Omakuva: Klovni

Heipparallaa! Saimme viimeksi valokuvauskurssilla kotitehtäväksi ottaa kaksi omakuvaa, joista ensimmäinen olisi Vivian Maierin tyyliin jonkin heijastavan pinnan kautta otettu (omani on tämän postauksen viimeinen kuva). Toinen taas olisi sitten jonkun muun tunneilla käsitellyn valokuvaajan inspiroima (Frances Woodman, Cindy Sherman, Elina Brotherus tai Trish Morrissey), tarkemmin sanottuna pastissi, eli jäljitelmä tai tulkinta.

Postauksessa olevat kuvat olen siis tätä kotitehtävää varten luonut, ja se oli mielettömän kivaa! Juuri tällaisissa hommissa oma taiteellisuus tuntuu pääsevän parhaiten esiin.

Clown (self image)

Kuvat on otettu 10s itselaukaisimella jalustalta, pääasiallinen valonlähde on luonnonvalo ikkunasta ja takana olevaan verhoon olen suunnannut valoa ihan tavallisella pöytävalaisimella.

Valitsin oman inspiraationi lähteeksi Cindy Shermanin ja hänen pelleaiheiset kuvansa. Itselleni tämä koko idea ja inspis tuli sen verran myöhään, että tiesin etten ehtisi tekemään varsinaista jäljitelmää mistään Cindyn klovnikuvasta (se olisi vaatinut vähintäänkin peruukin ja kasvomaalien hankkimisen), joten päätin toteuttaa aiheesta ihan oman versioni ja tulkintani. Yritin jopa tehdä itse kasvomaaleja, mutta eihän niiden pigmentti riittänyt alkuunkaan… Tavallisten meikkien voimalla oli siis mentävä.

Clown (self image)

Lopputulema olikin sitten ihan omanlaisensa eikä muistuttanut Shermanin kuvia lainkaan… 😀 Olisin halunnut maalata naamani kokonaan valkoiseksi, mutta nyt ei ollut siihen tarkoitukseen sopivaa maalia, joten piti tehdä perus meikkipohja ja tuputella vaan talkkia päälle (eikä se siltikään näytä riittävän vaalealta!).

Ajatus tässä koko tehtävässä oli varmaan juuri se, että saa inspiraation jonkun kuvaajan tyylistä/aiheesta ja ylipäätään uskaltautuu itse rohkeasti sen kameran eteen.

Clown (self image)

Koskaan ennen en ole mitään tämän tyyppisiä kuvia tehnyt, mutta polte todellakin jäi! Mulle nimittäin avautui ihan uudenlainen näkökulma omakuvien ottamiseen juurikin tämän kurssin myötä! Tajusin, että voin sen suhteen tehdä ihan mitä huvittaa ja myös tiedän itse tarkalleen mitä haluan. Omakuvien maailma niin sanotusti aukeni. 🙂

Itsensä klovniksi meikkaaminen ja pukeminen oli mielettömän kivaa ja vapauttavaa (ei sillä että tästä mikään arkimeikki tulisi tai tämän näköisenä ihmisten ilmoille lähtisin, mutta… 😀 ). Olenkin nyt ajatellut tehdä tulevaisuudessa lisää omakuvia vastaavalla tavalla, erilaisia maskeerauksia kokeillen. Täytyy vaan saada ne kunnolliset kasvomaalit hankittua…

Itse asiassa tästä koko hommasta muotoutuikin jossain määrin jopa terapeuttinen kokemus, kuten omakuvien kanssa kuulemma monesti käy.

Clown (self image)

Clown (self image)

Heijastavan pinnan kautta otettu omakuva

Aluksi musta tuntui ettei tämä koko kurssi ollut yhtään ihan sitä mitä alunperin hain, mutta nyttemmin ajateltuna olen erittäin tyytyväinen siihen että se menikin näin! Siellä siis pääosin katsellaan kuuluisien valokuvaajien töitä ja keskustellaan niistä. Niitä katsoessa kumminkin oppii tosi paljon ja saa ennen kaikkea inspiraatiota, ja näitä voi sitten hyödyntää omia kuvia toteuttaessa. Mielestäni on myös hyödyllistä oppia tuntemaan edes joitakin tunnettuja valokuvaajia, se on nimittäin jäänyt allekirjoittaneella ihan liian vähälle…

Miksipä tämä ei voisi olla vaikka Halloween-asu! Onko sulla jotain naamiaisjuhlia tiedossa? 🙂

Mukavaa viikon alkua jokaiselle! ❤

rakkaudella

Mainokset

Myrsky vesilasissa

Tässäpä olisi taannoisia kokeiluja elintarvikevärien ja vesilasin kanssa! Eivät ole teknisesti ihan 100% onnistuneita kun tarkennusta en saanut (enkä sitten edes jaksanut alkaa viilaamaan) ihan kohdilleen. Tuohon lasiin ei nimittäin montaa kertaa tarvitse väriä tiputtaa kun sen jo joutuu tyhjentämään ja aloittamaan alusta.

Onneksi värikikkailutreeni Photoshopissa pelasti tilanteen ja näistä tulikin lopulta ihan veikeitä! Tätä(kin) täytyy kokeilla uudelleen vielä joskus.

Creativity

50mm, f/6.3, ISO 320, 1/10 sec

Creativity

50mm, f/5.6, ISO 320, 1/13 sec

Creativity

50mm, f/5.6, ISO 320, 1/15 sec

Creativity

50mm, f/7.1, ISO 320, 1/10 sec

Kuviin sopiva otsikko tuli mieleen eräästä Olavi Uusivirran kappaleesta. Etenkin sitä herran uusinta levyä tulee tasaisin väliajoin kuunneltua. Tykkään muutenkin hänen sanoituksistaan ja melodioistaan. Ei aina ihan päivänselviä ja jokseenkin taiteellisia, vaativat siis useamman kuuntelukerran jotta sanoitusten merkitykset avautuvat. Edelleenkin joka kerta löytyy uusia ulottuvuuksia ja siitä minä tykkään.

Silti yksi ylivoimaisista kotimaisista suosikeistani on ehdottomasti Scandinavian Music Group, jonka levyt Missä olet Laila?, Palatkaa Pariisiin! ja Manner ovat olleet jo vuosikausia todella lähellä sydäntäni ja listani kärkipäässä. Ihanan maalailevaa folkia ja sanoituksetkin aivan omaa luokkaansa. ❤

En itseasiassa oikein tiedä miksi vain sitä ’Holmö rakkaus’ -biisiä soitetaan edelleenkin radioissa, kun yhtyeellä olisi minusta niin paljon parempiakin kappaleita koko kansan kuultavaksi. No, niin tai näin, minuun se folk-tyylinen SMG uppoaa kuin veitsi sulaan voihin! Kuuntelen kyllä ihan laidasta laitaan kaikenlaista, mutta näistä kahdesta esittäjästä nyt tuli nähtävästi hieman tekstiä pihalle.

Millaista musiikkia te mieluiten kuuntelette? 🙂

P.s. Ei minun alunperin pitänyt kirjoittaa musiikista sanaakaan, mutta niin nyt vaan kävi!  Jos totta puhutaan, niin tekstin tuottamisessa tuntuu nyt olevan hiukan vaikeuksia. Kuvia olisi jaettavana, mutta en tiedä mitä niiden kaveriksi kirjoittaisin. Enkä haluaisi jakaa niitä ilman mitään saatesanojakaan, kun ei se oikein ole mun juttu tässä blogissa. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut sellaista kirjoitusfiilistä. Sitä on vähän ikävä, kun haluaisin kyllä kirjoittaa muttei vaan ”lähde”. Mutta no, eiköhän se sieltä tule taas omia aikojaan kuten ennenkin. Nyt on tyydyttävä siihen mitä näppikseltä sattuu hyvässä lykyssä ruudulle ilmaantumaan. 😀

Kivaa perjantaita kaikille!

rakkaudella

Luovuuden kuplassa

Nyt on ollut taas vaihteeksi päällä monen päivän luovuusblokki. Sellainen, kun ajatus ei kulje, ei sitten yhtään! Tiedätte varmaan? Se johtui tällä kertaa varmaankin väsymyksestä, joka taas johtui liiasta positiivisesta kuormituksesta jota tämän viikon Helsingin reissu aiheutti. 

Tällaisen tilanteen sattuessa kohdalle ei kannata väkisin yrittää tehdä mitään, vaan on parasta yksinkertaisesti odottaa, että on palautunut riittävästi ja mieli on taas valmis tuottamaan ideoita. Odottaminen on äärimmäisen turhauttavaa ja sorrun tämän säännön rikkomiseen välillä itsekin… (Joskus poikkeus tosin vahvistaa säännön ja se kannattaa, sillä postauksen kuvat on otettu eilen samantapaisessa olotilassa, kun ei hyrrät pyörineet vielä ihan täysillä. Jotain niistä kuitenkin sai aikaiseksi, vaikka toisin luulin!)

Kerron siitä Helsingin reissusta kuvien kera vähän myöhemmin, mutta nyt halusin kirjoittaa muutaman sanan luovuudesta.

Creativity

Luovuus on synnynnäistä. Jokainen lapsi on syntyessään luova, mutta meidät pakotetaan pois tästä ennakkoluulottomasta ja kyseenalaistavasta ajatusmallista kun menemme kouluun. Opimme siis yhdistämään vain sellaisia asioita, joiden välillä todetusti on jokin yhteys. Totta kai tätäkin oppimismallia tarvitaan, mutta eikö sinne mukaan mahtuisi myös sitä todella luovaa ajattelua ja taidon ylläpitämistä? Ettei olisi vain sitä oikeaa ja väärää vastausta. Että loisimme jotain tavallisuudesta sekä normeista poikkeavaa ilman ennakkoluuloja ja pelkoa siitä, että idea ammutaan heti alas koska se ei ole ”oikeanlainen”. Aikuisena tätä luovaa ajatusmallia aletaan monesti uudelleen kaivella esiin ja opetella, koska huomataan että siitä oikeasti on hyötyä ja sitä tarvitaan.

Kyky olla luova on siis sisäänrakennettuna meissä jokaisessa ja sitä voi opetella, aivan kuten muitakin taitoja.

Luovuus vaatii tylsistymistä. Ja se vaatii myös ajattelua. Jos ei ehdi kiireiltään ajatella ja pysähtyä, ei todellinen luovuus pääse esiin. Pelkkä luova ajattelu ei toki ole yhtä kuin itse luovuus, koska pelkästään sanana se kertoo jostain konkreettisesta tekemisestä: olla luova, luoda jotain. Eli luovuus on ideointia ja idean toteuttamista, yhtä paljon molempia.

Creativity

Luovuus vaatii myös omaa tilaa ja yksinoloa. Oma luomistyöni on parhaimmillaan silloin, kun tiedän olevani ihan yksin. Näin siksi, että huomaan muiden läsnäollessa olevani alitajuisesti jatkuvassa valmiustilassa ja valmis siis keskeyttämään sen mitä teen. Ajatus harhailee, enkä pääse hommaan 100%:sti sisälle. Valmiustila on päällä ihan vaan siltä varalta, että joku tulee ja puhkaisee luovuuskuplani.

Kun en osaa odottaa sitä tai olen todella uppoutunut hommaani, säikähdän äärimmäisen helposti (menen jopa hieman tolaltani) jos minut keskeytetään yllättäen. Ei kukaan tietenkään tahallaan sitä tee, mutta niin se vaan on että pienikin ulkoinen häiriötekijä ympäristössä voi saada sen aikaan. J on joutunut todistamaan tätä monta kertaa. 😀

Osaan olla tosi luova myös ryhmässä työskennellessä ja nautin siitä, mutta se vaatii oikeanlaisen ilmapiirin ja samanhenkisiä ihmisiä ympärille. Sellaisia, joiden kanssa voi huoletta ja pelkäämättä jakaa sen oman kuplan.

Creativity

Liian suurta kuormitusta tuottavia asioita minun on herkkänä introverttina hyvä välttää, koska niistä palautuminen kestää nykyään monta päivää. Ja positiivinen kuormitus on kuormitusta siinä missä negatiivinenkin. Sen oivaltaminen oli ratkaisevassa roolissa, kun aloin ymmärtää millainen elämä minulle juuri nyt on hyväksi. Muiden ihmisten ympäröimänä oleminen ja ylipäätään kaikki sosiaaliset tilanteet ovat kaikkein raskaimpia, koska niissä joutuu olemaan jatkuvasti ”valppaana” sekä luovuttamaan ja vastaanottamaan monenlaista energiaa. Pitkäkestoinen, liika kuormitus (positiivinen tai negatiivinen) on tasapainoisellekin introvertille pahasta, ellei siitä ehdi palautua.

Mitä enemmän minulla on menoja, sitä vähemmän pystyn luovuuttani hyödyntämään. Ja nykyään sen huomaa todella selvästi, kun ne vähätkin menot sekä velvollisuudet on karsittu ihan minimiin. Pystyn siis ideoimaan kaikenlaista esimerkiksi valokuvien muodossa, koska olen aika paljon omissa oloissani. Minulle se on enemmän kuin okei tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa, koska en edes jaksaisi ottaa määräänsä enempää ylimääräistä hässäkkää arkeeni. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Näin on oikein hyvä, ainakin toistaiseksi.

Heräsikö teissä jotain ajatuksia? Oletteko huomanneet samanlaisia piirteitä itsessänne, tai onko jokin asia teidän kohdallanne täysin päinvastoin? 🙂

Ihanaa viikonloppua! ❤

Rakkaudella, Anna

Ratkennut sukkamysteeri

Minne sukkamme oikein katoavat?

(Pesukone ei ole syyllinen…)

Where do our socks disappear...?

IMGWhere do our socks disappear...?

Where do our socks disappear...?

Ensimmäinen vaatekappale joka minulle tuli mieleen tämän viikon MakroTexin (aiheesta vaate), oli sukka. Lähdin siis kehittelemään sen ympärille tarinaa, josta muotoutui sitten tämä: Ratkennut sukkamysteeri. 😀 Pyörittelin tätä päässäni monta päivää. Visio ja koko idea oli alun alkaenkin ihan pöhkön tuntuinen, mutta pakko toteuttaa siitä huolimatta! Lopulta kaupasta tarttui mukaan paketti lasten sukkia ja perhoskoristeita.

Vähän luovempaa asetelman rakentamista ja valokuvaamista tällä kertaa, mutta hauskaa vaihtelua. 😀 Perhosten, sukkien ja narujen asettelussa oli toisinaan hieman haastetta, mutta hyvin loppujen lopuksi pysyivät! Photoshopilla olen hävittänyt aika läjän varjoja (jotka salaman ja heijastimen ansiosta olivat onneksi aika haaleita), jotta saisin irrotettua elementtejä paremmin taustastaan. Aika Mikä-Mikä-Maa tästä tuli, mutta ainakin vuosikymmeniä askarruttanut kysymys on nyt ratkennut ja ”pesukone syö sukkia” -myytti murrettu! 😉

Täältä näet muiden vaateaiheiset kuvat!

Rakkaudella, Anna