Sinitiaisia & kuvaustaktiikkaa

Nämä kuvat on otettu alkukeväästä. Istuskelin muutamana päivänä pihamme lintujen ruokintapaikalla vahdissa, kameran kanssa tietenkin!

Tuolini oli vähän yli metrin päässä lintulaudasta ja aika kauan lopulta meni että ne minuun yhtään  tottuivat. Pitkän istuskelunkaan jälkeen en ensimmäisenä päivänä päässyt sellaisiin tuloksiin kuin olisin ehkä toivonut. Ajattelin kokeilla josko jonkinasteinen ehdollistamistaktiikka toimisi.

Blue tit in monochrome

Toisena päivänä päätin siis tehdä asioita eri tavalla. Aloin ensiksi totuttaa niitä pelkästään minun läsnäolooni ihan vain istumalla hiljaa paikoillani. Sitten huomasin, että ne kävivät laudalla huomattavasti useammin mikäli olin silmät kiinni tai katsoin muualle. Silloinhan ”saalistaja” on vaarattomampi, eikö vaan? Käy järkeen.

Istuin silmät kiinni ja kuuntelin kun ne rapistelivat ruokapaikalla vähän väliä. Ei ole varmaan mikään yllätys, että juuri sinitiaiset olivat rohkeimpia.

Noin puolen tunnin kuluttua otin kameran käteen ja aloin painella laukaisinta minnekään kuitenkaan tähtäämättä, jotta linnut tottuisivat myös kameran ääneen. Huomasin että ne säpsähtivät sitä aluksi joka kerta ja lensivät karkuun, tai vaihtoehtoisesti eivät edes uskaltaneet tulla laudalle asti vaan tähyilivät ihmeissään puskien oksilta.

Blue tit in monochrome

Blue tit in monochrome

Istuin tuolilla kamera sylissäni silmät kiinni, pää painuksissa ja painelin nappia, välillä enemmän, välillä vähemmän.

Räps, räps, räps…

Jonkin ajan kuluttua nostin kameran kasvojeni eteen ja jatkoin sattumanvaraista räpsimistä. Pidin edelleen silmiä kiinni. Pikkuhiljaa ne alkoivat tottua uuteen ääneen.

Blue tit in monochrome

Viimeinen vaihe olikin sitten varsinainen kuvien ottaminen! Pidin huolta siitä etteivät linnut nähneet silmiäni kameran takaa. Painoin nappia vaikkei laudalla olisi ketään ollutkaan, jottei ääni pääsisi linnuilta unohtumaan ja säikäyttäisi niitä myöhemmin.

Kärsivällisyys kannatti!

Blue tit in monochrome

Lopulta ne todellakin tottuivat minuun ja kameraan! Tuntui kuin muutama yksilö olisi oikein jäänyt odottamaan kameran sulkijan ääntä laudalle.

”Missä se ääni nyt viipyy, kun me kerran ollaan tässä?”

Rohkeudesta tuli ikään kuin ”palkkioksi” herkku, eli kuorittu auringonkukansiemen, joita olin laittanut vain siihen paikkaan johon etsimellä tähtäsin.

Se oli aika hieno tunne, kun ne eivät enää pelänneet minua tai kameraa yhtään niin paljoa kuin paria tuntia aiemmin. Jos tätä olisi jatkanut vielä useamman päivän ajan, olisi tuloksena ollut varmaan muitakin rohkaistuneita lintulajeja, sillä muutama talitiainenkin uskaltautui loppuvaiheessa syömään ylätasanteelle. Keskityin kuitenkin kuvaamaan juuri sinitiaisia.

Blue tit in monochrome

”I’m fabulous!”

Tämä viimeinen kuva oli minusta jotenkin hassu! Näyttää hiukan papukaijalta. 😀

Tarkennuksen kanssa oli välillä vähän ongelmia. Sinitiaiset ovat niin pieniä, ettei 50mm objektiivini automaattitarkennus meinannut havaita niitä, saatika ollut aina tarpeeksi nopea. Toisinaan tarkensin manuaalisesti joka joissakin kuvissa sattui osumaan ihan kohdalleenkin, mutta se taisi olla enimmäkseen tuurista kiinni. Kuvia piti myös jonkin verran rajata. Kohinaakin niihin jäi, mutta ehkä sen nyt juuri ja juuri kestää… 🙂

Kokeilin tehdä kuvista mustavalkoisia alunperin vaihtelun vuoksi, ja lopulta ne näyttivätkin paremmilta juuri niin. Erilaisilta, jopa vähän hienostuneilta. Ei tuo leca-harkko minun mielestäni kovin nätti kuvauskohde ole, ainakaan värikuvissa…  😀 Tähän ”monochrome-maailmaan” se sulautuu jotenkin paremmin.

Mukavaa keskiviikkoa!

rakkaudella

Mainokset

Mustaa & Valkoista: Kädet

Eipä yhtään myöhäiseksi mennyt tämä Nauran Auringolle -blogin Mustaa & Valkoista -haasteeseen osallistuminen… Uusikin aihe ehti jo ilmestyä, mutta osallistun silti vielä edelliseen, jonka aiheena oli kädet. Todella mielenkiintoinen teema johon minun oli alunperin tarkoitus syventyä tarkemminkin, mutta…

Mennään nyt sitten näillä omilla räpylöillä. Studio Kimalluksen Hanna teki taas kerran upeat kynnet, joista minä joka kerta otan kuvat ja lähetän hänelle. Kuvia ottaessa tuli mieleen, että saisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla jos tekisin niistä myös mustavalkoisia versioita tätä haastetta varten.

Kädet / Hands

45mm, f/8, ISO 100, 1/5 sec

Kädet / Hands

50mm, f/5, ISO 320, 1/15 sec

Kädet / Hands

45mm, f/8, ISO 100, 1/5 sec

Olen siis tässä muutaman asiakkuusvuoteni aikana kuvannut käsiäni aika paljon. Omien käsien kuvaaminen tosin ei ole kovin helppoa, ja se onkin aina aikamoista säätämistä vaikka onkin jalusta ja lankalaukaisin käytössä. Laukaisinta pidän lattialla ja painelen sitä nappia varpaalla, jos molempien käsien täytyy näkyä kuvassa… 😀

Omista käsistä otettuihin kuviin on myös paljon vaikeampi olla tyytyväinen (ainakin minun), koska niissä näkee kaikki virheet, uurteet, arvet ynnä muut. Toiset niitä tuskin huomaavat. Minulla myöskään ei ole mitkään kaikista siroimmat sormet, joten sekin tuo oman lisänsä soppaan. Kynsien kuvaamisessa on myös omat haasteensa ja kaikkien tarvittavien kynsien pitäisi näkyä suhteellisen tarkkoina. Välillä tässä hommassa iskee epätoivo, mutta loppujen lopuksi löytyy aina muutama onnistunutkin otos jotka läpäisevät tiukan seulan. 😉

Onnea ja menestystä uuteen viikkoon! ❤ Jokos teillä alkaa hiihtolomat? 🙂

Rakkaudella, Anna

Mustaa & Valkoista: Hiljaisuus

Pitkästä aikaa osallistun Nauran auringolle -blogin Mustaa & Valkoista -haasteeseen! Aiheena on siis hiljaisuus. Hiljaisuutta löytyy monestakin eri paikasta tai asiasta. Mustavalkoiset (etenkin vanhat) kuvat ilmentävät minulle hiljaisuutta paremmin kuin värikuvat, joten aihe oli hyvinkin mielenkiintoinen muttei todellakaan mikään helppo. Eilisen surkean sään vuoksi otin ensimmäiset kuvat sisätiloissa ja loput sitten tänään ulkosalla.

Innostuin näistä mustavalkoisista vanhoista valokuvista ja päätin ikuistaa ne uudelleen pirtin pöydällä, mustavalkoisina tietenkin. Alla olevista pienistä pahvisista kuvista osa on setäni mukaan peräisin jopa 1700-luvun puolelta!

img_0832-hdr

33mm, ISO 100, f/3,5 sekä yhdistelmä 1/10, 1/40 ja 0,4 sekunnin valotuksista

Tämä perspektiiviaiheinen valokuva puolestaan on hiukan uudempi, ja se viehättää minua erityisen paljon. Se on vaan niin hieno! En tiedä missä se on kuvattu tai milloin, eikä kuvaajastakaan ole tietoa.

img_0844-hdr

35mm, ISO 100, f/3,5 sekä yhdistelmä 1/4, 1/15 ja 1 sekunnin valotuksista.

Sitten onkin vuorossa hyvin, hyvin hiljainen bussilinja. 🙂 En tiedä minkä aikakauden bussi tämä on ollut, mutta Tampereen kaupungin vaakuna komeilee sen kyljessä. Aika vanha se on, ja karun näköinen. Mustavalkoisissa kuvissa se näyttää jopa melko mielenkiintoiselta. Mitäköhän varten tuulilasien välissä on tuollainen kahva?

img_0931

28mm, ISO 320, f/3,5 ja 1/30 sec

img_0930

18mm, ISO 320, f/3,5 ja 1/30 sec

img_0926

23mm, ISO 320, f/5 ja 1/30 sec

img_0939-hdr

17mm, ISO 250, f/3,5 ja yhdistelmä 1/40, 1/160 ja 1/10 sekunnin valotuksista.

Tämä viimeinen bussikuva on HDR, samoin kuin postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa.

Nykyään minulla on hieman erilainen ajatusmaailma ja lähestymistapa mustavalkoisiin kuviin sekä niiden ottamiseen. Tästä kunnia menee J:lle ja häneltä joululahjaksi saadulle Markku Saihan Mustavalkokuvaus ja työnkulku -kirjalle! Aiemmin mustavalkokuvaus on ollut minulle hieman vieras taiteenlaji, mutta tuon kirjan myötä silmäni ovat auenneet mustavalkoisille kuville ihan uudella tavalla. Kaikki aiheet eivät toimi mustavalkoisina, ja nykyään tuleekin mietittyä sekä katseltua maailmaa myös mustavalkoisin silmin.

Lisäksi mustavalkoisten kuvien käsittely on jossain määrin värikuvien käsittelystä eroavaa. Näissä musta ja valkoinen saavat paikoin ”palaa hiukan puhki” toisin kuin värikuvissa (yleisesti ottaen), sillä ne ovat nimenomaan puhtaina ne sävyt joilla voimakkaimmat kontrastit ja tietynlainen ”potku” luodaan kuvaan. Ilman niitä kuva jää vaisuksi.

Olen aikeissa hypätä tulevaisuudessa myös pimiötyöskentelyn pyörteisiin! Isäni on joskus aikoinaan harrastanut valokuvausta ja kehittänyt paljon kuvia itse, joten pimiötarvikkeet ja kaikenlaista muuta vanhempaa välineistöä kuulemma on olemassa. Mustavalkoisten valokuvien itse kehittäminen kiinnostaa kovasti, joten voin jopa luvata että siitäkin tulee vielä joskus juttua tänne blogin puolelle!

Rakkaudella, Anna