Keskikesän kuulumisia

Niin se Juhannuskin vaan meni, ja nyt on kesä parhaimmillaan! Meidän juhannus sujui oikein rauhallisissa merkeissä pääasiassa kotosalla. Blogissakin on ollut hiljaista, sillä se on ollut kesälomalla aika lailla tasan kuukauden. Tuntuu, ettei aika eikä varsinkaan voimavarat yksinkertaisesti riitä kovin moneen asiaan paneutumiseen yhtä aikaa, ja se on vaan hyväksyttävä.

Blogi on siis tällä kertaa se joka on jäänyt muiden varjoon. Siihen keskittyminen ja tekstisisällön tuottaminen tuntuu jokseenkin haastavalta vaikka kuvia olisikin valmiina.

Midsummer's cake

Postauksen kuvat ovat tekemästäni juhannusaaton raparperi-salviajuustokakusta jonka koristelin, ah, niin ihanilla syreenin kukilla!

Midsummer's cake

Kolmipäiväinen työviikko käytännössä eliminoi kyseiset päivät muusta puuhailusta, sillä olen aina niiden jälkeen melkoisen väsynyt eikä iltaan jää kuin muutama hassu tunti ennen kuin on taas rauhoituttava yötä vasten. Puutarhahommat taasen ovat vieneet leijonanosan kaikesta vapaa-ajastani (pakollisen levon ohella) ja valokuvaus sekä kuvien käsittely vievät toki vielä oman aikansa.

En silti väitä että olisin millään tasolla oikeasti kiireinen sanan varsinaisessa merkityksessä! Oikeastaan asiat ovat aika hyvin tasapainossa juuri nyt. En voi vaatia itseltäni enempää kuin mitä jaksan ja mihin pystyn, vaikka välillä on hyödytön olo ja tuntuu etten saa aikaiseksi yhtään mitään. Se ei kuitenkaan ole totta.

Midsummer's cake

Työn tekeminen on tuonut elämään mukavasti lisää merkityksellisyyttä, ja kolme päivää viikossa tuntuu juuri sopivalta määrältä tähän kohtaan. Useampi päivä olisi liikaa ja vähemmän olisi liian vähän. Ei pöllömpi tilanne siis!

Midsummer's cake

Uusi mm. luonto- ja juhlakuvaukseen hyvin soveltuva zoom-objektiivi siintää haaveissa ja nyt minulla on vihdoin mahdollisuus aloittaa säästäminen sitä varten! Se on hintaluokassaan aika paljon korkeammalla kuin aiemmat linssini, mutta tiedän sen vievän omaa kuvaamistani taas seuraavalle tasolle.

Lisäksi se mahdollistaa monia asioita tehtäväksi yhden ainoan objektiivin voimin useamman eri kapistuksen sijaan. Nimenomaan juhlia kuvatessa valovoiman ohella juuri zoomattavuus on isossa roolissa, jotta voi pysyä etäämmällä eikä kuvattava henkilö tällöin välttämättä edes huomaa koko kameraa. Sama koskee luonnon eläimiä.

Midsummer's cake

Kasvihuonekin on valmis, ja olen ihan mielettömän onnellinen sekä tyytyväinen siitä! Siellä on nautittu useammatkin aamu- ja iltapäiväkahvit kaikessa rauhassa kasvien ympäröimänä, viimeksi tänään. Laitan tänne kuvia näytille kunhan saan sen(kin) homman joskus aikaiseksi… 🙂

Pääsin kuvaamaan myös serkkuni ylioppilaskuvat, samoin juhlat. Siinä on riittänyt hommaa, enkä ole vielä läheskään valmis niiden kanssa… No, varsinaiset lakkikuvat sankarista on onneksi valmiit ja toimitettuna perille. Niissä se suurin työnsarka taisi ollakin.

Midsummer's cake

Ja ai niin, se miljöömuotokuvauskurssipostaus (sanahirviö :D) on uudemman kerran työn alla. Edellisen sain melkein valmiiksi ja sitten jollain käsittämättömällä tavalla onnistuin taas tallentamaan tyhjän luonnoksen kyseisen postauksen päälle…

–Huoh.

Reaktiona pitkä huokaus ja läppärin kansi suosiolla kiinni. Otti kyllä päähän, pakko myöntää. Sekin on siis tuloillaan, hiljaa hyvä tulee vai miten se oli… 😀

Midsummer's cake

Teidän muiden blogien seuraaminen on jäänyt harmittavan vähälle viime aikoina… Mutta kaikki aikanaan. Onneksi postaukset säilyvät täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ja niitä voi käydä lueskelemassa ja kommentoimassa oikein ajan kanssa vähän myöhemminkin, vai mitä? 🙂

Oikein onnellista alkavaa viikkoa niin töissä ahertajille kuin lomalaisillekin! ❤

rakkaudella

Uusia alkuja

Tällä viikolla tein ensimmäiset vuoroni uudessa työpaikassa! On ihanaa olla töissä, siis todella. Kun on vuoden päivät ollut kotosalla enemmän tai vähemmän harmaassa sumussa, ei ole mikään ihme että jossain vaiheessa alkaa kaivata taas elämää ympärilleen. Nyt on sen aika.

Tuo työpaikka edustaa minulle voittoa, värikkyyttä ja tietynlaista uutta alkua kaikelle.

New beginnings

Golf-klubin keittiö ei ehkä itselleni olisi ensimmäisenä tullut mieleen (en ole koskaan pelannut golfia, enkä ymmärrä siitä yhtikäs mitään), mutta olen onnellinen siitä että pääsin juuri tuonne! Ilmapiiri on ihan mahtava, niin rento ja hyväntuulinen. Ihmiset ovat iloisia niin asiakkaina kuin työntekijöinäkin, eikä huumorista ole pulaa. 🙂

Saan toteuttaa itseäni vapaasti ruoanlaiton muodossa. Haastetta on riittävästi, mutta ei liikaa. Silloin onnistumisen tunteitakin syntyy, ja ne ovat minulle äärettömän tärkeitä juuri nyt. Jopa aamuherätykset ennen kuutta ovat toistaiseksi maistuneet ihan hyvältä, vaikka en ole minkään sortin aamuihminen ollut koskaan. Kaipa siihen vaikuttaa se, että töihin on kiva mennä ja motivaatio on korkealla.

IMG_4986

New beginnings

Ajomatkaa tulee jonkin verran, mutta sekin on vaan positiivista. Tykkään siitä, että minulle jää ennen töihin menoa sekä sen jälkeen hetki aikaa olla aivan itsekseni (ellei YleX:n radiojuontajia lasketa mukaan!).

Ja mikäs olisikaan kesäkeleillä sen hienompaa kuin huristella moottoripyörän selässä töihin! Sitä odotan. Nyt on ollut aamulla 7:n aikaan vielä vähän turhan viileää siihen hommaan, mutta eiköhän se siitä korjaannu. Sääennusteet ainakin näyttävät lupaavilta!

New beginnings

Niin, ja kävinpä tosiaan viime lauantaina siellä miljöökuvauskurssillakin! Oli tosi mukava päivä ja kunhan vaan saan aikaiseksi käydä kuvia läpi ja lähetellä niitä muille, niin tekin toivottavasti saatte nähdä muutamia otoksia sieltä.

Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa! 🙂 Kaikki on siis mennyt paremmin kuin hyvin. Mitä teille kuuluu?

rakkaudella

Pala kakkua?

Chocolate cake

Ihan pieni pala vaan, ja vieläpä suklaakakkua. Olisi nimittäin sen kanssa tarjottavaksi aika kivoja uutisia! Muutoksen tuulet puhaltavat. Olen päättänyt palata osittain työelämään tänä kesänä, kokiksi. Jatkan periaatteessa siitä mihin jäin 2,5 vuotta sitten. Toukokuun puolenvälin tienoilla varmaankin aloitan. Vähän jännittää, mutta kai se hyvin menee. Ravintolakokkina olo tulee edelleen selkärangasta, kunhan vauhtiin pääsee!

Teen vain muutaman vuoron viikossa, sillä siitä on hyvä aloittaa. Oma terveys on nyt etusijalla, enkä halua pilata tätä hyppäämällä heti liian suuriin saappaisiin ja sitä kautta palaamaan takaisin lähtöruutuun.

Aloitan pikkuhiljaa, tunnustelen mitä fiiliksiä se minussa herättää.

Chocolate cake

Miksi kokiksi? No siksi että sen homman osaan ja siinä olen hyvä. Se on hauska, vaikkakin samalla aika rankka duuni. Huumoria ei keittiössä säästellä, ja sekös onkin ihan parasta! Siellä tapaa myös aivan mahtavia tyyppejä! Siitä ei pääse mihinkään. 🙂

Tarkoitukseni on ottaa rennosti, ilman turhia paineita tai mahdottomia vaatimuksia itseäni kohtaan (siinä riittää vielä työnsarkaa…). Tahdon tehdä työni hyvin kuten ennenkin. Nauttia makujen harmoniasta ja esillelaitosta, liata käteni tiskikoneen ääressä sekä rätti kädessä. Olla mukava työkaveri ja osa jotakin yhteisöä. Tienata vähän rahaa siinä sivussa. Kesä on kiireisintä aikaa keittiössä, mutta odotan sitä mielenkiinnolla.

Chocolate cake

Takaisin töihin; vihdoinkin tuntuu oikealta hetkeltä sille asialle! Olen odottanut tätä tunnetta. Enhän ole voinut tietää miten kauan aikaa kuluu, ennen kuin olen valmis taas kokeilemaan työntekoa. En aiemmin myöskään tiennyt mitä alkaisin tekemään, kun se hetki koittaisi. Kokkina työskentely tulee aina olemaan osa minua, joten miksipä en pienen tauon jälkeen kokeilisi sitä uudelleen?

Taisin sanoa joskus etten enää palaa niihin hommiin, mutta olen joutunut syömään sanojani todella monesti ennenkin… 😀 Siksi vältän nykyään sanomasta ”ei ikinä”. Koskaan et voi tietää mitä elämä eteesi tuo.

Chocolate cake

Onneksi minulla on ollut tämä vaihtoehto olemassa koko ajan, ”takataskussa” tavallaan. Olen aina tiennyt, että pääsen takaisin ravintola-alan töihin jos haluan. Se on luonut jonkinlaista turvallisuuden tunnetta. 4,5 vuoden työkokemus alalta on valttikortti, ja ovi jäi raolleen kun lähdin. Toisin sanoen en polttanut siltoja takanani. Päinvastoin.

Lähtiessäni minulle sanottiin että olen aina tervetullut takaisin, mikäli töitä joskus tarvitsen. Niitä lämpimiä sanoja en unohda koskaan. 🙂 Tulen työskentelemään jälleen saman mahtavan vuokrafirman kautta kuin ennenkin. Silloin säilyy myöskin se oma vapaus ja saa halutessaan tehdä töitä joko yhdessä ravintolassa tai sitten vaihtaa paikkaa sen mukaan miten vuoroja on. Itse kuitenkin olen aina keskittynyt mieluiten yhteen köökkiin kerrallaan, ja opetellut sen tavoille kunnolla joka kerta eri puljussa seilaamisen sijasta. 🙂

Chocolate cake

Sellaista asiaa tällä kertaa! 🙂 Minusta tuntuu, että vihdoin olen herännyt eloon. Se on ihan mieletön fiilis! En sano, ettäkö olisin 100% eheytynyt, sillä matkaa on vielä, mutta ehdottomasti ollaan jo voiton puolella. Tunnistan sen mm. siitä, että en enää tarvitse päivätolkulla aikaa palautuakseni jokaisesta sosiaalisesta tapaamisesta, ja olen paljon virkeämpi, iloisempi. Siitä on aika lailla tarkalleen vuosi, kun jouduin pysähtymään totaalisesti, ja yllättävän hyvin olen pystynyt keräämään itseäni kokoon tässä ajassa. Luulenpa että luontainen toiveikkuus ja positiivinen elämänasenne ovat olleet isossa osassa tänä aikana. Matka kuitenkin jatkuu.

Olen vaan tästä kaikesta niin innoissani! Ehkä eniten siksi, että vihdoinkin uskalsin myöntää itselleni (ja muille!) kaipaavani takaisin kokin hommiin. Että on todellakin sallittua muuttaa mielipidettään myöhemmin ja palata takaisin. Ettei se ole epäonnistumista, vaan juuri päinvastoin jos tekee niin kuin parhaaksi näkee ja hyvältä tuntuu. ❤

En silti hylkää ajatusta valokuvaajankaan ammatista, mutta se vaatii vielä paljon työtä sekä treeniä, ja kouluttautumishaaveitakin minulla on tulevaisuuden suhteen. Katsotaan minne tieni tästä vie! Valokuvausharrastus pysyy kaikesta huolimatta tiukasti mukana. 🙂

Ihan superia viikon jatkoa jokaiselle!

Kuvat on otettu maaliskuussa, ja nyt tuntui aihealue sopivalta niiden julkaisua varten. 🙂

rakkaudella

Kevätväsymystä & ruoka-asetelmia

Blogi on taas elellyt reilun viikon verran hiljaiseloa. Ei vaan ole ollut intoa postailla mitään, eikä oikein asiaakaan. Kevätväsymys vaivaa. Lisäksi olin viime viikolla muutaman päivän sairaana, ja se vei hetkellisesti loputkin mehut. Kirjaimellisesti.

Tässä olisi kuitenkin nähtäväksi tummanpuhuvia ja simppeleitä ruoka-aiheisia asetelmia! Ja vähän omia jorinoita siellä joukossa. Kuvat olen ottanut joskus helmi- tai maaliskuussa, mutten ole syystä tai toisesta niitä vielä aikaisemmin julkaissut. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä, kun ei oikein muutakaan matskua ole ihan valmiina.

Garlic

Garlic & pasta

On taas tämä nimenomainen aika vuodesta, jolloin olen kaikkein apaattisimmillani ja väsyttää vaan ihan tolkuttomasti. Ei huvittaisi tehdä oikeastaan mitään muuta kuin kuluttaa Netflixiä. Olen kulkenut jo muutaman viikon ikään kuin sumussa, eivätkä edes aurinkoiset päivät ole saaneet minua piristymään tavalliseen tapaan. Mutta onnekseni tiedän, että pahin loppuu pian kun kevät vaan etenee. Myös luonto alkaa kohta kunnolla heräillä ja odotan sitä, että vihreys ryhtyy jälleen valtaamaan alaa. Tieto siitä tuo roppakaupalla hyvää mieltä! 🙂

Hassua, kuinka tällä kertaa varsinainen ”kaamosaika” meni omalla kohdallani melko kivuttomasti edellisiin vuosiin verrattuna. Alkukevät on se kaikkein vaikein, ja aina se on sitä kyllä ollutkin. Onko siellä ruudun takana muita, jotka kamppailevat samanlaisten fiilisten kanssa?

Garlic & pasta

Garlic

Garlic

Kameraa olen viime aikoina jonkin verran ulkoiluttanut ja kuvannut enimmäkseen luontoa. Lintujakin olen koittanut valokuvata, mutta täytyy kyllä sanoa että se pidempi putki olisi toden totta tarpeen! Kamerani kuvanlaatu kestää jonkin verran rajaamista, mutta olisi se kiva saada otettua niitä kuvia silti hieman ”lähempää”. Ehkä tänä kesänä kalusto saa kaivattua lisäystä… 🙂

Sen sorttista materiaaliakin on siis luvassa, mutta enpä ole jaksanut niihin vielä sen kummemmin perehtyä tai niitä käsitellä. 😀 Teen niistäkin jossain vaiheessa ihan oman postauksensa.

Garlic & pasta

Garlic

Garlic & pasta

Eilen olimme vieraina ristiäisissä ja sain kunnian toimia siellä kuvaajana, joka oli oikein kivaa ja toi lisää sitä kaivattua kokemusta! Siitä keikasta ja omista tunnelmistani kerron lisää vähän myöhemmin, kunhan saan kuvat valmiiksi ja lähetettyä ne eteenpäin. 🙂

Mukavaa pääsiäisviikkoa! ❤

rakkaudella

5 vinkkiä valokuvaukseen

Halusin tehdä vinkkipostauksen siitä, miten luon omat suosikkikuvani. Teknisiä ominaisuuksia ei tällä kertaa käsitellä, vaan nyt keskitytään ajatustyöhön ja ideointiin. Tietenkin kameran ominaisuuksien tunteminen ja kuvankäsittely auttavat monessa tilanteessa, mutta pelkästään niiden avulla ei tuoteta merkityksellisiä kuvia. Postaus on kuvitettu otoksilla, joita en syystä tai toisesta ole aiemmin julkaissut täällä blogissa.

img_0770-hdr

1. Keksi kuvalle tarina

Uskon, että kuvan tarinallistaminen tekee kuvasta paitsi katsojalle mielenkiintoisemman, myös tärkeämmän ja mieleenpainuvamman itse kuvaajalle. Minä muistan parhaiten juuri ne kuvat, joiden ympärille olen kehittänyt jonkin pienen tarinan. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä: jo se riittää että ajattelee hieman mitä haluaisi kuvallaan sanoa, tai mikä sen kuvateksti voisi olla.

Pyrin haastamaan itseäni lisää joka kerta kun kuvaan, sillä liian yksinkertainen tai ”helppo” toteutustapa saa minut nopeasti kyllästymään. Samoin käy ellei kuvilla ole minkäänlaista tarinaa, ja ne jäävät vain pelkiksi valokuviksi ilman sen suurempaa merkitystä. Aina se kaikki nähty vaiva ei ole päälle päin nähtävissä itse kuvasta, mutta sanoilla joita kuvan julkaisun yhteydessä käyttää on iso merkitys. Hyvä esimerkki vaivannäön huomaamattomuudesta on yllä oleva pitkällä valotuksella otettu yökuva, jonka vuoksi olen juossut kyntöpellolla hirveässä tuulessa ja pakkasessa edestakaisin kameran ja vaihtuvan seisoskelukohdan välillä ainakin tunnin verran, jotta sain riittävän hyvän lopputuloksen aikaiseksi. 😀

2. Uppoudu siihen mitä teet

Se hetki, kun unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain ja ainoastaan valokuvaamiseen on ihan parasta. Se kuuluisa flow-tila. Helpoiten huomaan uppoutuvani esimerkiksi asetelmien luomiseen ja kuvaamiseen, kun kuuntelen samalla musiikkia. Tuorein ahaa-elämykseni on kuunnella sellaisia soittolistoja, joiden kappaleissa soitetaan ainoastaan pianoa. Siitä tulee taiteellinen olo, vaikka kappaleet itsessään eivät mitään klassisia olisikaan. Kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja; sinua inspiroivin musiikkityyli ei nimittäin välttämättä ole se jota kuuntelet normaalisti päivittäin, vaikka siitä paljon pidätkin!

img_8366

Tämä on otettu samalla reissulla kuin Kuurattua kauneutta -postauksen kuvat. Se oli satumaisen kaunis aloitus joulukuulle, flow-tila taattu!

3. Rakenna kuva

Omia kuviani rakennan usein monta päivää. Rakentamisella tarkoitan siis vision rakentumista mielessä ja paperilla lopulliseksi valokuvaksi: mahdollista luonnostelua kirjoittamalla tai piirtämällä, sekä yksinkertaisesti ajattelemalla aihetta ja toteutustapaa etukäteen pintaa syvemmältä. Alitajunta pääsee näin hyvissä ajoin kokoamaan kasaan tarvittavia elementtejä ajatuksien muodossa, jotka ovat valmiina sitten kun kuvaushetki koittaa. Helpottaa kummasti kun tietää aivojen jo valmentautuneen kyseistä tilannetta varten. Se poistaa turhia paineita, mikäli on sellaiseen taipuvainen kuten minä olen. Luonnosvihko on minulle ihan ehdoton työväline, jonne kirjoitan tai piirrän kaikki ideani! Kuuntele musiikkia, kirjoita, katsele kuvia tai lue jotain inspiroivaa joka saa ajatustesi rattaat liikkeelle.

4. Improvisoi

Improvisaation osuutta en silti voi missään nimessä väheksyä, sillä on aina iso rooli kun kuvaan. Parhaat ja sielukkaimmat ideat tulevat lähes poikkeuksetta vasta kun ryhtyy tositoimiin. Luulen, että alitajunnan valmentautumisella on improvisaatiossakin suuri merkitys. Katsele ympäristöäsi tarkasti ja avoimin mielin, inspiraatio voi putkahtaa esiin melkein mistä tahansa. Liiku ja tutki paikkoja erilaisista perspektiiveistä. Kokeile jotain ihan hullua, yllättävätkin yhdistelmät voivat toimia valokuvassa mielettömän hyvin! Ole siis rohkea äläkä lannistu jos jokin asetelma ei heti tunnu toimivan.

Välillä on kaikkein parasta vaan ottaa se kamera kauniiseen käteen, jättää sen suuremmat pohdinnat sikseen ja kuvata intuitiolla sitä mitä eteen sattuu, esimerkiksi luontoa tai vaikka suihkukoneen lentoa. Niitä kun on vaikea suunnitella kovin paljoa etukäteen.

img_0662-hdr

Tätä kuvaa en ole etukäteen suunnitellut. Lähdin jäälle kuvaamaan auringonlaskua, kun huomasin suihkukoneen lentävän miltei kohtisuoraan alas (tai siltä se ainakin näytti! 😀 )

5. Ideoi omia haasteita

Luon usein itselleni lisähaastetta erilaisilla ”tehtävillä”, jotta oppisin ja kehittyisin mahdollisimman paljon paitsi valokuvaajana, niin myös kuvallisena tarinankertojana. Nyt olen alkanut keskittyä siihen ihan erityisesti. Monesti se lisähaaste on juuri tarina jonka haluan kuvallani kertoa, tai jokin tietynlainen lopputulos eli miltä kuva näyttää valmiina; tehtäväni on siis ratkaista miten se parhaiten toteutuu.

Minua kiehtoo se, miten eri tavalla saman aiheen voi nähdä ja toteuttaa kuvan muodossa, katsojan tulkinnasta puhumattakaan. Osallistun tasaisin väliajoin muutamiin valokuvaushaasteisiin, ja yleensä niihin valittujen aiheiden pohjalta minulle tulee mieleen jokin lisähaaste, jolla saan vietyä kehitystäni taas eteenpäin.  Ideoin omat lisätehtäväni aina itse, mutta jostainhan ne ideat sinne päähän tulevat. Pidä siis silmät ja korvat auki, sillä juuri sopiva ajatuksenpoikanen voi löytyä yllättävästäkin paikasta!

img_9047

Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin apua! Alunperin tarkoitukseni ei ollut tehdä niinkään vinkkipostausta (joka on muuten ihka ensimmäinen tässä blogissa 😀 ), mutta onneksi uskalsin sitäkin kokeilla. Harjoitus tekee kai tässäkin asiassa mestarin. Nyt saa antaa risuja ja ruusuja: saako tästä mitään irti ja haluaisitko lukea tämäntyyppisiä postauksia jatkossa? Postaustoiveita otetaan myös vastaan! 🙂

Loistavaa sunnuntaita kaikille! ❤

Rakkaudella, Anna

10 kiitollisuuden aihetta & 3 toivomusta

Päällimmäisenä tunteena tänä vuonna minulla on ollut kiitollisuus. Kiitollisuus ihan pienistäkin arkisista asioista ja siitä, mitä kaikkea on vuoden aikana tapahtunut. Olen kiitollinen siitä, että nyt minulla on oikeasti mahdollisuus olla ja eheytyä rauhassa ilman sen suurempia häiriöitä. Vielä on pitkä matka edessä, mutta joka päivä ollaan askeleen lähempänä. Täällä maalla metsän keskellä sen huomaa jotenkin niin konkreettisesti, miten paljon on asiat muuttuneet ja vieläpä paljon parempaan päin.

img_5318

Tällä viikolla olen ollut kiitollinen muunmuassa:

  • Aamukahvista
  • Kiireettömyydestä
  • Siitä, kun pääsee lämpimään saunaan sulattamaan syväjäädytetyt luut!
  • Rakkaista ihmisistä ympärilläni
  • Kuumasta glögistä
  • Lumisesta maisemasta
  • Siitä, että saan toteuttaa itseäni vapaasti milloin milläkin tavalla
  • Tiskikoneesta 
  • Kuvakisaan osallistumisesta ja voitosta
  • Siitä, että saan asua juuri täällä, juuri tässä talossa ja juuri tällä hetkellä

img_6916

Haaveilen:

  • Uudesta ulkoisesta kovalevystä (tietokoneeni on niin turvoksissa että räjähtää kai kohta)
  • Pienestä matkasta, vaikka ihan lähellekin
  • Uudesta objektiivista ja jalustasta (kas kummaa!)

Kyllähän sitä välillä miettii, että olisipa kiva mennä vaikka töihin tai takaisin kouluun, mutta samalla tiedän ettei vielä ole sen aika. Vielä ei vaan ole riittävästi kapasiteettia ottaa vastaan kiirettä, aikatauluja ja stressiä. Välillä kun meinaa kotonakin romahtaa jo ihan pienestä stressinpoikasesta. Silloin aina tajuaa miten heikko onkaan. Jos nyt palaisin kouluun, niin hetken päästä olisin taas samassa pisteessä josta on lähdetty ja sitä en todellakaan halua. Nyt pitää vaan olla kärsivällinen ja antaa asioiden mennä niin kuin ne menevät. Keskittyä niihin juttuihin jotka tuovat iloa. Täytyy antaa muutokselle aikaa, sillä mikään muutaman kuukauden prosessi tämä ei ole. Mutta sitten kun se oikea hetki koittaa ja olen ”valmis”, niin minua ei pysäytä enää mikään! 🙂 Todennäköisesti tämä on ja tulee olemaan elämäni parasta aikaa, joten siitä pitää nauttia ja olla äärettömän kiitollinen!

Tänään on isänpäivä ja täytyykin tästä kohta kiiruhtaa valmistelemaan illan ruokia. Se on minun lahjani isälle & pappalle. ❤ Hyvää isänpäivää siis!

Rakkaudella, Anna

Pieni siivu pirtistä & ajatuksista

img_4322

Pikkuhiljaa alkaa tästä pirtistäkin kuoriutua sen parhaat puolet esille. Pienillä muutoksilla ja teoilla saadaan paljon aikaan. Olen nyt viime aikoina tuonut tai vaihtanut jonkun esineen paikkaa yksi kerrallaan ja pala palalta kokonaisuus alkaa hahmottua. Mutta tätä teen vain silloin kun itse jaksan. Ja aina ei vaan jaksa. Tämä kodin laittaminen on muutenkin kestänyt nyt jo puoli vuotta emmekä ole edes remontoineet mitään. Silti mikään huone ei ole valmis. Ikuisuusprojekti siis, ei kai mikään sisustus olekaan koskaan valmis. Vanhat talot yleensä kuuluvat tähän ikuisuusprojekti -kategoriaan, mutta samalla ne ovat mitä parhaimpia maltin ja kärsivällisyyden opettajia. Ne opettavat elämään ja nauttimaan siitä hetkestä mikä milloinkin on meneillään, koska kiireelle ei useinkaan löydy sijaa.

On ollut pakko opetella olemaan armollisempi itseään kohtaan. On ollut pakko jättää suosiolla moni asia tekeytymään ihan rauhassa oman mielen syövereihin. On ollut pakko antaa vaan olla, päästää irti ja vapautua turhista rasitteista pala kerrallaan. Päässäni pyörii päivittäin niin paljon ideoita, suunnitelmia ja projekteja että joskus väsyn siihen itsekin ihan täysin. Silloin makaan helposti pari päivää sängyssä enkä tee juuri mitään, korkeintaan katson koneelta jotain sarjoja tai muuta vastaavaa johon ei juuri aivotoimintaa vaadita.

img_4312

On hyvä, että asiat ovat menneet juuri näin eikä meillä ollut taloon tullessa tarvittavia resursseja tehdä remonttia tai paljon muutakaan. Onneksi. Hyvin pian muuton jälkeen oivalsin, miksi vanhassa talossa olisi hyvä asua ainakin vuosi ennen kuin remontoi mitään. Alkuun se tuntuu turhauttavalta, mutta pikkuhiljaa kun oppii rakastamaan taloa juuri sellaisena kuin se on, alkaakin miettiä mitä oikeasti on tarpeellista tehdä, vai onko mitään. Lopulta ei ehkä kaipaakaan enää sen suurempia muutoksia. Toki on eri juttu jos talo on aivan pommi, silloin hiusten päässä pysymiseksi on ehkä hyvä tehdä asialle jotain. Mutta silloinkin olisi tärkeää miettiä mitä talosta ja sen ajan hengestä voisi säästää.

Olen sisustajana aika rento, eivätkä pikku virheet haittaa minua. Fiilis on tärkein. Tykkään myös sisustaa ja järjestää olemassa olevia tavaroita eri tavalla. En enää juuri koskaan hae kaupasta uutta, vaan uudella ajattelutavalla ja pienellä järjestelyllä vanha, ehkä rähjäinenkin esine saa uuden elämän. Tänne en ole tainnut ostaa mitään sisustusesineitä tai huonekaluja, vaan kaikki on ollut joko minulla tai täällä talossa valmiina. Eri järjestyksessä vain (lue: vaihtoehtoisesti ei missään järjestyksessä) tai sitten piilossa jossain kaapin perukoilla.

En ole myöskään mikään siivoushullu (joskus toivoisin että olisin), kestän keskeneräisyyttä ja rumia tavarakasoja tiettyyn pisteeseen asti. Sitten laitan taas jonkun nurkan kuntoon, ja siitä tulleella hyvällä mielellä mennään jälleen vähän aikaa. Jonkun mielestä tämä voi olla täysin järjetöntä, ja niinhän se onkin. Mutta tilanne on nyt mikä on, hyväksyn sen ja katson mitä päivät tuovat tullessaan. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja vielä minullakin riittää virtaa touhuta koko kylän edestä.

img_4382

On hassua, kuinka alunperin minun piti vain pintapuolisesti kertoa vanhan arkun siirtymisestä pirttiin sohvapöydäksi ja laittaa muutama kuva koristeeksi. Haha, toisin kävi ja lörpöttelin taas kaikkea muuta! 🙂 Koskaan ei voi varmaksi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja siinä on elämän suola.

Mennäänpäs vielä hetkeksi siihen alkuperäiseen asiaan! Kokosin talosta löytyneitä pitsiliinoja arkun kannelle kollaasiksi ja vanha peräkamarista löytynyt peilikin löysi paikkansa kynttilöiden alustana. Siihen on pinttynyt muutamia raitoja, joten asettelin kuivuneita syksyn lehtiä häivyttämään niitä. Puusohva siirtyi viime viikolla pimeästä nurkasta paraatipaikalle muurin eteen. Nyt se tulee esiin ihan eri tavalla ja siinä tulee istuttuakin paljon enemmän.

Arkku tosiaan löysi paikkansa puusohvan edestä. Ne ovat ihan saman värisiä ja mittasuhteiltaan toisiinsa sopivia. Toimii hyvin omasta mielestäni, vaikka takana oleva muuri onkin aika tumma tausta tummille huonekaluille. Hain myös ulkoa muutaman katajanoksan isoon lasipulloon ja purkkiin tuomaan lisää syksyfiilistä sisälle.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! 🙂

Rakkaudella, Anna

img_4348img_4376img_4328

Luovuuden verotusjärjestelmä

img_1554

Eilen oli taas sellainen ärsyttävä päivä. Mitään muuta en saanut aikaiseksi kun kuvissa olevan pannukakun, mutta siihen nyt ei paljoa vaadita. Niitäkin päiviä tarvitaan kun ei vaan kertakaikkiaan ole tarkoituskaan tehdä mitään. Olla vaan ja möllöttää tai käydä metsässä kävelyllä. Vaihtoehtoisesti voit pyöriä sängyssä omissa ärsyttävän olon liemissäsi, rampata talon ja verstaan väliä edestakaisin, puhista ja ähistä matkalla, miettiä vessan remonttia pääsi puhki (eli noin 10 minuuttia), vaikeroida taas sitä kun ei huvita tehdä mitään ja sen jälkeen hipelöidä maalisuteja ja -pensseleitä mitään koskaan kuitenkaan aloittamatta. Olisi vaan pitänyt lähteä sinne metsään.

Kun olen pari yötä nukkunut huonosti, niin tämä on hyvinkin tuttu olotila. Aivot käyvät ylikierroksilla eivätkä millään muotoa meinaa suostua siihen että nyt ei tehdä MITÄÄN. Luovuus vaatii aina veronsa jossain muodossa, olen nimittäin jo monena päivänä putkeen tehnyt suhteessa aika paljon kaikkea luomistyötä. Etenkin nyt tässä elämäntilanteessa tämän levon tarpeen huomaa selvästi kun jaksamisen kapasiteettia on muutenkin käytössä vain murto-osa normaalista. Samalla tällaiset päivät kuitenkin kielivät siitä, että jokin isompi projekti on syntymässä ja tuloillaan ulos mielen mustasta aukosta. Sen täytyy tehdä tilaa uusille ideoille ja ajatuksille.

Ja sitten, kun eilisaamuna vannoin että aion tehdä jotain muuta kuin olla koneella niin arvaatte varmaan mitä tein koko päivän… No, olin koneella. Ei tee hyvää hartioille, varsinkaan kun lempi työpisteeni on sängyllä joka tunnetusti on ergonomisin mahdollinen vaihtoehto!

Tänään tuntuu paremmalta. Siltä, että saattaa olla hyvinkin paljon ideoita toteutettavana. Mahdollisesti jopa onnistumiseen asti (vaikka nukuinkin taas aika huonosti päänsäryn takia.) Onneksi maanantaina pääsee taas PVT-terapiaan rentoutumaan!

Ristiriitoja on taas kerran pienen ihmisen elämä pullollaan, mutta niinhän se menee. Elämä koostuu ristiriidoista. Niistä sitten vain on yritettävä parhaansa mukaan luovia läpi.

Terkuin, Anna

img_1594img_1523img_1546

/ Yesterday was one the really annoying days. I couldn’t get done anything at all (except this pancake in the photos.) I call this kind of days as creativity’s tax system. It’s quite normal when you do much creative things.  Those days are familiar to me when I’ve slept badly for a few nights. Brains need rest too. And when they do they don’t want to stop and go into overdrive, that’s why I mostly can’t sleep these days very well. Also the annoying feeling that lasts usually whole day tells me that something bigger project is on it’s way. 

But yesterday is gone and today is a better day!

With love, Anna 

 

 

 

Miten päädyin tähän pisteeseen?

IMG_9284
Tämän tekstin tarkoituksena on nyt avata teille lähimenneisyyttäni eli sitä, miksi istun juuri nyt kirjoittamassa tätä blogia sellaisena kuin se on.

MITÄ?

Olen pitänyt sisustusartesaanin opintojeni ohella oppimispäiväkirjaa eli blogia aiemmin, joten ihan uutta tämä bloggaaminen ei ole. Nyt kun opintoni ovat tauolla, niin halusin aloittaa täysin puhtaalta pöydältä ja tehdä kokonaan uuden blogin hieman erilaiseksi oppimispäiväkirjaksi. Tällä kertaa haluan oppia lisää itsestäni, siitä kuka minä olen ja mitä haluan tehdä. Sisustusartesaanin työ ei ehkä ole kovin kaukana siitä, mutta haluan opetella lisää erilaisia kädentaitoja jotta saisin lisäosviittaa siitä mikä tekee minut kaikkein onnellisimmaksi. Voi olla, että se oikea ala löytyy huomenna tai vasta 10 vuoden päästä mutta mitä väliä. Hauskaa voi ja täytyy pitää sitä odotellessa, meni siihen kuinka kauan tahansa. Mikään taito ei koskaan mene hukkaan, sen olen ainakin tähän mennessä oppinut!

MIKSI?

Se että asumme nyt täysin maaseudulla isossa vanhassa perintöhirsitalossa ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys, enkä todellakaan olisi uskonut sitä keskustan pikkuisessa yksiössäni jos joku olisi vuosi sitten tullut minulle niin sanomaan! Puhumattakaan siitä, että keskeytän koulun. Se on ollut alusta asti minulle todella tärkeä asia ja jopa henkireikä (ehkä vähän liikaakin kun nyt jälkeenpäin ajattelen.)

Olin koko ajan koulun suhteen todella tunnollinen ja sainkin kaikista aineista pelkkiä kiitettäviä. Vähempään en olisi kyllä tyytynytkään, koska tavoitteeni olivat alusta asti todella korkealla. Kun jotain aloin tekemään niin tein sen todella hyvin, näen sen nyt. Mutta silloin ei tuntunut mikään olevan tarpeeksi hyvää vaan kerta toisensa jälkeen koin olevani riittämätön. Toisaalta taas sisimmässäni tiesin osaavani asiani hyvin, mutta joku sisälläni esti nauttimasta siitä muutamaa sekuntia kauempaa. Ongelmiani olivat siis täydellisyyden tavoittelun lisäksi armottomuus itseäni kohtaan, itseluottamuksen puute/muiden mielipiteiden jatkuva pelkääminen ja omien voimavarojen kuluttaminen jatkuvalla säästöliekillä seurauksista piittaamatta. Jälkimmäisiä olen harrastanut jo kauan. Koulunkin ohella tein töitä välillä täyttäkin viikkoa ja treenasin salilla kovaa. En silloinkaan ymmärtänyt että pakenin vaan jatkuvasti omia ongelmiani ja hukutin niitä milloin mihinkin.

Mutta niin ne asiat vaan muuttuu ja loksahtaa lopulta kohdilleen kun tulee oikea aika. Se on ihan varma, että asiat tapahtuvat kyllä ajallaan jos niiden vaan antaa tapahtua. Sitten voi jälkeenpäin naureskella, että näinhän tän pitikin mennä (kokemusta on.)

MILLOIN?

Vajaa vuosi sitten alkoi minun elämässäni käännekohta, kun aloin tietoisesti hiljalleen käsitellä lapsuuttani ja siihen liittyviä muistoja. Olin muutenkin todella stressaantunut ja  väsynyt, ja olinkin melkein kuukauden verran pois koulusta loppuvuodesta kun en vaan jaksanut nousta enää sängystä ylös. Olisi jo silloin pitänyt hälytyskellojen alkaa soida, mutta puskin vaan eteenpäin kuin höyryjuna välittämättä sen enempää kehon ja mielen signaaleista.

Alkuvuodesta alkoi paljon odotettu kolmen kuukauden työssäoppimisjakso, joka oli minulle monella tapaa hyvin kasvattava ja kaikesta huolimatta ihan mahtava kokemus. Olin saanut paikan tamperelaisesta sisustussuunnittelutoimistosta ja se ylitti todellakin odotukseni! Vaikka nautin siitä täysin rinnoin, niin nyt jälkeenpäin ajateltuna masennus oireili sen aikana välillä aika pahastikin. Koin niin pahoja riittämättömyyden, mitään osaamattomuuden ja häpeän tunteita että ihmettelen miten jaksoin koko jakson loppuun asti. Paikka, työkaverit ja projektit olivat huippuja, ja opin siellä ihan käsittämättömän paljon asioita sisustussuunnittelusta ja somistamisesta joten siitä se ei kyllä johtunut. Oma kapasiteetti vaan oli kertakaikkiaan ollut jo kauan ihan finaalissa, eikä siihen auttanut viikon tai kahdenkaan lomat. Tein viimeisenä projektina ja näyttötyönä periaatteessa kokonaisen ravintolan sisustussuunnitelman, joka oli laajuudessaan aika valtava nyt kun ajattelee.

Mutta minä selvisin! Lähdin sieltä kiitettävät arvosanat ja ylistyssanat mukanani, sekä sen valtavan tietomäärän kanssa ja saatoin todellakin olla ylpeä itsestäni. Samaan aikaan olin kuolemanväsynyt ja halusin vain nukkua. Sitä kyllä teinkin, kahden kaupungin välinen reissaaminen ja pitkät vaativat päivät oli tehneet tehtävänsä ja tämä tyttö oli puristanut itsestään jokaikisen pisaran irti.

Työssäoppimisjakson jälkeen jäinkin sitten kotiin ja sain keskivaikean masennusdiagnoosin lääkäriltä. Ei se siinä vaiheessa enää mikään yllätys ollut, koska olin vasta vähän aiemmin hoksannut sen itse. Silloin se tuli kyllä jotenkin puun takaa, vaikka kaikki merkit olivatkin selvästi näkyvissä. ”Enhän minä voi olla masentunut? Eihän minulla ole moiseen edes aikaa!” Joopa joo, se ei paljoa kysele että onko sulla aikaa vai ei. Se tulee jos on tullakseen, mutta siitä pääsee yli. Mieltä painavat asiat käsitellään hissukseen ja keskitytään lepäämään, sekä tekemään mahdollisuuksien mukaan vain niitä asioita joista eniten nauttii. Kaikki ylimääräinen mielen kuormitus karsitaan pois (myös liika positiivinen, vaikka kuulostaakin ehkä oudolta.)

Läheisten ja perheen tuki on myös ollut todella isossa roolissa, ilman miestäni ja hänen suurta ymmärrystään tilannettani kohtaan en olisi nyt tässä. Myös ympäristön vaihto auttoi todella paljon. Itseasiassa, jos olisin jäänyt kotikaupunkiini niin tuskin olisin parantunut lainkaan, päinvastoin tilanne olisi varmaan pahentunut. Siksi asumme nyt täällä maalla, missä ei juuri ihmisiä ole muutamia sukulaisia lukuunottamatta. Täällä on tyyni, rauhallinen ja parantava ilmapiiri luonnon keskellä ja järven rannassa. Nyt olen myös lähempänä isääni, jonka kotitilaa tämä on ja olen siitä tosi onnellinen.

ENTÄ NYT?

Vuolaan vuodatuksen jälkeen voin vaan todeta olevani tosi iloinen siitä mitä käyn parhaillani läpi. Vihdoin alan myös pikkuhiljaa ymmärtää sitä, millaista on kun on oikeasti onnellinen. Minulla on kaikkea riittävästi juuri nyt, ei liikaa eikä liian vähän. Toki unelmiakin on ja ne on tehty toteutettaviksi, mutta pala kerrallaan. Vaikka olisi ollut kuinka huono päivä, niin minulla on aina ollut sisälläni vahva usko parempaan ja siihen, että kaikki muuttuu. Sitä kutsutaan myös toivoksi. Ja niinhän ne asiat muuttuikin. Paljon asioita on vielä käsiteltävä menneisyydestä jotta päästään ns. ”normaalitilaan”, mutta en ole siitä pahoillani. Kuten sanotaan, tärkeintä ei ole määränpää vaan se matka joka sinne kuljetaan.

Kun löytää itsestään uusia puolia tai onnistuu yhdistämään syyn ja seurauksen lapsuudesta käsin, alkaa vihdoinkin ymmärtää asioiden laajuutta ja sitä, miten herkästi lapselle jää väärä mielikuva tai jokin pelko asiasta jota ei ole kunnolla selitetty tai puhuttu ehkä ollenkaan. Psykologinen vyöhyketerapia on minulle ehkä se paras tapa käsitellä lapsuutta, tunteita ja pelkoja. Vielä kun sattui kerrasta löytymään ihan huippu terapeutti, jonka kanssa on helppo olla ja pystyy olemaan oma itsensä. Suosittelen! (http://www.luontaishoitolasirpa.fi)

Sirpan luona olen saanut niin paljon uutta tietoa myös ihmisen tunneperimästä, jota kannamme mukanamme vanhemmiltamme, isovanhemmiltamme, isoisovanhemmiltamme ja vielä sitäkin kauempaa. Ei ihme, että selittämättömät syyllisyyden, pelon tai häpeän tunteet vaivaavat meitä jopa päivittäin. Niille ei välttämättä löydy mitään järkeenkäypää syytä omasta menneestä elämästä, vaan ne ovat voineet tulla meihin kauempaa vanhempiemme kautta, jotka myös kärsivät niistä. Mutta kun perheestä yksi lähtee selvittämään sotkua (tässä tapauksessa minä) niin koko perhe kuulemma muuttuu silmissä. Sota teki aikoinaan tehtävänsä ja jätti edeltäjiimme pahat arvet niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niitä samoja arpia me kannamme mukanamme sukupolvelta toiselle niin kauan kuin ne käsitellään, vasta sen jälkeen niistä voi päästää irti ja vapautua. Toki paljon on ihan itse koettuja ikäviä asioita ja tunteita, jotka vaivaavat meitä ja samalla tavalla siirtyvät tunneperimän mukana eteenpäin tuleville sukupolville ellemme käsittele niitä ajoissa. Ihminen on niin monimutkainen koneisto, että sen ymmärtäminen todellisessa mittakaavassa ei ole ihan yksinkertaista, vaan vaatii aikaa, kärsivällisyyttä sekä todellista halua ymmärtää.

Muutamat rakkaat ihmiset ympärillä auttavat jaksamaan eteenpäin (mielessäni ovat myös ne, joiden kanssa ei ole syystä tai toisesta kyennyt pitämään yhteyttä vähään aikaan, mutta se ei silti tarkoita että olisin unohtanut. En suinkaan, ei vaan yksinkertaisesti ole ollut energiaa yhteydenpitoon, olen pahoillani siitä.)

Paljon jäi varmaan sanomatta, mutta oli sitä tarinaa siinäkin riittämiin. En edes tiedä onko järkeä jakaa kaikkea tätä informaatiota tänne kaikkien nähtäville, mutta ehkä vihdoin on korkea aika lakata miettimästä ja pelkäämästä muiden mahdollisia mielipiteitä, olen tehnyt sitä jo koko tähänastisen elämäni. Tämä kaikki sekamelska on osa minua ja kuuluu olennaisesti blogin syntyyn. Ilman tätä ei olisi koko blogia. Mielestäni tämä on ikään kuin kirjan johdanto, ilman sitä et tiedä koko tarinaa ja se pieni, mutta tärkeä osa sisällöstä jää kokonaan pois.

Sain nyt kirjoitettua ajatuksiani menneestä ylös ja selkeytettyä sitä myös itselleni. Kirjoittaminen ja käsillä tekeminen on minulle terapiaa, ja jos joku muu jonain päivänä saa tästä tekstistä tai blogista jotain irti, niin olen vaan todella iloinen!

Kiitollisin mielin kaikesta kokemastani ja vielä kokematta jääneestä voin levollisin mielin herätä huomiseenkin päivään tietäen, että kaikki kyllä järjestyy niin kuin pitääkin.<3

Väsähtänein terveisin, Anna

IMG_8801

/ This is where I’m telling about my recent past, and why I started this blog. Now when my studies are on a break, I made this as a different kind of a study journal than before and with this I can learn more about myself, who am I and what I love to do most! Decoration artisan is maybe not very far away from that, but I want to learn new skills and get a closer look at my dreams and wishes. Maybe the right path is found tomorrow or maybe 10 years from now, but who cares, you can and you actually need to have fun while you’re waiting! 🙂

Very much has happened in a year, and I couldn’t have believed it how different ways things have turned. So, I was still in school year ago last autumn, it was very clear that I was so tired and exhausted.. Even though I didn’t notice it myself. Or maybe I did but I didn’t care about warning signals which my mind and my body both were sending to me. It’s crazy how you just block them away and could live in that terrible anxiety for many years if you didn’t get stopped. I’m glad that I was, my body and my mind made me to stop eventually and I was diagnosed as depressed. This happened after my practical training.

I was 3 months in a interior design office and loved it and my co-workers, and I did a really great job there working like a crazy. I always want to do my best, but already in that time I should have been resting, not working at all. I got excellent grades from there and they appreciated my work very much. I even designed a whole restaurant’s interior as my final project. The whole internship was a huge thing for me, and after that I was so exhausted I couldn’t do anything else than sleep. So I got sick leave from school because of depression and burn out.

Changing a locality and ambience was really needed to do. That’s why we moved from my home town to countryside, in the middle of nowhere. It was the best thing to do, because anxiety got over me in the previous place. Here I could start over, carefully shatter in pieces and then get myself together again. Also my dad lives here (and has actually born here) and some other relatives too. I’m very glad about it. It’s so peaceful, curing and just amazing atmosphere in this place, nature all around you. Perfect I think. And this big old farmhouse where we now live in with my fiancé was uninhabited, so it was just perfect situation. It’s in my family’s ownership so we did not have to buy it for ourselves or anything like that. This is a win-win situation for all!

So, now I’m getting to know my past and childhood, becoming whole again with help of psychological zone therapy. I was lucky to have just an amazing therapist, and it’s so great! This blog is another kind of therapy for me, it’s about crafting and doing things by hands and I want to share it with you. Even if it’s any difficulties in your life, you will manage. Life gives you what you need but only if you let go. It’s the most important thing to understand I think. I’m still on process and still have much to get through in my past, but it’s not going to take forever. In the right time, right place and right mind it will be a great success. I’m very grateful of everything in my life, even the hard times. Because without them, maybe I wouldn’t never have a chance to go through these things and be healed.

Without my fiancé and my family it would have been much harder to go forward. Your close ones are worth of gold. I trust in life and it will really give me the right people and make it all happen in the right ways if you just let it. Thank you for reading, means lot to me! ❤

With love, Anna