Lankalauantain kukkailottelua

IMG_0247

IMG_0248

IMG_0250-2

Tämä yllä oleva kimppu jäi ylimääräiseksi ristiäisistä ja sain sen sitten mukaani. Se on aivan ihana ja ihan omiaan kukkailotteluun!

Ja jottei sivuuteta kokonaan pääsiäisteemaa, niin tässä vielä juhlan kunniaksi hiukan narsisseja sekä neilikoita!

Pääsiäinen

Pääsiäinen

Pääsiäinen

Pääsiäinen

Pääsiäinen

Narsissit sain äidiltä. ❤ Tein niistä ja pajunkissoista kukkaistutuksen ulos oven viereen, ja arvatkaa vaan jäikö ne pakkasyöksi vahingossa ulos… Ilmeisesti eivät siitä ottaneet juurikaan nokkiinsa, vaan huoneenlämmön sulatettua jäätyneet mullat kukat piristyivät taas! Olen itse vähän huono ostamaan mitään kausikukkasia, mutta onneksi rakas äiti huolehtii. 😀

Näillä kuvilla osallistun jälleen Mansikkatilan mailla -blogin Kukkailotteluun!

Mukavaa lankalauantain jatkoa! ❤

rakkaudella

Kuvaajana ristiäisissä

Ristiäiskuvaus

Viime viikonloppuna sain tosiaan olla ikuistamassa pienen poikavauvan ristiäisiä, joissa olimme vieraina. Paljon tarttui uutta oppia sekä rohkeutta mukaan siltäkin reissulta, ja innostus lähti uuteen nousuun. 🙂 Sain pojan äidiltä julkaisuluvan kuviin, joten tekin pääsette näkemään hiukan vauvakuvia ja muita pikku maistiaisia juhlista.

Nämä taisivatkin olla ensimmäiset juhlat joissa keskityin kunnolla kuvaamiseen ja vieläpä oikeasti tiesin mitä tein. 😀 Vuosi sitten en olisi voinut sanoa samaa. Joulun tienoillahan oli oman kummipoikani ristiäiset ja kamera oli tietty mukana, mutta koska olin sylikummina ja kaikki oli periaatteessa ”uutta”, niin suuri osa huomiosta meni tietenkin kummiuteen. Mutta niin sen kuuluukin olla. ❤

Tällä kertaa kuitenkin tiesin suurin piirtein mitä odottaa milläkin hetkellä ja pystyin myös keskittymään enemmän itse kameran takana hääräämiseen.

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Virallinen osuus järjestettiin pienessä, arkkitehtonisesti aika modernissa ja mielenkiintoisessa kirkossa, jossa oli isot ikkunat taustalla. Tämä ikkunoita vasten kuvaaminenhan aiheuttaa kameran kanssa touhuaville aina päänvaivaa. 😀 Ja se tarkoittaa myös sitä, että ISO-arvot nousevat pilviin ja jälkikäsittelyssä on edessä aikamoinen valojen ja varjojen tasapainotussavotta. Onneksi RAW-muodossa kuvaaminen mahdollistaa melko isotkin korjaukset.

Varsinainen juhlatila oli ihanan valoisa ja kauniiksi laitettu. Noutopöydässä oli aivan upeat kukka-asetelmat, sekä muut koristeet! Niitä oli ilo kuvata ja katsella. Ruokakin oli juuri sopivan kevyttä ja tosi herkullista!

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Teknisen tietämyksen lisäksi juhlia kuvatessa pitää olla nopea ja pysyä koko ajan tilanteen tasalla, etteivät tärkeät hetket mene ohi. Aika kivasti sain poimittua ja tallennettua pieniä kohtaamisia sieltä täältä, kuten toivoinkin.

Muutama muuten mainio otos jäi harmittamaan, kun liike-epäterävyys oli häiritsevän suurta. Suljinaika oli siis hiukan liian pitkä, ja tämän(kin) muistan ensi kerralla.

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

105.Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Ristiäiskuvaus

Loppujen lopuksi valmiita kuvia tuli yli sata, eli aika paljon, mutta toivon että ne tuovat iloa perheelle vielä pitkään tämän jälkeenkin! 🙂 Tämä oli tosi hyvää harjoitusta ja tuli tarpeeseen. Olen ääretömän kiitollinen siitä, että sain olla mukana.

Seuraavia juhlia varten täytyykin sitten hankkia vähintään puolet suurempi muistikortti nykyisen rinnalle, ettei tarvitse olla vähän väliä poistamassa kuvia tallennustilan ollessa täynnä… Normikäytössä tuo 8GB riittää ihan mainiosti, ja siihen mahtuu noin 320 RAW-muotoista kuvaa, mutta juhlissa se ei riitä mihinkään. Noh, ei muuta kun muistikorttikauppaan siis!

Tästä taisin saada kyllä aika ison kipinän ja poltteen ihmisten valokuvaamiseen! Kuka haluaa tulla malliksi? 😀

Niin, ja hyvää Pääsiäistä jokaiselle! Onko teillä jotain erityisiä suunnitelmia? 🙂

rakkaudella

Uudenvuodenaaton ex tempore-kakku

img_0216

Alunperin en ollut ajatellut tekeväni mitään sen kummempaa jälkkäriä uudenvuodenaattona, mutta rakkaalta serkulta joululahjaksi saatu DIY cookie jar (purkki jossa on kaikki kuivat aineet valmiina) sai minut muuttamaan mieleni! Purkissa oli ainekset rocky road-kekseihin, mutta päätin sen sijaan vaihteeksi soveltaa ja tehdä siitä sittenkin kakun. Vallan suloinen siitä tulikin, ja maistui myös hyvältä! Ohjetta ei ole valitettavasti antaa, kun purkissa ei ollut helposti luettavissa olevia ainesten määriä enkä oikeastaan koskaan muista/jaksa mitata saati sitten kirjoittaa ylös ohjeisiin lisättyjä asioita. 😀 Lisäsin siis kermaa, ylimääräisen kananmunan, kaakaojauhetta ja voita reippaasti. Paiston jälkeen ripottelin kakun päälle veitsellä pienennetyt pähkinät sekä geishat, ja purkissa mukana tulleet vaahtokarkit.

img_0201

img_0209

Kirjaimellisesti kermaksi kakun päälle sovelsin vielä kastikkeen. Ei se välttämättä olisi sitä edes tarvinnut, mutta eipähän ainakaan ollut kuivaa! Sekoitin kerman joukkoon suklaavanukasta (kyllä, luit oikein :D), kaakaojauhetta, sokeria, vaniljasokeria, sekä tipan mandariinista puristettua mehua (koska sitruunaa tai appelsiinia ei ollut). Hyvää oli sekin ja sopi hyvin kakun kaveriksi!

img_0203

Itse kakun tekoa suurempi operaatio olikin sitten kakun kuvaaminen. 😀 Minulla oli onneksi aika tarkka visio siitä, millaisia kuvista haluan. Apunani käytin kohdistettavaa pöytävalaisinta, isoa valkoista heijastinta ja orjasalamaa. Ilman niitä tästä ei olisi kyllä tullut mitään! Nämä kuvat on nimittäin otettu illalla seitsemän jälkeen. Onneksi päätin ottaa kakusta kuvat vielä samana iltana (ennen kuin se katosi parempiin suihin), sillä muuten en olisi hoksannut miten onnistuneen kuvaustuokion voi noinkin myöhään suorittaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 😀 Olen rajoittanut oikeastaan kaiken kuvaamisen päiväsaikaan, eikä se silloinkaan sisätiloissa niin miellyttävää ole (tähän aikaan vuodesta), kun on niin hämärää koko ajan. Onneksi on apukeinoja ja kevät on edessä päin, jolloin valon määräkin alkaa pikkuhiljaa lisääntyä!

Rakkaudella, Anna

 

Blogihiljaisuus rikottu

img_9451

Postaus on kuvitettu jouluaaton nopeilla räpsyillä (viimeistä kuvaa lukuunottamatta. 🙂 )

Melkein kuukauden blogitauko on nyt takana päin. En suunnitellut sitä sen kummemmin etukäteen enkä myöskään ajatellut sen olevan ihan näin pitkä, mutta tarpeeseen se kyllä tuli. Tästä eteenpäin postaustahti voi olla oikeastaan mitä vaan, sillä sitä en uskalla etukäteen arvailla. Nyt kun joulu on saatu alta pois, niin alkaa olla taas kapasiteettia käytettävissä muihin asioihin. Meillä se oli yhtä reissaamista, kilometrejä tuli kolmena päivänä sellaiset 850! Ihan riittävästi siis. Tein tänäkin vuonna joululahjat itse, aiheena oli luonnollisempi kosmetiikka. Teen tästä projektista ja siihen kuuluvista tuotteista erillisen postauksen vähän myöhemmin, kuvat olen niistä jo ottanutkin.

Tässä kuukauden aikana pidin taukoa myös valokuvaamisesta (en koko kuukautta, mutta kuitenkin) ja sekin on tehnyt ihan hyvää. Alkuun se tuntui todella vaikealta, mutta tiesin että se oli vaan pakko tehdä. Olen käynyt valokuvausharrastukseni suhteen omassa päässäni läpi valtavan määrän epävarmuuden, riittämättömyyden, epäonnistumisen ja jopa häpeän tunteita. Huomasin taas olevani äärettömän ankara itselleni. Ihan liian ankara. En ollut työn jälkeeni tarpeeksi tyytyväinen, enkä ollut niin hyvä kuin olisin halunnut olla. Tunsin epäonnistuneeni kaikessa. Siksi kuvaustauko oli enemmän kuin paikallaan.

img_9348

img_9453

img_9544

img_9506

img_9422

img_9614
”Ovatko nämä kaikki minulle?!” (..Ei, eivät ne valitettavasti olleet. :D)

Kirjoitin muutamaankin otteeseen luonnoksia joulukuun alkupuolen olotiloista ja fiiliksistä, mutten koskaan julkaissut niitä. Tässä tulee suora lainaus viimeisimmästä:

”On kulunut likimain viikko siitä, kun olen edellisen kerran julkaissut blogissani mitään. Se tuntuu pitkältä ajalta, kun on tottunut tiheään postaustahtiin. Siltä istumalta kun marraskuu vaihtui joulukuuksi, iski minuun aika kova väsymys. Syyt siihen ovat varmasti moninaiset. Ei vaan ole ollut energiaa juuri mihinkään, ja olen valokuvauksenkin suhteen tehnyt vain pakolliset, enkä niitäkään ole jaksanut viedä vielä ihan loppuun asti. Ei vaan riitä energia. Keskittymiskyky ja kärsivällisyys ovat todellakin koetuksella tällä hetkellä. Sosiaalisissa tilanteissa joutuu ponnistelemaan vielä normaaliakin enemmän.

Toisaalta taas kun miettii, niin ei varmaan ole ihmekään että väsyttää. Olen jo useamman kuukauden ollut yleisesti ottaen yllättävän pirteä, vaikka toisinaan onkin muutaman päivän jaksoja jolloin väsymys vie voiton ja pitää puhtaasti vaan ladata akkuja. Olen tehnyt oikeastaan joka päivä jonkinlaista luomistyötä tai muuten kehittänyt itseäni ja taitojani. Valokuvaus on haukannut ison osan päivistäni, ja olenkin suorittanut ”täysiä työpäiviä” aiheen parissa melkein jokaisena päivänä jollain tapaa. Mutta olen myös nauttinut siitä valtavasti: uuden oppimisesta, sen soveltamisesta sekä kaikenlaisesta luomisesta ja ideoinnista.

Heräsin joitakin päiviä sitten siihen, että tunsin vahvaa levottomuutta ja rinnassani ahdistavan olotilan. Tunne on tuttu, olen siis käynyt tätä läpi ennenkin. Hyvin nopeasti yhdistin tuon tunteen mm. viime kevääseen ja työharjoitteluun. Huomaan ottavani taas ihan liikaa suorituspaineita ja olen aivan liian kriittinen itseäni kohtaan. Puhun nyt siis lähinnä valokuvaamisesta, mutta se varmaan pätee kaikkeen muuhunkin. Olen kyseenalaistanut kaiken osaamiseni, käynyt siis itseni kanssa suurta kamppailua siitä osaanko ylipäätään yhtään mitään. Onko minusta mihinkään? Olenko vain täysi surkimus, onneton valokuvaaja ja täysi epäonnistuja? Viime viikolla olleet kuvaukset olisivat omalta osaltani voineet mennä paremminkin, omasta mielestäni. En siis ollut omaan työhöni riittävän tyytyväinen. Totesin myös, että en pysty jatkuvasti kehittymään niin paljon kuin haluaisin. En vielä pysty ottamaan niin hyviä kuvia kuin haluaisin jo pystyä.

”Olisi pitänyt tehdä näin ja noin, tai olisihan minun nyt pitänyt edes tuo tajuta siinä vaiheessa.. Miksi en hoksannut tuota tai edes tuota asiaa?” Kuulostaako tutulta? Ehkä, sillä näitä tuntemuksia varmasti jokainen käy jossain elämänsä vaiheessa läpi. Kun kehityskaari on pitkään ollut nousujohteinen, on sanomattakin selvää että suvantovaihekin on tulossa. Nyt taitaa olla sellaisen aika. Pidän pienimuotoista taukoa ja yritän vaan levätä. Aionkin nyt olla tovin kuvaamatta muuta kuin tarvittavat, enkä aio myöskään päivitellä blogia ellei erityisesti siltä tunnu. Voi olla että tämä tunnetila menee ohi ja pian on taas täysi tohina päällä, kuka sitä tietää.

Mutta jos ei tule epäonnistumisia, ei tapahdu myöskään kehitystä. Se vaan on fakta. Menneistä on otettava opikseen, ja ensi kerralla osaan ottaa huomioon asioita joita en viimeksi osannut. Muutokset alkuperäiseen suunnitelmaan tuovat paineita ja niitä on opittava kuvaustilanteessa hallitsemaan. Se taas ei onnistu kuin treenin ja harjoituskertojen lisäämisellä.”

Niin, tässä sitä taas ollaan. Täytyy yhä vaan opetella olemaan vieläkin armollisempi itselleen. Tästä eteenpäin otetaan rennommin, mutta tavoitteet valokuvaamisen suhteen ovat silti kirkkaina mielessä. Kuvauskalustoni on myös saanut muutaman uuden jäsenen joululahjojen muodossa, tärkeimpänä Sigman 17-50mm f2.8 objektiivi. Vielä en kovin monipuolisesti ole sitä ehtinyt testailemaan, mutta tähän mennessä olen valintaani oikein tyytyväinen! Mietin, vertailin, pohdin ja järkeilin pitkän aikaa, että mikä se seuraava putki voisi olla. Mikä palvelisi minua kaikkein parhaiten juuri nyt? Tämä on oikein hyvä kittiputken korvaaja, vaikkakin on polttoväliltään paljon lyhyempi. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä 2.8 valovoima läpi koko zoomausalueen on minulle tärkeämpää. Hintakin oli oikein maltillinen tarjouksen ansiosta. Kuvanvakaaja toimii hyvin ja tarkennuskin pelaa mallikkaasti! Kerron tästäkin lisää sitten, kun olen ehtinyt kuvaamaan sillä enemmän ja monipuolisemmin.

img_9431

Eilen (tapaninpäivänä) minusta tuli virallisesti kummitäti! ❤ Poitsun nimeksi tuli Jukka Juhani ja kummitäti on hurjan ylpeä suojatistaan! Ensimmäiset vauvakuvaukset meillä oli joulukuun alussa, kun räpsin tästä pikku hurmurista kuvia. Teen siitäkin vielä erillisen kuvapostauksen tänne kunhan ehdin ja jaksan. Tein Jukasta kuvakirjan johon lisäsin minua syvästi koskettavia laulunsanoja poikaan liittyen, sekä kummitädin terveiset elämänohjeineen päivineen. Se on minun ensimmäinen kummilahjani hänelle. Nyt hän ei siitä tietenkään vielä mitään ymmärrä, mutta vähän vanhempana sitten!

Loppuun haluan vielä mainita, miten äärettömän kiitollinen olen yhä ja edelleen kaikesta mitä minulla on. Olen onnekas kun minulla on ympärilläni ymmärtäväisiä läheisiä ihmisiä. Mitä tekisinkään ilman heitä kaikkia? Kiitos kun olette olemassa! ❤

Ihania ja rentouttavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille! ❤

Rakkaudella, Anna

img_9743