Öinen satu

Mitä tapahtuu, kun silmäsi suljet?

Avaatko mielesi sopukoista satukirjan, käännätkö ensimmäisen sivun?

It's like a fairytale

Yö on satujen aikaa.

Silloin pienimmätkin kastepisarat voivat olla kalleimpia timantteja… 

It's like a fairytale

…Ja oikeat timantit vain arvottomia helyjä, kuin kissankultaa kullankaivajan lapion nokassa.

Arvonsa menettäneenä, lopullisesti.

It's like a fairytale

Mutta nuo kastepisarat omasta katoavaisuudestaan välittämättä säkenöivät pelotta valon voimasta.

Aivan kuten meidänkin soisi säkenöivän, tuntemattoman huomisen läsnäolosta huolimatta.

It's like a fairytale

Tunnetko sinäkin kulkiessasi nuo tuhannet timantit paljaiden jalkapohjiesi alla, kasteen kuorruttamalla nurmikolla?

It's like a fairytale

Sadut alkavat öisin ja haihtuvat usvan lailla järjen puuttuessa peliin, herätessäsi.

It's like a fairytale

Voisiko satu jatkua sen jälkeenkin, aamun jo sarastaessa, silmiä siristäessä?

It's like a fairytale

Uskalla unelmoida, rohkene satuilla, sillä jokainen joka tarpeeksi uneksii pysyy nuorena iäti.

Rakas, tarinasi on vasta aluillaan.


Pienen Linnun MakroTex-haasteen aiheena tällä viikolla on Satu. Näin aivan vastustamattomia kastepisaroita aamunurmella, joten nappasin kameran kouraan ja ei kun konttaamaan! 😀

Runo (tai mikä kumma lieneekään), on omaa käsialaani. 🙂

Rentouttavaa viikonloppua! ❤

rakkaudella

Laulujoutsenia

Noniin, arkistossa lojuneita lintukuvia tähän väliin! Tässäpä olisi nimittäin muutama otos pellolla ruokailevista joutsenista. Kauniita eläimiä nuo kyllä ovat, ei voi muuta sanoa.

Kuvat on otettu alkukeväästä kittiobjektiivilla (eli 18-135mm f/3.5-5.6), jossa on linsseistäni eniten zoomia muttei sekään tahdo riittää yhtään mihinkään, jos tarkoituksena on kuvata esimerkiksi lintuja… No, kyllä minä vielä joskus sen kunnon putken hommaan, se on ihan varma!

Swans

Just swandering

Just swandering

Stay close

Eipä minulla muuta asiaa juuri nyt ollutkaan, lyhyestä virsi kaunis. 😀 Ihanaa tiistaita! ❤

rakkaudella

 

Ajatuksia keväästä

Mezereon flowers


Tervetuloa toukokuu! Kiva kun toit lämpimät ilmat tullessasi. 

Järvi kimmeltää ja aurinko hellii kasvoja, lokit ja pikkulinnut säestävät taustalla.

Lokkeja voisi olla vähemmänkin…


Mezereon flowers

Skilla


Löysin pihastamme joitain kukkivia kukkia, joita en muista vielä viime keväänä nähneeni.

Ehkä olin niin hullaantunut kaikesta muusta muuton ohella ja siten sokea pienimmille yksityiskohdille. Nyt on toisin.

Ei juurikaan enää tuule.


Skilla

Common hepatica


Katselen kuinka kimalaiset etsivät kiivaasti pesäpaikkoja ja pörräävät edestakaisin, kiirettä pitää.

Pitelen kahvikuppia ja haaveilen patiosta talon vierustalle.

Kasvoja kuumottaa, olisi pitänyt laittaa aurinkorasvaa.


Common hepatica

Skilla


Kissakin hakeutuu jo varjoon aurinkotuolin alle, mustavalkoinen turkki imee kai liikaakin lämpöä itseensä.

Västäräkit tepastelevat topakan näköisinä pitkin pihaa ja sirkuttavat mennessään.

Istutin ensimmäiset raparperien juurakot keittiöpuutarhan aihioon.


Skilla

Mezereon flowers


Kevään ensimmäinen sisilisko bongattu!

Kasvihuoneprojekti etenee vihdoin, nyt pohjat on tehty ja materiaalit koottu. Viikonloppuna varsinainen rakentaminen voi alkaa.

Tänään aion avata moottoripyöräkauden ja tehdä ensimmäisen lenkin!


Mezereon flowers

Kevät, niin ihana kevät. ❤

Nämä kuvat on otettu vapunpäivänä äitini pihasta. On tuolla näsiällä kyllä kauniit, vaaleanpunaiset kukat! Harmi, että on niin myrkyllinen. Lisäksi kuvattuna on kevätkukista skilloja ja tietenkin sinivuokkoja.

Osallistun kuvilla pitkästä aikaa MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on kevät.

rakkaudella

Molemminpuolinen yllätys

Istuin hiljaa lintujen ruokintapaikalla, sillä olin ollut kuvaamassa sinitiaisia. Ajattelin jo siirtyväni kylmästä tuulesta sisätiloihin, mutta jokin tunne sisälläni sai minut kuitenkin jäämään.

”Odotellaan nyt vielä hetki”, ajattelin.

Kannatti odottaa. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja vieläpä kamera kourassa.

Squirrel

Yhtäkkiä huomasin oravan lähestyvän talon kattoa pitkin! Se ei huomannut minua, sillä olin aivan paikoillani ja liikkumatta, piilossa rakennelman takana. Orava hyppeli tottuneesti harkkokasan juurelle. Sain kuin sainkin otettua siitä yhden onnistuneen otoksen noin metrin päästä, ja vieläpä manuaalitarkennuksella.

Tilanne kesti ehkä sekunnin ja oli hetkessä ohi kuten alla oleva, vähemmän onnistunut kuva ehkä kertoo. Oli siis onni että havaitsin sen etukäteen, jotta sain edes muutaman sekunnin aikaa valmistautua.

Squirrel

Oravaparka oli koko tilanteesta sangen yllättynyt (kuten minäkin), eikä ilmeisesti meinannut kerrasta ymmärtää että sen edessä todellakin istui joku! Se nimittäin yritti vielä uudestaan kiivetä syömään, kunnes tajusi tilanteen ”vakavuuden” ja kiiruhti pois. 😀

En ole tainnut aiemmin ottaa yhtäkään oikeasti hyvää kuvaa oravasta (tai oikeastaan mistään muustakaan luonnossa elävästä nisäkkäästä), joten tämä on siksi niin merkittävä otos. Tänä kesänä minulla onkin tavoitteena kunnostautua myös luontokuvauksen saralla, ja saada edes yksi kunnollinen kuva jostakin lähimetsien hirvestä. Ne ovat lapsesta asti kiehtoneet minua tosi paljon.

Olen talven aikana mm. seuraillut niiden jälkiä lumessa jotta saisin edes jonkinlaisen kuvan hirvien reiteistä ja elinpiiristä, sekä lukenut niistä. Saa nähdä miten tavoitteessani onnistun. 🙂

Oletteko te asettaneet itsellenne kesäksi tavoitteita?

rakkaudella

Sinitiaisia & kuvaustaktiikkaa

Nämä kuvat on otettu alkukeväästä. Istuskelin muutamana päivänä pihamme lintujen ruokintapaikalla vahdissa, kameran kanssa tietenkin!

Tuolini oli vähän yli metrin päässä lintulaudasta ja aika kauan lopulta meni että ne minuun yhtään  tottuivat. Pitkän istuskelunkaan jälkeen en ensimmäisenä päivänä päässyt sellaisiin tuloksiin kuin olisin ehkä toivonut. Ajattelin kokeilla josko jonkinasteinen ehdollistamistaktiikka toimisi.

Blue tit in monochrome

Toisena päivänä päätin siis tehdä asioita eri tavalla. Aloin ensiksi totuttaa niitä pelkästään minun läsnäolooni ihan vain istumalla hiljaa paikoillani. Sitten huomasin, että ne kävivät laudalla huomattavasti useammin mikäli olin silmät kiinni tai katsoin muualle. Silloinhan ”saalistaja” on vaarattomampi, eikö vaan? Käy järkeen.

Istuin silmät kiinni ja kuuntelin kun ne rapistelivat ruokapaikalla vähän väliä. Ei ole varmaan mikään yllätys, että juuri sinitiaiset olivat rohkeimpia.

Noin puolen tunnin kuluttua otin kameran käteen ja aloin painella laukaisinta minnekään kuitenkaan tähtäämättä, jotta linnut tottuisivat myös kameran ääneen. Huomasin että ne säpsähtivät sitä aluksi joka kerta ja lensivät karkuun, tai vaihtoehtoisesti eivät edes uskaltaneet tulla laudalle asti vaan tähyilivät ihmeissään puskien oksilta.

Blue tit in monochrome

Blue tit in monochrome

Istuin tuolilla kamera sylissäni silmät kiinni, pää painuksissa ja painelin nappia, välillä enemmän, välillä vähemmän.

Räps, räps, räps…

Jonkin ajan kuluttua nostin kameran kasvojeni eteen ja jatkoin sattumanvaraista räpsimistä. Pidin edelleen silmiä kiinni. Pikkuhiljaa ne alkoivat tottua uuteen ääneen.

Blue tit in monochrome

Viimeinen vaihe olikin sitten varsinainen kuvien ottaminen! Pidin huolta siitä etteivät linnut nähneet silmiäni kameran takaa. Painoin nappia vaikkei laudalla olisi ketään ollutkaan, jottei ääni pääsisi linnuilta unohtumaan ja säikäyttäisi niitä myöhemmin.

Kärsivällisyys kannatti!

Blue tit in monochrome

Lopulta ne todellakin tottuivat minuun ja kameraan! Tuntui kuin muutama yksilö olisi oikein jäänyt odottamaan kameran sulkijan ääntä laudalle.

”Missä se ääni nyt viipyy, kun me kerran ollaan tässä?”

Rohkeudesta tuli ikään kuin ”palkkioksi” herkku, eli kuorittu auringonkukansiemen, joita olin laittanut vain siihen paikkaan johon etsimellä tähtäsin.

Se oli aika hieno tunne, kun ne eivät enää pelänneet minua tai kameraa yhtään niin paljoa kuin paria tuntia aiemmin. Jos tätä olisi jatkanut vielä useamman päivän ajan, olisi tuloksena ollut varmaan muitakin rohkaistuneita lintulajeja, sillä muutama talitiainenkin uskaltautui loppuvaiheessa syömään ylätasanteelle. Keskityin kuitenkin kuvaamaan juuri sinitiaisia.

Blue tit in monochrome

”I’m fabulous!”

Tämä viimeinen kuva oli minusta jotenkin hassu! Näyttää hiukan papukaijalta. 😀

Tarkennuksen kanssa oli välillä vähän ongelmia. Sinitiaiset ovat niin pieniä, ettei 50mm objektiivini automaattitarkennus meinannut havaita niitä, saatika ollut aina tarpeeksi nopea. Toisinaan tarkensin manuaalisesti joka joissakin kuvissa sattui osumaan ihan kohdalleenkin, mutta se taisi olla enimmäkseen tuurista kiinni. Kuvia piti myös jonkin verran rajata. Kohinaakin niihin jäi, mutta ehkä sen nyt juuri ja juuri kestää… 🙂

Kokeilin tehdä kuvista mustavalkoisia alunperin vaihtelun vuoksi, ja lopulta ne näyttivätkin paremmilta juuri niin. Erilaisilta, jopa vähän hienostuneilta. Ei tuo leca-harkko minun mielestäni kovin nätti kuvauskohde ole, ainakaan värikuvissa…  😀 Tähän ”monochrome-maailmaan” se sulautuu jotenkin paremmin.

Mukavaa keskiviikkoa!

rakkaudella

MakroTex -haaste: Helmikuu

Tällä kertaa MakroTex-haasteen aiheena oli helmikuu. Päätin lähestyä aihetta toisenlaiselta kantilta, pienen lisähaasteen kera jonka itselleni kehitin. Pilkoin helmikuun kahdeksaksi kirjaimeksi, joista jokaisesta keksin kyseisellä kirjaimella alkavia sanoja, jotka sopivat käsillä olevaan kuukauteen. Niistä sanoista valitsin kunkin kirjaimen kohdalta muutaman, joiden pohjalta lähdin kuvia ottamaan. Lopuksi kun kuvat oli jo otettu, karsin sanat yhteen per kirjain. Tavoitteena oli saada aikaiseksi kahdeksan kuvan sarja helmikuusta, ja jokainen sana kertoo siihen liitetystä kuvasta jotain.


  h

Hauras  

hauras

Luonnosta löytyy näin talvella paljon hauraita elementtejä, jotka tuntuvat hajoavan pelkästä kosketuksesta. Ihmeen paljon ne silti kestävät.


e

Eloton

eloton

Päälle päin luonto vaikuttaa helmikuussa melko elottomalta, mutta kasvien pudottamien siementen sisuksissa piilee valtavasti elinvoimaa joka odottaa kevättä saapuvaksi.


l

Lumi

lumi

Lumivaippa muodostaa satumaisia asetelmia yhdessä talventörröttäjien kanssa. Puuterilumi on erityisen ilmavaa ja pienikin tuulenpuuska saa sen putoamaan.


    m

Muutos

muutos

Helmikuussakin luonto muuttuu jatkuvasti. Valitsin tämän kuvan siksi, että olen kesällä kuvannut tätä meidän pihan syreenipensasta täydessä kukassaan ja muutos tähän hetkeen on suuri. Nyt siinä kukkii hieman erilaisia kukkia, mutta aivan yhtä kauniita!


  i

Ilo

ilo

Otetaan ilo irti yhteisistä hetkistä helmikuisessa ulkoilmassa! Tapasin kasvimaailman Daltonin veljekset ja niillä näytti olevan oikein hauskaa yhdessä. 😀


    k

Karu

karu

Talvi ja etenkin helmikuu on karua aikaa niin luonnon eläimille kuin kasveillekin. Aurinkoisina päivinä ilmassa voi tuntea toivon kipinöitä kevään tulosta, mutta pilvisellä ilmalla on tasaisen harmaata ja yksinkertaisesti karua. Kauneus ei silloinkaan katoa, vaan muuttaa vain muotoaan.


u

Uhmakas

uhmakas

Tämän pienen ja uhmakkaan kuusentaimen nähdessäni sydän jotenkin suli, se oli niin sympaattinen. Itseasiassa taimia on kaksi, mutta toinen on pienempänä päättänyt jäädä vielä lumipeiton alle nukkumaan.


u

Uni

uni

Helmikuu tuo eteemme satumaisia, jopa unenomaisia maisemia ja ohikiitäviä hetkiä. Ihastuin valtavasti talventörröttäjiin, joiden päältä aurinko oli sulattanut lumipallot pieniksi, kimaltaviksi timanteiksi.


Tällaisen lisähaasteen tekeminen oli todella virkistävää ja jollain tapaa hieman vaikeampaa. Siinä kehittyy kuvallisen tarinankerronnan taito, jota ei koskaan voi olla liikaa! Kannattaa kokeilla. 🙂

Tein kaksi erillistä reissua viereisiin metsiin mönkijällä, mutta käveltyä tuli myös oikein reippaasti! Mönkijän selässä kulkee näppärästi kaikki varusteet ja se on oivallinen kulkuneuvo tällaisiin pieniin reissuihin, mutta tieltä poistuessa kulkupeliksi valikoituvat mieluummin jalat. Ensimmäisenä päivänä ilma oli pilvinen ja toisena paistoi ihanasti aurinko. Siten myös kuviin tuli hieman erilaisia vivahteita ja valo-olosuhteita. Aikaa minulla kului näillä retkillä yhteensä sellaiset 6,5 tuntia, joista toki ihan joka hetki en kuvannut mutta todella paljon kuitenkin. Otin molemmilla kerroilla eväät mukaan ja voi miten mahtavaa niiden syöminen luonnon keskellä onkaan! Kiitos siis haasteen järjestäjälle, en usko että ilman tätä olisi tullut ulkoiltua noin perusteellisesti näinä muutamana päivänä! 🙂 Kiitokset siis Pieni Lintu -blogille ja bloggaajalle! Linkin takaa löydät myös muut osallistujat ja heidän kauniita helmikuisia kuviaan.

Ihanaa tiistaita! ❤

Rakkaudella, Anna

Teisko pakkasherran armoilla

Tällä viikolla on ollut miinusasteita ihan riittävästi! Enempää ei olisi enää kaivattu. Ihan mukavaa vaihtelua tämä pienempikin pakkanen on, kun tuli lisää luntakin. Jääkylmistä puulattioista ja viileästä talosta huolimatta ottaisin mieluummin sen -20-25 astetta pakkasta kuin ne masentavat vesikelit. Varpaat ja sormet ristiin, että pysytään nollan alapuolella!

Viime reissulla mönkijällä ajellessa tuntui siltä, että naama irtoaa. Niin ja sormet! Melkein irtosivatkin. Mutta voi vitsit että oli kaunista, kyllä kannatti lähteä pienelle aamuajelulle keskiviikkona (syväjäätymisestä huolimatta)!

Tässä lähitienoon kuvasatoa:

img_0490-hdr

img_0411-hdr

img_0425-hdr

img_0461-hdr

img_0470-hdr

Kuvausreissujen kulkuväline!

img_0521-hdr

img_0538-hdr

img_0408-hdr

 

P.s. Maanantaina on tiedossa jotain jännää, mutta kerron siitä sitten myöhemmin lisää kun olen asian suhteen viisaampi! Oikein mukavaa viikonloppua, nautitaan näistä ilmoista ja uuden vuosiluvun viehätyksestä! ❤

Rakkaudella, Anna

 

Ensikatsaus HDR-kuvien maailmaan

Hyppäsin tuossa eräänä iltapäivänä mönkijän selkään ja nappasin kameralaukun mukaan siltä varalta, että löytäisin jotain kuvattavaa. Mönkijä osoittautuikin oikein näppäräksi kulkupeliksi siirryttäessä paikasta toiseen. Sen selässä näkee maisemat jotenkin eri tavalla kuin autosta. Sen lisäksi mönkijän selästä on helpompaa ja nopeampaa hypätä pois. Vähän samoin kuin moottoripyöränkin kanssa, mutta ilman sitä ainaista jalalle laittoa ja kypärän päästä repimistä. Mitään eläimiä tosin on turha kuvitella näkevänsä, sillä ääntä tuollaisesta traktorimönkijästä kyllä lähtee! Aurinko oli laskemassa ja se loi taivaanrantaan kauniita ja mielenkiintoisia sävyjä. Otin ensin ihan tavallisesti yhden valotuksen kuvia kunnes muistin, että useamman valotuksen yhdistämisestä voisikin olla hyötyä sävyjen esille tuomisessa.

img_0395-hdr

Vanha saunarakennus illansuussa

Nämä kaikki kuvat on otettu käsivaralta, joten tarkkuus ei ole priimaluokkaa. Useamman valotuksen kuvat kannattaa siis ottaa jalustalla, mutta minulla se ei nyt tällä kertaa ollut mukana.

img_0375-hdr

Vaikka valokuvausharrastusta on takana useampi vuosi, olen vasta viime syksynä alkanut treenata sitä teknistä puolta niin sanotusti tosissani. Nyt olen vihdoin saanut aikaiseksi opetella perusasioita myös HDR-kuvista ja kokeilin tehdä niitä Lightroomilla, jolla se olikin tosi helppoa kunhan sai juonesta kiinni.

(HDR = High dynamic range. HDR-kuva tehdään yhdistämällä useampi eri valotus yhdeksi kuvaksi jota sitten kukin käsittelee haluamallaan tavalla. Tarkoituksena on saada aikaan kuva, jossa sävyjä toistuu mahdollisimman paljon ja oikein, ja ettei siinä ole yli- tai alivalottuneita kohtia. Tapoja ja ohjelmia on erilaisia. Netistä löytyy hyvin tietoa aiheesta, esim. Wikipedia

img_0353-hdr

img_0369-hdr-2

Eiväthän nämä mitään mestariteoksia vielä ole, mutta jostain on aloitettava! Tästä aukesi minulle ihan uusi maailma, ja nyt on taas uudenlaista virtaa ja intoa lähteä pienille kuvausretkille luontoon. Olen aiemmin harmitellut ulkona otetuissa kuvissa kirkkaiden kohtien puhkipalamista, mutta nyt siitä ei tarvitse enää huolehtia, tai ainakaan niin paljon! Histogrammin sielunelämään olen nyt myös tutustunut ja nyt vaan mietin että miksi en ole aiemmin tätäkään opetellut… No, kaikkea ei vaan voi oppia kerralla. Kukin oppii omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Tällä hetkellä minua inspiroivat eniten aamun ja illan violetit sävyt, kuten ehkä huomata saattaa. 😀

Blogitauon jälkeen epäröin ja mietin, että millainenkohan postaustahti tästä eteenpäin mahtaa olla. No, nyt postauksia on luonnoksissa jatkuvasti valmiina useampia, mikä on hyvä. Turha tässä siis on himmailla, jos on jotain sisältöä jaettavaksi niin antaa palaa vaan.

P.s. Opin virheestäni ja seuraavalla mönkijäretkelleni otin sen jalustankin mukaan! 🙂

Rakkaudella, Anna

Tähtitaivaan alla

Vuoden 2017 ensimmäiset hetket vietin ulkona kameran takana hääräillessä. Ääretöntä tähtitaivasta katsellessa ja järven jään ulvomista kuunnellessa tuntee kyllä oman pienuutensa tässä maailmassa. Siinä oli jotain maagista, ja se oli mitä mahtavin aloitus tälle vuodelle. Aion kyllä kokeilla tähtien kuvaamista toistekin!

img_0308

Hiukan ennen keskiyötä siirryimme porukalla rantaan ampumaan raketteja, joita alunperin menin siis kuvaamaan. Kun raketit oli ammuttu, päätin jäädä vielä hetkeksi kokeilemaan onneani tähtikuvauksen kanssa. Kyllä kannatti! Ensimmäiset kelvolliset tähtitaivaskuvani kokivat päivänvalon ja bonuksena revontuletkin paistattelivat kameran näytöllä pitkän valotusajan ansiosta. Paljaalla silmällä ne näkyivät vain todella haaleina vaaleampina alueina taivaanrannassa, mutta 15-20 sekunnin valotusajan aikana kamera ehtii hyvin keräämään valoa kennolle, jolloin revontuletkin näkyvät selkeämmin.

img_0305img_0282

Kuvat on siis otettu rannasta talon takaa. Alkuun olin kameran kanssa pienellä peltokaistaleella talon ja järven välissä, josta raketteja oli parempi kuvata. Se oli kirjaimellisesti kyntöpeltoa, ja kolmijalan kanssa sai hiukan taiteilla pilkkopimeässä puuskittaisen tuulen vaikeuttaessa tilannetta entisestään. Myöhemmin tähtiä kuvatessa ymmärsin siirtyä alemmas ihan rannan tuntumaan, jossa kuvaaminen oli jo helpompaa.

img_0266

Aiemmin ei ole tullut tähtiä kuvattua, kun riittävän laajakulmainen ja valovoimainen objektiivi on puuttunut valikoimista. Nyt on toisin, sillä Sigman 17-50 f2.8 toimi oikein kivasti tässä(kin) hommassa. Toki kuvissa oli kohinaa aika paljon (niin kuin tähtikuvissa kai aina on), ja on vieläkin vähän. Sitä olisi voinut tulla vähemmänkin jos olisin laskenut ISO arvoa kuvaushetkellä vielä lisää, mutta olin kai niin täpinöissäni etten sitä tajunnut tehdä. 😀 Nyt se oli siellä 1000 paikkeilla. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla kuinka alas sen voi laskea ilman että kuvat menevät ihan tukkoon.

Nyt on kai tulossa kovien pakkasten myötä myös selkeitä öitä, jolloin tähtiä ja jopa niitä revontulia on hyvä bongailla. Tosin isot miinuslukemat lämpömittarissa tuovat oman lisähaasteensa kuvaamiseen… Minulla taisikin käydä ensikertalaisen tuuri, kun yö oli suhteellisen lämmin eikä pakkasta ollut muutamaa astetta enempää.

img_0296img_0294

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy Tampereen valosaastetta. Ihan mukavan säväyksen sekin silti tuo, vaikka tähtikuvaajat sitä kai yleensä välttelevätkin (tai sen käsityksen olen saanut). Toivottavasti seuraava kerta olisi vähän vähemmän tuulinen, jotta puutkin näkyisivät tarkempina. Epätarkkuus johtuu toki myös kohinanpoistosta, mutta suurin syyllinen oli kuitenkin tuuli. Summa summarum, tämä oli kivaa. En malta odottaa seuraavaa kertaa!

Rakkaudella, Anna

Kuurattua kauneutta

img_8305-edit-2

img_8365

img_8340

img_8371

img_8384

img_8332

img_8336

img_8406

img_8318

img_8366

img_8329-2

img_8361

Tämmöisiä tuli tällä kertaa. Kuvat on otettu eräänä pakkasaamuna, kun jälleen kerran suoraan sängystä kiiruhdin ulos kamera kainalossa. Aurinko paistoi upeasti ja sai jääkiteet kimmeltämään henkeäsalpaavan kauniisti. Halusin kuviin yhtenäisen, tietynlaisen värimaailman ja tunnelman, jota piti sitten kuvankäsittelyllä avittaa. Mutta se nyt kuuluu valokuvaamiseen aika olennaisena osana nykypäivänä.

Valokuva on vähän niin kuin maalarin maalaama taulu. Se ei useimmiten ole valmis heti ensimmäisen kerroksen (eli kuvan ottamisen) jälkeen, vaan vaatii usein pieniä tai vähän isompiakin toimenpiteitä (riippuen toki kuvaajasta ja halutusta lopputuloksesta). Minusta väreillä on hauska kikkailla, ja kun en nyt juuri pääse kuvaamaan aurinkorantojen ihania auringonnousuja ja -laskuja, vuorten huippuja tai linnunratoja, niin on keksittävä muita keinoja inspiraatiotulvan purkamiseksi. Tässä samalla sekä valokuvaus- että kuvankäsittelytaidot karttuvat koko ajan ja jokainen päivä vie taas lähemmäs niitä omia unelmia!

Osallistun näillä kuvilla myös Pienen Linnun MakroTex-haasteeseen, jonka aiheena on tällä viikolla joulukuu. 🙂

Inspiroivaa joulukuun alkua kaikille! ❤

Rakkaudella, Anna