else than sleep. So I got sick leave from school because of depression and burn out.

Changing a locality and ambience was really needed to do. That’s why we moved from my home town to countryside, in the middle of nowhere. It was the best thing to do, because anxiety got over me in the previous place. Here I could start over, carefully shatter in pieces and then get myself together again. Also my dad lives here (and has actually born here) and some other relatives too. I’m very glad about it. It’s so peaceful, curing and just amazing atmosphere in this place, nature all around you. Perfect I think. And this big old farmhouse where we now live in with my fiancé was uninhabited, so it was just perfect situation. It’s in my family’s ownership so we did not have to buy it for ourselves or anything like that. This is a win-win situation for all!

So, now I’m getting to know my past and childhood, becoming whole again with help of psychological zone therapy. I was lucky to have just an amazing therapist, and it’s so great! This blog is another kind of therapy for me, it’s about crafting and doing things by hands and I want to share it with you. Even if it’s any difficulties in your life, you will manage. Life gives you what you need but only if you let go. It’s the most important thing to understand I think. I’m still on process and still have much to get through in my past, but it’s not going to take forever. In the right time, right place and right mind it will be a great success. I’m very grateful of everything in my life, even the hard times. Because without them, maybe I wouldn’t never have a chance to go through these things and be healed.

Without my fiancé and my family it would have been much harder to go forward. Your close ones are worth of gold. I trust in life and it will really give me the right people and make it all happen in the right ways if you just let it. Thank you for reading, means lot to me! ❤

With love, Anna