Väreistä

_________

Sikin sokin,

toistensa lomassa.

Yhdessä ja erikseen,

muodostuu ehyt kokonaisuus.

Kaunista katsoa, 

pitkään tuijotella:

”Löydätkö ne kaikki?”

Puhtaina ja murrettuina,

kuten mekin tässä suuressa maailmassa.

Siveltimen kärjellä voit värejä koskettaa, 

tuntea ja tunnustella:

”Mikä on Sinun värisi?”

-Anna Järvenpäää-

_________

img_5996img_6010img_6031

img_6056img_6047

img_6042img_6041

img_6066img_6093img_6153img_6109img_6079

Runon keksin taas ennen kuin otin edes kuvia, mielessä pyöri kaikenlaiset visiot ja tämä on tulos!

Että tällaista väriterapiaa tällä kertaa. Vitsit että olikin kivaa viime viikolla ottaa näitä kuvia! 🙂 Ylipäätään valokuvaamisesta nautin nykyään niin paljon ettei ole tosikaan. Täytyisi alkaa taas maalaamaankin kun se niin rentouttaa, etenkin jos lopputulemana on jotain ihan abstraktia.

Tällä postauksella osallistun Pienen Linnun MakroTex-Challengeen, aiheena tällä viikolla päävärit (sininen, punainen ja keltainen). Sieltä pääset mukaan ja löydät myös muiden pääväriaiheiset kuvat!

Rakkaudella, Anna

Follow my blog with Bloglovin

Maalattua sielunmaailmaa

Ateljeen raakile on ollut viime päivinä jo kovassa käytössä! Aiheita tuntuu riittävän. Tässä kaksi eilistä maalaustani, joissa kuljetaan aika syvissä vesissä. Maalaaminen on minulle toimiva tapa purkaa ajatuksia, tunteita, pelkoja sekä käsitellä vaikeitakin asioita ja kohdata niitä.

img_3982

Anna Järvenpää: Odotus

’Odotus’ on saanut inspiraatiota alunperin Apulannan samannimisestä kappaleesta, jonka sanat kolahtavat ja tuntuivat tuolla hetkellä kertovan pitkäaikaissairaiden läheisistä. Tämä kappale naisen laulamana (esimerkiksi Johanna Kurkelan tulkinta) riipii minua jostain syystä tässä kontekstissa syvemmältä kuin alkuperäinen. Ehkä siksi, että mummoni nukkui pois tällä viikolla pitkän sairastamisen jälkeen.

Halusin kai tässä työssä käsitellä väistämätöntä kuolemaa karulla mutta jollain tapaa kauniillakin tavalla. Kuvattuna on se hetki, kun tajuaa todella kuolevansa.

Nuori, rintasyövän kertaalleen voittanut nainen on kohdannut elämän epäreilun puolen ja saanut syövän nyt toistamiseen: parantumattomana. Toiveikkaana hän on edelleen jaksanut meikata silmänsä ja piirtää itselleen kulmakarvat, jotka sytostaattihoidoissa ovat pudonneet. Sitten tulee pysäyttävä lausunto, jolloin kaikki joko menettää merkityksensä tai sitten saa sellaisen. Tavoitteena minulla oli kai herättää itseni ymmärtämään elämän väliaikaisuus, mutta nyt se toivottavasti tekee saman myös teille. Sen, että jokainen päivä voi todella olla se viimeinen. Minä en olekaan kuolematon.

”Ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan
Ei keisari oo vielä kääntänyt peukaloaan
Pahinta on oottaa silmät kiinni osumaa
On länsirintamalla hiljaista

Tahtoisin näyttää sulle auringon
Kantaa sut pois taakse mustan verhon
Sun täytyy vaan irrottaa
Viedä sut pois tahtoisin”

Apulanta – Odotus


 

img_3984-2

Anna Järvenpää: Valasmatka

’Valasmatka’ on minun tulkintani siitä, kuinka syvältäkin voi nousta ylös mutta siihen ei pysty yksin. Valaan kanssa voi matkustaa takaisin pinnalle, sillä sen on jossain vaiheessa pakko nousta hengittämään. Valas kuvaa ehkä jotain suurempaa ja korkeampaa voimaa joka auttaa ja saa ihmisen jatkamaan eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Se voisi olla myös joku toinen ihminen, esimerkiksi terapeutti tai läheinen joka auttaa vaikeimman yli. Valaalla ratsastaminen, kuten myös toisen apuun tarttuminen on pelottavaa. Se on hyppy tuntemattomaan.

Maalaaminen on siitä jännittävää, että koskaan ei tiedä millainen lopputulos tulee olemaan. Sen takia luonnostelen hyvin vähän jos ollenkaan ja annan ajatuksenvirran ja alitajunnan hoitaa loput. Tarina muodostuu pikkuhiljaa maalauksen edetessä ja sen oikeastaan ymmärtää itsekin kunnolla vasta taulun valmistuttua. Ja se tarina syvenee silloin kun sitä katselee ja siitä keskustelee jonkun muun kanssa.


 

img_3987

Sitten yksi kirjavinkki aiheeseen liittyen:

Paulo Coelhon ’Veronika päättää kuolla’ on kirja jota luen parhaillani ja jonka avulla myös käsittelen kuolemaa aiheena. Siitä tuo ensimmäisenä oleva taulukin varmaan sai paljolti inspiraatiota. Olen noin puolessa välissä, joten vielä on vähän luettavana, mutta voin suositella sitä nyt jo ihan jokaiselle kuten kaikkia muitakin Coelhon kirjoja. Ne eivät petä koskaan. Tässä takakannen teksti:

Veronika on nuori ja kaunis, hänellä on varma työpaikka ja rakastava perhe. Hän ei ole kuitenkaan onnellinen; hänen elämästään puuttuu jotain. Marraskuun 11. päivän aamuna vuonna 1997 hän päättää kuolla. Veronika ottaa yliannoksen unilääkkeitä – ja herää jonkin ajan kuluttua Viletessä, paikallisessa sairaalassa. Siellä hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa. Tarina seuraa Veronikaa läpi näiden kiihkeiden päivien. Hän alkaa katsella tarkemmin ympärilleen ja kiinnostuu muista potilaista ja siitä, mitä hulluus oikeastaan on. Veronika ymmärtää, että kaikki elämän hetket ovat seurausta tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä. Veronika päättää kuolla on romaani, joka käsittelee vaikeaa aihetta: kuolemaa. Siitä huolimatta Coelhon onnistuu kirjoittaa siitä lämmöllä, optimismilla ja elämänhalulla.

 Terkuin, Anna

 

/ Hello! Here are my two recent paintings from yesterday. First painting’s name is ’Expectation’ or ’Waiting’ in english. I’m not sure which one is correct, but I hope you get the point. There is young woman who had her second breast cancer diagnose, incurable this time. It’s the moment, when you realize that you’re going to die. That you are not immortal. In my head I’m right now going through thing called ’death’ (I mean generally, not literally.) My grandma passed away this week and I’m doing grieving my own way, by painting.

Other is called ’Whale trip’ in english. It’s about getting up again from the depth, but you need help to succeed. This whale is like some kind of bigger might, and it just has to come to the surface and breath eventually. It can also be another person who helps you. Riding a whale can be really frightening, as can help receiving be scary too. 

I also read Paulo Coelho’s ’Veronika decides to die’ right now. It’s about death as well, and even if I’ve read it only half way now, I can subscribe it to anyone. Paulo Coelho never lets you down.

With love, Anna

Naisluola a.k.a Ateljee

ateljee4

Vihdoin minulle on löytynyt oma tila, jossa saan toteuttaa visioitani  ja ennen kaikkea purkaa tunteitani maalaamisen avulla! Ja vieläpä samasta pihapiiristä jossa asumme. Olen niin iloinen, sillä olen todella kaivannut omaa woman cavea! 😀

Paikkaa, jossa voin maalata vapautuneesti tunteiden vallassa varomatta pintoja.

Paikkaa, jossa voi kuunnella musiikkia ja laulaa mukana sydämensä kyllyydestä ilman että kukaan kuulee.

Paikkaa, jossa saan olla täysin yksin.

Ja huomionarvoista on, että voin kyllä kuunnella musiikkia ja jopa laulaakin kotona, mutta se on erilaista kun tietää olevansa vain omassa seurassaan. Se, että maalaukset ja maalausvälineet saavat olla rauhassa niillä sijoillaan minne ne jätän on yksi tosi iso plussa. Ja toki se, ettei tarvitse maalata varovasti. Totta puhuakseni inhoan maalata varovasti. En myöskään pidä siitä, että keskeneräiset työt ovat ”näytillä” olohuoneessa, jossa olen tähän asti maalaamista pienimuotoisesti harrastanut. Ei tunnu ollenkaan vapauttavalta, kun täytyy jatkuvasti varoa kaikkia pintoja ja sählätä sanomalehtien kanssa. Enkä ole voinut maalata kuin pieniä tauluja. Minä haluan maalata isosti.

Tuossa lämpökeskuksen alakerrassa on eräs tila joka on tähän asti ollut varastokäytössä. Minä en edes tiennyt että siellä on mitään varastoja tai muitakaan tiloja, en ole tullut edes ajatelleeksi. Mutta kun mieheni kysyi isältäni ja sedältäni olisiko heillä tiedossa jokin ateljeeksi soveltuva paikka, he eivät heti sanoneet mitään. Mutta sitten sedälleni oli tullut mieleen tämä kyseinen varasto ja hän ehdotti sitä. Sinne saa lämmityksen, sähköt on ja valaistus on kunnossa. Innostuin asiasta ja kävimme katsomassa sitä seuraavana päivänä. Vastassa odotti aikamoinen pläjäys kaikenlaista putki- ja sähkötavaraa, joitakin työkoneita ja muunmuassa talvirenkaita.

Kaiken sen tavaran alla kuitenkin on, no mitäpä sitä kaunistelemaan, todella karu huonetila. Mutta oikeastaan se on vaan hyvä. Se on kuin tyhjä kangas johon voi luoda haluamansa taideteoksen. Varsinainen bunkkeri, siellä ei kuulemma kuulu edes puhelin joten rauhassa saa olla. 😀 Lattia on betonia, seinissä on osittain paljaat kipsilevyt ja osittain valkoiset metalliset seinälevyt, katossa karusti styroksia. Silti näen siinä potentiaalia. Vaikka siellä ei ole ikkunoita, niin valaistus on silti hyvä. Muutaman spottivalon ehkä lisäisin sekä työpöytävalaisimen, mutta ilman niitäkin pärjäisi. Huonekorkeus on 2100mm eli aika matala, mutta sekään ei haittaa. Kaksimetrisiä tauluja mahtuu hyvin maalaamaan. 😉 Tilan mitat ovat 4100 x 2740mm, eli neliöitä on vähän yli yksitoista. Ei kovin paljon, mutta riittävästi!

ateljee1

Lattia joko hiotaan ja maalataan betonimaalilla tai sitten hiotaan ja lakataan, en ole ihan varma vielä kumpi tehdään. Seinille täytyy ehdottomasti tehdä jotain, maalata nyt ainakin. Ovesta katsottuna oikealla seinällä tulee olemaan maalauspisteeni. Seinälevyt maalataan valkoisella, niihin saa jäädä sitten värikkäitä maalausjälkiä ja -roiskeita ihan tarkoituksella. Päälle voi aina maalata uuden kerroksen kun värien sekamelskaa alkaa olla liikaa! Kattoon asennetaan ehkä kipsilevyä tai mitä nyt satutaan keksimäänkään.

Lisäksi tarvitaan hyllyjä ja työpöytä tuoleineen. Työpöydäksi ajattelin pukkijalkojen päälle laitettavia puulevyjä niin, että siitä tulee kulmapöytä. Jotain sellaista, mitä ei tarvitse taas kovin paljoa varoa. Toki täytyy olla myös pieni oleskelunurkkaus, ja ehdottomasti kahvinkeitin! Nojatuoli on jo tiedossa, se löytyy täältä talosta. Siinä on tummanvihreää nahkaa ja puuta.

Ohessa on Sketchupilla tekemäni suunnitelma, joka on todella silotellun näköinen kun vertaa oikeaan tilaan. En edes viitsi vielä laittaa kuvaa miltä se oikeasti nyt näyttää, mutta ehkä sitten uskallan kun se on hieman valmiimpi. Tässä kuitenkin maistiaisia ja ensimmäiset luonnokset/ideakuvat siitä mitä kohti ollaan menossa! 🙂 Väriä pitää olla,  saan niistä valtavasti inspiraatiota. Tosin pinnat pidän melko neutraaleina koska en halua niiden vievän huomiota tulevilta maalauksilta ja muilta esineiltä, tai heijastavan väärän sävyistä valoa töihini.

ateljee2ateljee3

Oikeita kasveja siellä ei tietenkään tule olemaan kun ei ikkunoitakaan ole, joten joudun tyytymään tekokasveihin. Tuo pinkki lipasto on ihan täysi mysteeri vielä. Se voisi olla ihan minkä värinen tahansa, kunhan ei valkoinen, musta tai harmaa. Sitä ei siis ole vielä tiedossa, mutta eiköhän siihenkin joku omasta takaa löydy! Tapetti joka näkyy oviseinällä on joskus RTV:stä ostettu, mutta sille ei ole ollut vielä käyttöä. Se on vinyylitapetti, joten puhdistaminen olisi helppoa. Siksi ajattelin sitä tähän tilaan. (Se näyttää luonnossa paljon paremmalta kuin kuvassa.)

Mutta tämmöistä tänään! 🙂 Vaikka työtä on jonkun verran ennen kuin saadaan sitä lähellekään kuvien tasoa, niin ei haittaa. Elämä osaa yllättää. Vasta muutama päivä sitten mietittiin että mistä moinen tila oikein löytyisi ja mitä siitä pitäisi maksaa. Tässä se nyt sitten on, ilmaiseksi ja paljon lähempänä kuin arvattiinkaan!

Terkuin, Anna

ateljee5

/ I’m going to have my very own atelier and woman cave very soon! It was a surprise that it’s  actually in the same plot which we live in! It’s important to me that I can paint without being careful all the time. I need to let my emotions control the painting, not in the other way around. I’m so happy about this, because I really need a place where I can be all alone and paint.

This space is in very rough condition, and it’s going to be a big job to get it look like a place in these pictures I made by Sketchup. But not impossible at all! It’s under the heating center of this plot, and has been on a storage use for a long time. My uncle asked if this place could manage for me. The size of it is about 11 square meters, so it is not a big place, but it’s enough for me! 🙂 Just a few days ago we didn’t have a clue where we could find a workspace for me, and now it’s here! Free, and so close. Perfect! Well, life really knows how to surprise you! 🙂

With love, Anna