Tummempia kukkakuvia

Ilman sen kummempia löpinöitä tai alustuksia, tässä olisi muutamia kukka-aiheisia valokuvia kesän varrelta. Niitä on muuten tullut kuvattua todella paljon tänä kesänä, enkä ole saanut läheskään kaikkia edes koneelle asti saatika Lightroomiin. No, kaikelle on se oma aikansa. Ehtii niitä sitten syssymmälläkin postailla!

Summer flowers

Lilacs

Greenery

Summer flowers

Lilacs

Summer flowers

Greenery

Lilacs

Summer flowers

Summer flowers

Summer flowers

Greenery

Summer flowers

Summer flowers

Minun osaltani työt on tältä viikolta hoidettu, mutta puuhaa riittää setäni viisikymppisten järjestelemisessä vielä jonkin verran (ts. en ole vielä edes aloittanut 😀 ). Stressiä en jaksa ottaa, tarjoilut ovat todella simppelit ja olenhan tehnyt koko kesän ajan useamman kerran viikossa noin sadalle hengelle ruokaa. Not a big deal. 🙂 Tämän illan otan ihan rennosti vain laiskotellen!

Tsemppiä loppuviikkoon! ❤

P.s. Sopivasti tämän viikon MakroTexin aihe on ’Luonto’ joten osallistunpa siihenkin, vaikka kuvat ovatkin jo varmaan kuukauden vanhoja… 🙂

rakkaudella

Kasvihuoneen suojissa

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Nyt vien teidät viimeinkin vierailulle kasvihuoneeseeni! Olen eräänä heinäkuisena päivänä ottanut kuvia sekä tehnyt muistiinpanoja kasvarissa, ja postaus on kirjoitettu niiden pohjalta. Vahvistetut tekstit ovat lainauksia vihostani.

Tervetuloa siis, täällä allekirjoittanut kuluttaa ison osan vapaa-ajastaan!

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kello on noin yksitoista. Aamupäivän lämmin ulkoilma hellii mieltä ja kehoa. Otan mukaani kameran, muistiinpanovälineet, puhelimen musiikin kuuntelua varten sekä vesipullon.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kädessäni on myös kahvikuppi, jonka sisältöä en kuitenkaan muista juoda. Se haiseekin jo vähän palaneelle, joten ei ihme ettei houkuttele (siitä huolimatta kahvikuppi on uskollisesti mukana).

Ylläni on sinivalkoinen mekko ja sidoin päähäni hetken mielijohteesta värikkään, itämaisen huivin. Näytän erehdyttävästi jonkinlaiselta hipiltä, ja ehkä vähän olenkin sellainen.

Hymyilen.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Avaan kasvihuoneen oven ja vastassa on likimain trooppinen ilmasto ja tuttu, ihana tuoksu. Pysähdyn tapani mukaisesti ovelle ja jätän sen auki. Käyn nopealla vilkaisulla läpi kasvit, joilla on isoin jano.

Kastelen ne ja kastelen vielä noppakivilattiankin. Kuumana päivänä kosteus haihtuu nopeasti, ja näyttäähän se kuvissakin sitten paremmalta hieman puhtaampana. 😉

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kahvi jäähtyy jäähtymistään, kun istun kasvihuoneen värikkäälle tuolille ja seuraan sieltä käsin punarintaperhettä valopylvään nokassa. Niillä on pesä asuintalomme kulmalla.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneesta on tullut ehdottomasti yksi lempipaikoistani, oikein rauhan tyyssija.

Se on vielä sisustukseltaan kesken, mutta on jo minun näköiseni, leikkisä, eikä kaikki ole ”ihan niin justiinsa”.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Taustalla soi rentoutusmusiikki, sellainen jota kuulee esimerkiksi kauneushoitoloissa ja hemmotteluhoidoissa, tiedättehän? Tunnelma on seesteinen. Myös linnut säestävät ulkona ja kärpänen surisee jossakin päin kasvaria.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Vaikka kaikki on keskeneräistä, on muutos neljän kuukauden takaiseen tilanteeseen nähden aivan valtava. Silloin melkein koko nykyisen puutarhan alue oli joutomaata, heinää ja villivadelmaa täynnä. Vadelmia on vielä tontilla muutamissa paikoissa, joten niistä ei ole pulaa. Suurin osa pöheiköstä ei edes tehnyt kunnolla marjoja, joten menetys ei ole kovinkaan kummoinen. Enemmän hyötyä saa nimensä mukaisesta hyötypuutarhasta kasvihuoneineen päivineen. ❤

Näytän teille myöhemmin kuvia muualta keittiöpuutarhasta, kunhan saadaan sitä vielä hiukan nätimpään kuntoon.  Lisäksi on luvassa vielä yksityiskohtaisempia otoksia kasvihuoneesta!

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Haen uudet luonnonkukat pieniin maljakoihin puulaatikosta tehdylle pöydälle. Vuohenhernettä, peltosauramoa ja metsäkurjenpolvea. Violettia sekä valkoista. Enolta joululahjaksi saatu valkoinen lasilintu löysi myös paikkansa pöydältä kasvihuoneen vahtina.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Ampiainen keskeyttää puuhasteluni. En tiedä etsiikö se pesäpaikkaa vai mitä, mutta kun se aikansa pyörittyään vihdoin lähtee vedän oven nopeasti kiinni. Tänne sillä ei ole asiaa, inhoan ja pelkään ampiaisia.

Amppari pyrkii hanakasti takaisin, joten pesäpaikka oli nähtävästi hakusessa. Ei ole ensimmäinen tänä kesänä, eikä välttämättä viimeinenkään. Lämmin ja suojainen kasvihuonehan olisi mitä ihanteellisin paikka pesälle, mutta vuokrasopimus jätetään nyt tällä kertaa kirjoittamatta. 😉

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Kuvaan hetken aikaa pieniä yksityiskohtia siellä täällä. Vaikka aurinko meni pilveen, on silti lämmin. Pitäisi kai saada aikaiseksi jotakin, mutta toisaalta, on vapaapäiväni joten nautin tekemättä jättämisestäkin täysin siemauksin!

Kasvihuoneessa / In my greenhouseKasvihuoneessa / In my greenhouse

Rikkaruohot odottavan kitkijäänsä, ja minä puolestani odotan sopivampaa olotilaa siihen puuhaan. Se tulee kyllä. Joskus.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Nappaan yhden kypsän mansikan amppelista ja istuudun taas värikkäälle tuolille. Taidan sittenkin jäädä vain tähän. Kasvien hyvää tekevä voima on kiistaton.

Tässä on hyvä olla kaikessa rauhassa, ihan omassa kasvihuoneessa.

Kasvihuoneessa / In my greenhouse

Ilta-aurinko on suorastaan hurmaava, se saa kaiken näyttämään niin kauniilta. ❤

Heräsikö mieleen kysymyksiä tai ajatuksia, postaustoiveita? Haluaisitko tietää jotakin erityistä kasvihuoneesta?

rakkaudella

 

Öinen satu

Mitä tapahtuu, kun silmäsi suljet?

Avaatko mielesi sopukoista satukirjan, käännätkö ensimmäisen sivun?

It's like a fairytale

Yö on satujen aikaa.

Silloin pienimmätkin kastepisarat voivat olla kalleimpia timantteja… 

It's like a fairytale

…Ja oikeat timantit vain arvottomia helyjä, kuin kissankultaa kullankaivajan lapion nokassa.

Arvonsa menettäneenä, lopullisesti.

It's like a fairytale

Mutta nuo kastepisarat omasta katoavaisuudestaan välittämättä säkenöivät pelotta valon voimasta.

Aivan kuten meidänkin soisi säkenöivän, tuntemattoman huomisen läsnäolosta huolimatta.

It's like a fairytale

Tunnetko sinäkin kulkiessasi nuo tuhannet timantit paljaiden jalkapohjiesi alla, kasteen kuorruttamalla nurmikolla?

It's like a fairytale

Sadut alkavat öisin ja haihtuvat usvan lailla järjen puuttuessa peliin, herätessäsi.

It's like a fairytale

Voisiko satu jatkua sen jälkeenkin, aamun jo sarastaessa, silmiä siristäessä?

It's like a fairytale

Uskalla unelmoida, rohkene satuilla, sillä jokainen joka tarpeeksi uneksii pysyy nuorena iäti.

Rakas, tarinasi on vasta aluillaan.


Pienen Linnun MakroTex-haasteen aiheena tällä viikolla on Satu. Näin aivan vastustamattomia kastepisaroita aamunurmella, joten nappasin kameran kouraan ja ei kun konttaamaan! 😀

Runo (tai mikä kumma lieneekään), on omaa käsialaani. 🙂

Rentouttavaa viikonloppua! ❤

rakkaudella

Kasvihuone rakentuu

…Vihdoin! Olen kovasti odottanut ikioman kasvihuoneen saamista vuoden päivät (aiemmin en ollut osannut koko asiaa ajatella, koska en kokenut olevani minkään sortin viherpeukalo). Naapurissa asuvan pappani vanha muovihuone ajoi asiansa viime kesänä, mutta halusin kasvihuoneelta jotain enemmän: estetiikkaa, muunneltavaa pohjaratkaisua ja parempaa toiminnallisuutta noin niin kuin pähkinänkuoressa esitettynä. Ja toki haavelistalta löytyi myös se seikka, että kasvihuone sijaitsisi omassa pihassa.

Nyt rakennuspuuhat ovat jo hyvässä vauhdissa! Laitan tähän kuvia rakentamisen eri vaiheista (nämä päiväsaikaan otetut kuvat olen kaivanut puhelimesta).

IMG_4853

IMG_4856

Perustuksia ei alettu valamaan, vaan kasvihuone on tehty kyllästetyjen puhelinpylväiden varaan reilun hiekkakerroksen päälle, kuten kuvista näkyy. Tämä oli vaihtoehtona ennen kaikkea nopeampi, puukin saa elää omaan tahtiinsa ja ns. kelluu hiekan päällä.

IMG_4867

IMG_4869

IMG_4879

IMG_4885

IMG_4894

Pinkit Saulit menossa mukana!

Isäni ja setäni toimivat kasvihuoneen rakentajina, sillä heillä on vankka ammattitaito kaikenlaisen rakentamisen suhteen. J hääräilee apumiehenä ja tekee milloin mitäkin. Minulle jää pensselihommat, eli toimin lähinnä maalarina.

Kerrostalon vanhat ikkunat on siitä käteviä, että niissä on sälekaihtimetkin valmiina! Eipähän tarvitse paljoa varjostuksia miettiä. Lisäksi ne on tuplaikkunoita, eli syksyllä lämpö säilyy paremmin kasvihuoneen sisäpuolella, kesällä tuuletus on helppoa ikkunoiden ja kattoluukun kautta. Lattiaan onkin tiilen sijasta tulossa noppakiveä. Kaunis materiaali myöskin, ja kestää varmasti iankaikkisuuteen asti. 😀

IMG_4888

Olen saanut äijien keskuudessa lempinimen ”Kasvihuonekonsernin hallituksen puheenjohtaja” ja sitä on naurettu monet kerrat! 😀 Kuulemma on kauhean osuva nimi, tiedä sitten mistä johtuu… 😀 On tämä kyllä sellainen projekti ollut jo tähän mennessä, että huhhuh!

Vielä olisi paljon tehtävää, mm. loppujen kennolevyjen asennus, ikkunoiden pesu ja maalaus, noppakivien laitto sekä keittiöpuutarhan loput maansiirrot ja muiden kasvupenkkien perustamiset. Kiirettä pitää. Päätin maalata ikkunat vasta paikoillaan, meni syteen tai saveen. Tästä kasvihuoneesta on muutenkin tulossa niin rouhea, ettei maalausjäljen tarvitse olla ihan priimaa. 😉

IMG_4859

Näkymä kasvihuoneen edustalta talolle päin. Ämpärit ja kastelukannu tyylikkäästi kenollaan… 😀 

Tämä on siinä mielessä pienen budjetin kasvihuone, että kaikki muu materiaali on ollut valmiina, paitsi kennolevyt. Esimerkiksi ikkunat ovat maanneet navetan vintillä jo parikymmentä vuotta tilaa viemässä! 😀 Ehkä oli jo aikakin saada ne johonkin järkevään käyttöön…

Lopuksi vielä hiukan kuvia kasvihuoneen tämänhetkisestä tilanteesta eilisen auringonlaskun siivittämänä. ❤

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Greenhouse under construction

Suunnittelin kasvihuonetta tosiaan jo talvella, ja mallinnuskuvat sekä silloiset ajatukseni löydät täältä!

Ihanaa viikkoa jokaiselle! ❤

rakkaudella

Molemminpuolinen yllätys

Istuin hiljaa lintujen ruokintapaikalla, sillä olin ollut kuvaamassa sinitiaisia. Ajattelin jo siirtyväni kylmästä tuulesta sisätiloihin, mutta jokin tunne sisälläni sai minut kuitenkin jäämään.

”Odotellaan nyt vielä hetki”, ajattelin.

Kannatti odottaa. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja vieläpä kamera kourassa.

Squirrel

Yhtäkkiä huomasin oravan lähestyvän talon kattoa pitkin! Se ei huomannut minua, sillä olin aivan paikoillani ja liikkumatta, piilossa rakennelman takana. Orava hyppeli tottuneesti harkkokasan juurelle. Sain kuin sainkin otettua siitä yhden onnistuneen otoksen noin metrin päästä, ja vieläpä manuaalitarkennuksella.

Tilanne kesti ehkä sekunnin ja oli hetkessä ohi kuten alla oleva, vähemmän onnistunut kuva ehkä kertoo. Oli siis onni että havaitsin sen etukäteen, jotta sain edes muutaman sekunnin aikaa valmistautua.

Squirrel

Oravaparka oli koko tilanteesta sangen yllättynyt (kuten minäkin), eikä ilmeisesti meinannut kerrasta ymmärtää että sen edessä todellakin istui joku! Se nimittäin yritti vielä uudestaan kiivetä syömään, kunnes tajusi tilanteen ”vakavuuden” ja kiiruhti pois. 😀

En ole tainnut aiemmin ottaa yhtäkään oikeasti hyvää kuvaa oravasta (tai oikeastaan mistään muustakaan luonnossa elävästä nisäkkäästä), joten tämä on siksi niin merkittävä otos. Tänä kesänä minulla onkin tavoitteena kunnostautua myös luontokuvauksen saralla, ja saada edes yksi kunnollinen kuva jostakin lähimetsien hirvestä. Ne ovat lapsesta asti kiehtoneet minua tosi paljon.

Olen talven aikana mm. seuraillut niiden jälkiä lumessa jotta saisin edes jonkinlaisen kuvan hirvien reiteistä ja elinpiiristä, sekä lukenut niistä. Saa nähdä miten tavoitteessani onnistun. 🙂

Oletteko te asettaneet itsellenne kesäksi tavoitteita?

rakkaudella