Kansalaisopiston henkilökuvauskurssi

Daisies in a meadow

Selasin postissa tullutta Ahjolan kansalaisopiston kurssilehteä sillä ajatuksella, että josko sieltä vaikka löytyisi jotain mukavaa ja löytyihän sieltä! Ihminen valokuvassa -kurssi, jolle ilmoittauduin heti. 🙂 Olen todella innoissani, sillä se on juuri sitä henkilökuvaamiseen kohdistuvaa treeniä jota olen jo pitkään kaivannut. On kiva että samat naamat tapaa useamman kerran, jolloin ehtii myös tutustua hieman paremmin eikä tarvitse aina jännittää niin kauheasti! 😀

Daisies in a meadow

Kurssi alkaa 13.9. ja jatkuu joka toinen keskiviikkoilta 22.11. asti. Siis kuusi kertaa 2,5 tunnin settejä joiden aikana myös kuvataan, loistavaa! Vielä näytti olevan tilaa, joten kipinkapin varaamaan jos kiinnostuit! 🙂 Hintakin on edullinen, 41 euroa. (Tämäkään ei ole mikään yhteistyöpostaus, vaan puhtaasti omasta halusta kirjoitettu!)

Käsittääkseni kursseja ei myöskään ole rajattu vain Tampereella asuville vaan kenelle tahansa, joten eri asuinpaikkakaan ei poissulje osallistumista. 🙂

Daisies in a meadow

Tulipa myös mieleeni tuo tuttu lausahdus: ”Miksi en keksinyt tätä aiemmin?”

Kyllähän tuo Ahjolan lehtinen on meille tullut jo monesti, mutta en ole jäänyt tutkimaan sitä missään vaiheessa sen paremmin. Mitä tästä opimme? No sen, että joskus kannattaa selata myös sitä ilmaisjakelua… 😀

Daisies in a meadow

Olen tosi innoissani tästä(kin), enkä malttaisi millään odottaa! Onneksi kesää on vielä jäljellä ja seuraavan kuukauden siitä voi nauttia vielä täysin siemauksin. Myös uusi objektiivi on jo paraikaa matkalla postiin minun noudettavakseni… 🙂 Mutta siitä lisää myöhemmin!

Päivänkakkarakuvat on otettu jo kuukausi sitten, eräänä kauniina heinäkuun iltana. Kyllä niissä on aika hyvin jo elokuunkin tunnelmaa havaittavissa. Ilta-aurinko se vaan on niin hieno!

Ihanaa loppuviikkoa! ❤

rakkaudella

Kasvihuone rakentuu

…Vihdoin! Olen kovasti odottanut ikioman kasvihuoneen saamista vuoden päivät (aiemmin en ollut osannut koko asiaa ajatella, koska en kokenut olevani minkään sortin viherpeukalo). Naapurissa asuvan pappani vanha muovihuone ajoi asiansa viime kesänä, mutta halusin kasvihuoneelta jotain enemmän: estetiikkaa, muunneltavaa pohjaratkaisua ja parempaa toiminnallisuutta noin niin kuin pähkinänkuoressa esitettynä. Ja toki haavelistalta löytyi myös se seikka, että kasvihuone sijaitsisi omassa pihassa.

Nyt rakennuspuuhat ovat jo hyvässä vauhdissa! Laitan tähän kuvia rakentamisen eri vaiheista (nämä päiväsaikaan otetut kuvat olen kaivanut puhelimesta).

IMG_4853

IMG_4856

Perustuksia ei alettu valamaan, vaan kasvihuone on tehty kyllästetyjen puhelinpylväiden varaan reilun hiekkakerroksen päälle, kuten kuvista näkyy. Tämä oli vaihtoehtona ennen kaikkea nopeampi, puukin saa elää omaan tahtiinsa ja ns. kelluu hiekan päällä.

IMG_4867

IMG_4869

IMG_4879

IMG_4885

IMG_4894

Pinkit Saulit menossa mukana!

Isäni ja setäni toimivat kasvihuoneen rakentajina, sillä heillä on vankka ammattitaito kaikenlaisen rakentamisen suhteen. J hääräilee apumiehenä ja tekee milloin mitäkin. Minulle jää pensselihommat, eli toimin lähinnä maalarina.

Kerrostalon vanhat ikkunat on siitä käteviä, että niissä on sälekaihtimetkin valmiina! Eipähän tarvitse paljoa varjostuksia miettiä. Lisäksi ne on tuplaikkunoita, eli syksyllä lämpö säilyy paremmin kasvihuoneen sisäpuolella, kesällä tuuletus on helppoa ikkunoiden ja kattoluukun kautta. Lattiaan onkin tiilen sijasta tulossa noppakiveä. Kaunis materiaali myöskin, ja kestää varmasti iankaikkisuuteen asti. 😀

IMG_4888

Olen saanut äijien keskuudessa lempinimen ”Kasvihuonekonsernin hallituksen puheenjohtaja” ja sitä on naurettu monet kerrat! 😀 Kuulemma on kauhean osuva nimi, tiedä sitten mistä johtuu… 😀 On tämä kyllä sellainen projekti ollut jo tähän mennessä, että huhhuh!

Vielä olisi paljon tehtävää, mm. loppujen kennolevyjen asennus, ikkunoiden pesu ja maalaus, noppakivien laitto sekä keittiöpuutarhan loput maansiirrot ja muiden kasvupenkkien perustamiset. Kiirettä pitää. Päätin maalata ikkunat vasta paikoillaan, meni syteen tai saveen. Tästä kasvihuoneesta on muutenkin tulossa niin rouhea, ettei maalausjäljen tarvitse olla ihan priimaa. 😉

IMG_4859

Näkymä kasvihuoneen edustalta talolle päin. Ämpärit ja kastelukannu tyylikkäästi kenollaan… 😀 

Tämä on siinä mielessä pienen budjetin kasvihuone, että kaikki muu materiaali on ollut valmiina, paitsi kennolevyt. Esimerkiksi ikkunat ovat maanneet navetan vintillä jo parikymmentä vuotta tilaa viemässä! 😀 Ehkä oli jo aikakin saada ne johonkin järkevään käyttöön…

Lopuksi vielä hiukan kuvia kasvihuoneen tämänhetkisestä tilanteesta eilisen auringonlaskun siivittämänä. ❤

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Suunnittelin kasvihuonetta tosiaan jo talvella, ja mallinnuskuvat sekä silloiset ajatukseni löydät täältä!

Ihanaa viikkoa jokaiselle! ❤

rakkaudella

Haaveita perinnepuutarhasta

Syksy ja talvi on kerrassaan loistavaa aikaa unelmoida puutarhasta ja lohduttaa itseään kesäisillä kuvilla, joissa vielä on vihreys tallella. Tämä pimeä aika myös rohkaisee (ainakin minua) suunnittelemaan puutarhaa siten, että vielä syksylläkin olisi jonkinlaista väri-ilottelua jäljillä. Olen käytännössä täysin ummikko puutarhasuunnittelussa, mutta aina voi ja täytyykin opetella uusia asioita. Sehän on vaan hauskaa kun asennoituu oikein! 🙂

dia1

Tein pienen kollaasin Powerpointilla. (Kollaasin kuvat: Pinterest)


Talon takana on joskus vuosikymmeniä sitten ollut jonkinlainen puutarha, mutta nyttemmin siitä oli jäljellä enää hirveä risukko ja rivi vanhoja punaviinimarjapensaita. J on tehnyt ahkerasti töitä raivatessaan risukot pois (pensaat siis jäivät) ja nyt länsi- ja pohjoisikkunoista näkyy taas kunnolla tuo perisuomalainen järvimaisema.

Puutarhan ja pihan suunnittelu on käynnissä ja alustava runko on jo löytynyt. Tarkoituksena olisi toteuttaa mahdollisuuksien mukaan perinnepuutarha, mutta mitäs se sitten tarkoittaa? Se ei ole sama asia kuin perinteisillä kasvilajeilla toteutettu puutarha, vaan tarkoitus on käyttää vain yli 50 vuotta vanhojen kasvikantojen kasveja ja samoin ”lainalaisuuksin” kuin aiemmin on ollut. Näin siitä syystä, että vanhat kasvikantamme ovat arvokasta kulttuuriperintöä ja niitä tulisi ehdottomasti vaalia etteivät ne katoa. Vanhat perinnekannat ovat myös erittäin hyvin aikaa kestäviä (ovathan ne selvinneet tähänkin päivään asti) ja suurelta osin helppohoitoisia, koska ei entisaikaan ole ollut puutarhureihin varaa kuin hyvin harvoilla talouksilla.

img_5032

Ensimmäinen luonnos

Tämä on tietenkin pitkä prosessi, koska aluksi pitää tehdä runsaasti selvitystyötä mm. siitä mitä koko perinnepuutarha-ajatus pitää sisällään, mitkä kasvit ovat olleet niitä perinteisiä tällä tontilla/alueella ja mistä niitä saa, sekä tottakai siitä miten, minne ja millä materiaaleilla puutarha toteutetaan. Näitä olen joiltain osin jo selvittänyt, mutta vielä on paljon opiskeltavaa. Onneksi tuli käytyä kesällä Virroilla eräässä kesätapahtumassa (enää en muista sen nimeä), jossa pidettiin pienimuotoinen luento pappilan perinnepuutarhasta ja sen suunnittelusta. Se oli todella mielenkiintoinen ja herättelevä koska jos emme olisi sinne päätyneet, olisimme todennäköisesti tietämättämme tuhonneet paljon sellaista mitä olisi ehdottomasti pitänyt säästää. Tämän talon ympärillä ei enää montaakaan vanhaa pienempää kasvilajia taida olla, mutta tässä lähellä on muutama paikka josta niitä voi käydä katsomassa, sekä tietenkin tutuilta ja naapureilta voi kysellä.

Talon taakse tulee siis se varsinainen perinnepuutarha, joka rakennetaan kolmitasoiseksi rinnettä mukaillen ja navettakivillä pengertäen, väleissä kulkee hiekkakäytäviä. Alemmas talon taakse lännen ja lounaan puoleiseen rinteeseen unelmoin ainakin ryytimaasta (eli kasvimaasta nykykielellä), vanhoista ikkunoista tehdystä kasvihuoneesta ja pergolasta pienellä kesäkeittiöllä sekä ruokailuryhmällä. Pergola nyt tietenkään ei ole ihan perinteinen suomalainen rakennelma, mutta sellaisen saa kyllä tehtyä talon tyyliin sopivaksi ohuesta hirrestä ja sellaiseen kohtaan josta se ei tielle näy (viimeisessä kuvassa), eikä näin ollen ”sotke” maisemaa jos niin voi sanoa.

Vaikka kunnioitetaan vanhaa, niin elämän pitää minun mielestäni silti näkyä, koska missään museossa ei kenenkään tarvitse asua ellei itse halua. 🙂 Kun muuten tehdään vahvasti vanhaa taloa ja pihaa tukevia ratkaisuja, niin jossain asiassa voi hiukan ottaa vapauksia, jos se vaan muuhun tyyliin sopii. Talon etupuolelle syrneenimajaan on suunnitteilla huvimaja, jossa voisi juoda päiväkahveja ja jonne kesällä voisi paeta helteistä auringonpaahdetta. Talon edustalle tulee kukkaistutuksia.

Haaveita on paljon, mutta eivät ne mahdottomia ole. Tärkeintä on edetä sopivan hitaasti ja harkiten, ettei tulisi mittavia virheliikkeitä ja jotta saataisiin mahdollisimman hyvä lopputulos aikaiseksi. Tässä vielä vähän lohduttoman näköisiä kuvia nykytilanteesta:

Rakkaudella, Anna

/ I’m dreaming of a really traditional Finnish garden! It would suit very well this old house where we live in, and it would be in the back of the house. There actually has been some kind of garden loooong time ago. There’s a lot of work to plan all this, but I’ll do my best to honor our fantastic living environment!

With love, Anna

Minustako käsityöihminen?

Minulla on haave. Se on sellainen, että pystyisin melko kivuttomasti ompelemaan, neulomaan tai virkkaamaan itselleni vaatteita tai muille kaikkea kivaa lahjaksi.

Tarkoitan siis käsitöillä tässä kontekstissa ns. rättikässää, kuten sitä yläasteella joskus kutsuttiin. Se ei todellakaan ollut lempiaineeni, arvosana pyöri seiskan kieppeillä ja sekin varmaan säälistä. Eräs kaverini muistaa vieläkin villalangasta neulomani töppöset jotka muistuttivat enemmän hämähäkinseittiä kuin mitään jalkaan laitettavaa. 😀 Villasukat onnistuin kai joskus tekemään, mutta voi kiesus mikä taistelu sekin oli. Äidillä taisi olla kotona kestämistä kun en vaan osannut vaikka hän yritti neuvoa. Neulominen ei ole ikinä luonnistunut multa jostain syystä. Noin vuosi sitten päätin opetella neulomaan ja yritin kyllä, mutta vaikka katsoin tarkasti videosta mallia niin en saanut aikaiseksi mitään muuta kuin jotain ihan kummallista neulosta molemmin puolin… Siinä kohtaa kun olin aloittanut työn jo varmaan viisitoista kertaa uudelleen päätin antaa periksi. Ei tuu mitään. Tarvitsisin hyvän ja kärsivällisen opettajan, joka viitsisi minua hiukan neuvoa alkuun pääsemiseksi.

Virkkaamista en ole yläasteen jälkeen edes kokeillut, joten siitä en uskalla sanoa vielä mitään. Siitä ei ole jäänyt ihan yhtä karmivia muistoja kuin tuosta neulomisesta, vaikka ei sekään ihan putkeen mennyt. Siksi olenkin ajatellut kokeilla sitä lähiaikoina.

Onnekseni ehkä suurin pelkoni ja kiukkuni ompelukoneita kohtaan meni ohi sisustusartesaanin opinnoissa, koska oli pakko. Oli pakko ommella tyynynpäällisiä, verhoja, kaitaliinoja ja sen sellaista. Ne nyt juuri ja juuri meneekin eivätkä yleensä tuota sen suurempia vaikeuksia. Tai no…

Hieman meni maku verhojen ompeluun, kun koulussa suunnittelin silloiseen asuntooni makeat verhot Marimekon Marhaba-kankaasta, joihin tuli vihreät kanttaukset ympärille. Kyllä minä ne kovan taistelun jälkeen sainkin tehtyä, mutta mittavirheen takia niistä tuli auttamatta varmaan 30 senttiä liian lyhyet koska olin muistanut verholaudan paikan väärin… Huonekorkeus siinä yksiössäni oli tosin suurempi kuin normaalissa huonetilassa, joten ehkä ne johonkin matalampaan tilaan sitten sopisivat. Olin tästä niin kiukkuinen itselleni, että en ole sen jälkeen haaveillut ompelevani juuri mitään ja nämä surullisenkuuluisat verhot makaavat varastossa odottamassa parempia päiviä. 😀 Hienothan niistä tuli, vaikka ei ihan niin särmät kuin kanttaukset vaatisivat.

img_0401

Vaatteita en ole tainnut koskaan edes ommella. Nyt kun on aikaa ja mielenkiintoa, niin olisi otollinen aika opetella. Minulla on ihan älytön määrä vaatteita. Olen hamstrannut niitä kaupoista ja kirpputoreilta ja osaa en ole kertaakaan käyttänyt. Osa ei mahdu enää päälle, mutta en ole raaskinut laittaa niitä kiertoonkaan. Kyllähän minä vielä joskus niihin mahdun. Jep jep, tuttu lause varmaan monelle. 😀

Olen nähnyt monissa blogeissa lupauksen olla ostamatta uusia vaatteita vuonna 2017. En ehkä ihan 100% pysty haastetta toteuttamaan, mutta aion yrittää parhaani ja tehdä itselleni sen mitä osaan. Kirpputoreilla aion myös käydä, mutta järki päässä tästä lähtien. Viimeinen puoli vuotta on mennyt aika vähäisellä shoppailulla, koska ei ole ollut varaa ja asutaan sen verran korvessa ettei heräteostoksille lähteminen ole ihan niin helppoa kuin kaupungissa. Onneksi. Shoppailu ei myöskään ole enää niin kovin nautinnollista suurentuneen vaatekoon vuoksi, ellei sitten satu löytymään jotain ihan huippu hyvää itselle istuvaa mallia.

Summa summarum, tarkoituksena on siis kierrättää vanhoista vaatteista jotain uutta, muokata niitä enemmän omalle kropalle sopiviksi ja esteettistä silmää miellyttäviksi, hyödyntää kirpputorilöytöjä tai ilmaiseksi saatuja vaatteita samalla tavalla sekä toki ommella itse alusta lähtien joitakin helpompia vaatekappaleita näin aluksi. Hieman kauhunsekaisinkin tuntein olen valmis haasteeseen ja samalla aika innoissani. Täytyy siis ottaa mittanauha kauniiseen käteen ja alkaa vaan tekemään, muuten ei opi!

Terkuin, Anna

/ I have a dream. I want to be able to sew, knit or crochet clothes for myself or some nice things for other people as gifts. I’ve never been very good at sewing or especially knitting, so this is very big challenge for me. But I really want to learn! I would like to refashion my old clothes and make something more suitable and pretty of them. And I have very much clothes.

I’m going to start from easy things and go forward to more challenging when I get better. I’ve also seen in many blogs a promise: I’m not going to buy new clothes in 2017.  I think I wont’t be able to do this fully 100%, but I will do my best. I haven’t bought new clothes almost at all in past six months. That’s because I can’t afford it at the moment and we live in the middle of nowhere, so impulse buying is quite difficult. But I’m very glad about it.

Now is the very best moment to start, because doing is the only way to learn! Wish me luck. 🙂 

With love, Anna