Kuistiunelmia

Vanhan talon kuisti eteVanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustusinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat

Kuvat ovat kesäiseltä ”sisäänkäyntikuistilta”

Vessarempasta taisi lähteä niin kutsuttu lumipalloefekti… Hups! Talossa nimittäin hyörii parhaillaan eräänlainen pyörremyrsky, tai siltä täällä tällä hetkellä ainakin näyttää. 😀 Eilen ollaan saatu hyvin roudattua makkarista ylimääräisiä kalusteita pois ja tänään vielä lisää, sekä raivattu yhtä keskeistä huonetta hiukan tyhjemmäksi. Me emme sitä käytä muuhun kuin läpikulkuun, sillä siinä on isäni ja setäni yhteinen toimisto/työhuone, mutta yleisen viihtyvyyden kannalta se kaipaa vielä hiukan lisää toimenpiteitä. Vessassa katto on valmis ja seinistä puolet on pohjamaalattu. Se olisi jo valmis jos ei maali olisi loppunut kesken, mutta ei olla vielä saatu aikaiseksi lähteä kaupunkiin asti sitä hakemaan. En muistanutkaan miten paljon kertaalleen maalattukin lastulevyseinä imee sitä maalia itseensä!

Vanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustus

No, asiaan! Sain eräänä päivänä idean liittyen toiseen kuistiimme. Kuisteja on siis talossa kaksi, joista toista käytämme jatkuvasti kun kuljemme sisälle ja ulos, mutta toinen on jäänyt pelkäksi varastoksi. Alunperin tässä talossa on ollut kauan sitten keskellä yksi yhtenäinen lasikuisti (voi kunpa se olisi vielä tallella), mutta kun tänne on tehty laajennukset keittiöön ja ”toimistoon”, on myös lasinen unelma saanut väistyä. Eli molemmat pienemmät kuistit ovat ilmeisesti tästä yhdestä isommasta muokattuja tai jopa kokonaan uudelleen tehtyjä, en ole ihan varma.

Vanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustus

Huom! Nämä kuvat on otettu viime kesänä, enkä kyllä tiedä mitä olen ajatellut kameran takana hääräillessä… Tuskin mitään! Häärännyt vaan. Yritin pelastaa niitä kuvankäsittelyllä ja pakko pienentääkin osaa tähän postaukseen epätarkkuuden vuoksi. Aika kamalaa jälkeä ainakin omaan silmään. Toivottavasti te muut kestätte, minä en välttämättä… 😀

Vanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustus

Ykköskuisti on aiemmin maalattu sinertävän harmaaksi valkoisilla yksityiskohdilla talon muihin väreihin sopivaksi. Sellaiseksi saa jäädäkin, minä ainakin tykkään! ❤

Viime kesänä siivosin tämän sisäänkäynnin romuista ja yritin tehdä siitä hiukan viihtyisämmän. Sen kautta on niin paljon kulkua koko ajan, ettei siihen mahdu minkäänlaista istuskeluryhmää tuon 120cm leveän jättioven takia (josta ei yllä olevassa kuvassa näy kuin puolet). Lisäksi tuo seinänvierustan penkki on äärettömän epäkäytännöllinen ja mahdoton istua, sitä ei selkeästikään ole tehty pitkille ihmisille, tai ehkä ei ihmisille ollenkaan. 😀 Laskutilana toimii tavarasta riippuen, mutta yleensä kaikki tippuu lattialle kun se on vaan niin vino. Tähän voisin sanoa, ettei kannata rakentaa penkkejä ollenkaan ellei niistä osaa tehdä suoria. Tulee vaan paha mieli kaikille…

Vanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustus

img_4221

Toinen, hämähäkinseittien peittämä kuisti (josta ei nyt ole sattuneesta syystä muita kuvia kuin tämä syksyllä ulkoapäin otettu) on sisältä punertavan ruskeaksi petsattu ja siinä mielessä kai alkuperäisessä asussaan. Se on peilikuva tuosta ykköskuistista, mutta pimeämpi. Haluaisin tehdä siitä vaalean, tuollaisenaan se on niin kovin tumma ja tunkkaisen oloinen. Sinne saisi pienen istuskeluryhmänkin mahtumaan. Kakkoskuistille sisältä päin kuljettaessa on nimittäin pariovet toisinkuin ykköskuistissa, joten tilaa jää enemmän käyttöön. Sieltä myös hävitetään se himskatin penkki, tuo epäkäytännöllisyyden multihuipentuma.

Vanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustus

Tarkoitukseni olisi tehdä toisesta kuistista mukava ja inspiroiva oleskelutila etenkin kesäpäiviä sekä myös talvehtivia kasveja ajatellen. En ole onnistunut esim. yrttienkään talvettamisessa, kun ei ole tuntunut olevan sopivaa paikkaa niille. Sisällä on liian lämmintä ja kuivaa, ykköskuistilla taas ihan liian kylmä. Tälle toiselle kuistille voisi kyhätä pienimuotoisen lämmityksen, jotta se olisi talvellakin hyvin plussan puolella. Lisäksi siitä voisi tulla mukava paikka aamu- ja iltapäiväkahvien hörppimiseen. Täytyypä tässä joku päivä ängetä itsensä sinne ja ottaa mittoja, että pääsee toden teolla suunnittelemaan ja laskemaan maalimenekkiä sun muuta.

Niin, ja kai sitä uutta kasvihuonettakin pitäisi pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan jos sen joskus meinaa saada toimintakuntoon… Sitten olisi vielä huvimajaa, kesäkeittiötä, patiota ja sen sellaista pientä hommaa mietittävänä. Idätyksiäkin täytyisi jo suunnitella kovaa vauhtia! …On vissiin niin kiire ettei ehdi tekemään mitään. 😀 😀 Niin sen täytyy olla… Koko syksy ja talvi aikaa tehdä suunnitelmia valmiiksi, kunnes keväällä jälleen huomaat ettei mikään ole edennyt ajatuksen tasoa pidemmälle. Aina sama juttu! Käykö muille näin? 😀

Rakkaudella, Anna

Vanhan talon kuisti eteinen sisäänkäynti yrtit luonnonkukat sisustus

Sisustusmietteitä & vessaremonttia

vanhan-talon-vessa-wc-remontti-sisustussuunnitelma-blogi-3

Olen jo jonkin aikaa (lue: koko tässä talossa asumisemme ajan) painiskellut sisustukseen liittyvien ongelmien kanssa. Jotenkin en ole saanut aikaiseksi yhtään niin paljoa sillä saralla kuin olisin halunnut. Tavaraa pursuaa joka paikasta, mutta kun niistä suurin osa (eli melkein kaikki) ei ole edes omia niin ei niitä oikein voi konmarittaa poiskaan tuosta vaan. 😀 Joukossa on suvun esineitä, turhaa ja tarpeellista sekä suoraan sanottuna roskaksikin luokiteltavaa (jopa minun mittapuullani). Omaksi ihanne-elinympäristökseni täällä ei ole riittävän viihtyisää tai kaunista harmoniasta puhumattakaan, ja siksi en juurikaan ole jakanut kodistamme kuvia blogissa muutamaa harkitumpaa kuvakulmaa lukuunottamatta.

Jostain on kuitenkin aloitettava, jos meinaa joskus valmista saada. Vessan pintaremontti on vihdoin alkanut! Olen eilen tyhjentänyt tilan, hionut, imuroinut ja pessyt seinät ja katon. Kaikki seiniin kiinnitetyt tavarat on irrotettu (paitsi siis termostaatti ja patteri). Seuraavaksi vuorossa on kittaus sekä pohjamaalaus.

Lisäksi talossa ensimmäisten muutostoimenpiteiden joukossa ovat makuuhuoneen kalusteiden uudelleenjärjestely sekä katon maalaus. Nämähän eivät ole mitään niin radikaaleja toimenpiteitä jotka vaatisivat erityisen paljon pohtimista, koska:

  • Vessa on tehty jälkeenpäin 80-luvulla joten sen muokkaaminen on pikemminkin velvollisuus
  • Katto on aikoinaan ollut valkoinen, kattolevyt vaan ovat ajan saatossa tummuneet beigen värisiksi
  • Mööpeleitä nyt voi siirrellä tekemättä mitään peruuttamatonta vanhinkoa 🙂

On toki hyvä, ettei ole tullut rempattua mitään aiemmin. Tämä talo on rakennettu 1800-luvun puolivälissä, joten vanhempien saati sitten alkuperäisten osien kanssa haluan edetä todella varovasti, jos ollenkaan. Siksi vessasta onkin hyvä aloittaa, kun tila on niin paljon uudempi ja kaipaa pikaisesti lisää toimivuutta sekä säilytystilaa.

Löydät aiemman vessaremppapostaukseni, kuvat alkuperäisestä tilanteesta sekä neljän kuukauden takaisesta suunnitelmasta täältä. Muutaman pikkujutun olen muuttanut tähän uuteen suunnitelmaan:

  • Seinistä ei tule valkoisia vaan raikkaan vaaleanvihreät
  • Altaan alle tuleva taso jatkuu koko seinän mitalta, ovensuuhun jäävä kulma luultavasti pyöristetään tai sahataan vinoksi
  • Hyllyjä tulee vain yksi
  • Peiliksi pyöreä malli ja mieluiten vanha
  • Kalusteiden tasot jäävät puunvärisiksi
  • Laattojen saumoista tulee mustat
  • Vanha muovimatto todennäköisesti jää tilaan

 

vanhan-talon-vessa-wc-remontti-sisustussuunnitelma-blogi-1

vanhan-talon-vessa-wc-remontti-sisustussuunnitelma-blogi-2

vanhan-talon-vessa-wc-remontti-sisustussuunnitelma-blogi-pohjapiirustus-3

Tämmöistä tällä kertaa! Välillä jotain muutakin kuin niitä valokuvausjuttuja. 🙂 En nimittäin ole nyt ehtinyt/jaksanut käsitellä uusia kuvia, joten tämä sisustuksen miettiminen ja pähkäileminen on välillä ihan mukavaa vaihtelua!

Mukavaa viikonloppua jokaiselle tutulle ja tuntemattomalle! ❤

Rakkaudella, Anna

 

Vessan facelift: suunnitelma

Eilisen ”raivosiivouksen” ansiosta vapautunutta energiaa oli käytettävissä aivotyöhön, joten tuloksena oli tämän talon vessan uusi ulkoasu. Tai siis alustava suunitelma siitä. On muuten tehokas tapa purkaa patoutunutta energiaa ja tunteita kun siivoaa reilut 200 neliötä ja tamppaa mattopiiskalla sielunsa kyllyydestä petivaatteita. 🙂 Talossahan on yhteensä 300 neliötä, mutta käytämme vain osaa huoneista.

Mennäänpäs asiaan! Eli vessan pintaremonttiin. Syy, miksi haluaisin vessan ilmettä muuttaa näkyy ehkä aika selvästi näistä kuvista:

Eli hyvin keltaista on… Vessa on tehty tähän 80 ja 90-luvun taitteessa. Tunkkaisen sävyinen keltainen tekee tilasta ensinnäkin vielä ahtaamman tuntuisen kuin se on (tilaa on huimat 1,5 neliötä!) Pidän kyllä yleisesti ottaen keltaisesta värinä, mutta tässä kohtaa se vähän menee yli kun sitä on seinissä, katossa ja lattiassakin on kellertävä muovimatto.

Mutta ainoastaan omat mieltymykseni eivät saa vaikuttaa tämän vanhan rakennuksen remontointiin, vaikka täällä asunkin. (Tokihan oma remonttifilosofiani on muuttunut huomattavasti esimerkiksi vuoden takaisesta, ja paljolti juurikin siksi että asumme nyt täällä.) Joten tehdään vanhaa kunnioittaen ja jatkaen samankaltaista värimaailmaa ja tyyliä kuin muualla talossa. Minusta vessa ei nyt tässä asussaan sovi muuhun taloon kovin hyvin. Keltaista ei ole täällä missään muualla kuin tässä vessassa ja koska tämä on hätäisemmin ja jälkeenpäin tehty kuin muu talo, se kaipaa muutosta. Siksi halusin ottaa tehosteväriksi perinnevihreän (esimerkiksi Tikkurilan sävy 337X) jota on etenkin keittiössä käytetty paljon mm. kaapistot on maalattu tällaisella sävyllä sekä muutama hylly ja laskutasona toimiva pöytäkin on samaa sävyä. Pirtissä sitä on ovissa, muutamissa penkeissä ja pöydissä, sekä yhdessä kaappikellossa.

tikkurila_337x

Kuva Tikkurilan sivuilta.

Toinen ongelmakohta vessassa on säilytystilat, tai oikeastaan niiden puute. Siellä ei ole alunperinkään ollut mitään muuta säilytyspaikkaa tavaroille kuin tuo muovinen peilikaappi, ja sehän nyt ei riitä mihinkään jos talossa asuu nainen! 🙂 Ja muutenkin, on kiva saada suurin osa vessan tavaroista johonkin piiloon jotta yleisilme pysyy siistimpänä. Tuo peilikaappi ei myöskään sovi alkuunkaan talon henkeen, joten se saa väistyä.

Kolmas asia johon suunnittelussa puutuin on venttiili- ja putkisekamelska wc-istuimen takana. Sen haluaisin mieluusti piiloon, ja samalla mahdollistaa entistä enemmän säilytystilaa. Esimerkiksi pesuaineet saisi näppärästi sinne alle. Tärkeä pointti on myös se, että venttiilin ja putkien luo on päästävä jos tarvetta on. Eli kaluste joka siihen tulee täytyy saada nostettua pois tieltä. Tuolle seinällä olevalle termostaatille ei tällä kertaa tehdä mitään koteloita, koska se uppoaa tilaan paremmin kunhan seinäpintoja maalataan. Myös kaikki sähköviennit jäävät näkyviin, koska ne on usein vanhoissa taloissa (myös täällä) jätetty esille.

Tässä Autocadilla piirtämäni pohjapiirustus tilasta ja siihen tehtävistä muutoksista. Tilan leveys on 1020mm ja syvyys 1630. Pinta-alaa on siis reippaat 1,5 neliötä kuten aiemmin kerroin. Huonekorkeus on 2530mm.

wc-keskinenwc-projektiot

Tässä on samaisella ohjelmalla tehdyt projektiokuvat kolmesta suunnasta. Kuten näkyy, olen suunnitellut vastakkaisille seinille kaksi kalustetta joiden eteen tulee verho. Verho siksi, että ovet eivät mahtuisi aukeamaan kunnolla ja vanhan malliset liukuovet ovat niin raskaita käyttää etten koe niiden sopivan tähän tilaan. (Keittiössä on vanhat puiset liukuovet kuivauskaapissa eikä niitä juuri siirrellä koska ne ovat niin raskaat.) Lisäksi verhot tuovat mukavaa pehmeyttä tilaan.

Kalusteet teen itse ja ne maalataan perinnevihreällä. Samoin seinähyllyt tulevat olemaan omaa tuotantoa ja ne maalataan myös. Vanha wc-istuin ja allas jäävät tilaan. Peiliksi vaihdetaan suorakaiteen muotoinen. Senkin saatan tehdä itse jos sopivaa ei vanhana löydy, sillä haluaisin myös sen olevan vihreä. Seinät ja katto maalataan hieman neutraalimmaksi taitetulla valkoisella, myös wc:n ovi on aikoinaan tehty valkoiseksi joten ne käyvät yhteen hyvin. Olen miettinyt tilaan myös jotakin vanhan mallista tapettia, mutta ongelmaksi tulisi ehkä puhtaanapito. Paperitapetti imee kaikki roiskeet itseensä. Mahdollisesti puolipaneelin asentaminen ratkaisisi ongelman mutta mietin, että meneekö se sitten jo yli. Puolipaneelia on kyllä pirtissä käytetty, mutta tähän vessaan sitä ei ole alunperinkään tehty. No, nämä ovat vasta alustavia suunnitelmia ja niitä tullaan pähkäilemään vielä urakalla ja hyvin tarkkaan, joten eiköhän sopiva ratkaisu löydy. 🙂

Valaisimeksi olen ajatellut valkoista vanhaa lasikupua, joka mielestäni löytyy ihan omasta takaa jos oikein muistan. Johto ja kanta täytyy varmaan uusia, en ole ihan varma ovatko ne toimintakuntoisia vai eivät. Lattian suhteen täytyy vielä katsoa miltä nykyinen matto näyttää seinien maalaamisen jälkeen. Jos vanha lattia näyttää hyvältä niin se jää, vaikka kuusikulmainenkin muoto sopisi ihan hyvin. Myös seinässä olevat kaakelit saavat jäädä paikoilleen, nekin raikastuvat todennäköisesti aika lailla kun seinät käsitellään, ja jos eivät niin katsotaan sitten mitä tehdään.

Ja tässä tulee vielä Sketchupilla tekemiäni havainnekuvia tilasta muutoksen jälkeen. Hyllyihin tulee kyllä kannakkeet, olen vain unohtanut piirtää ne tähän. Lisäksi persoonallisuutta saa kun tekee mahdollisimman paljon itse ja monia elementtejä löytyy jo valmiina omasta takaa, eikä tarvitse ostaa kaikkea kaupasta. Saanpahan hyvää harjoitusta puutöihin ja ompeluakin on vaaleiden verhojen osalta tiedossa. 🙂

Kaikki tehdään niin, että ne varmasti sopivat talon muuhun henkeen ja tyyliin. Ei silotella liikaa, sillä eihän kaikki ole vuosisadan vaihteenkaan jälkeen ollut siloteltua. Tietokoneella tehdyt kuvat vain antavat vähän turhan kliinisen vaikutelman omaan makuuni. Tarkoitus on siis tehdä oikeasti vanhalta näyttävää samalla tavalla kuin ennen vanhaan on tehty!

Terkuin, Anna

keskinen-wc8keskinen-wc6keskinen-wc5

/ So, here is my plan for a toilet’s renovation and facelift! Situation right now is very yellow and there’s nothing else yellow in this house at all, so I don’t think it fits very well. I’ve drew layout and wall projection plans with Autocad and then I made these pictures with Sketchup to observe how the space would look like after renovation. Nowadays I always want to respect old when I do things like this. My goal is to make all of the cabinets myself. What do you think?  I think it would fit better to the whole house and it looks quite cute as well! 🙂

With love, Anna