Pitkästä aikaa blogin äärellä

Heippa vaan pitkästä aikaa! Blogi on elellyt hilaiseloa kahdeksan kuukautta. Minä sen sijaan olen touhunnut yhtä sun toista (enimmäkseen kuitenkin kuvaamiseen liittyvää, yllätys, yllätys!), ja pienet kuulumiset eivät varmaankaan olisi pahitteeksi!

Kesä on soljunut mukavasti omalla painollaan täällä Teiskon kesäparatiisissa! ❤ Viime viikolla tosin huomasimme tervapääskyjen jälleen lähteneen tontiltamme kohti etelää. Pihassa on yhtäkkiä oudon hiljaista, kun niiden iloinen kirskunta on kaikonnut. Meillä nimittäin kesä ”virallisesti” alkaa siitä kun ne saapuvat ja loppuu kun ne lähtevät.

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 12

Koulukin jatkuu jo ensi viikolla kesätauon loppuessa ja syksyllekin on luvassa jo yhtä sun toista hommaa. Kevätlukukausi meni yhdessä hujauksessa, ja innolla odotan nyt syksyllä alkavaa valokuvataiteen opetusta!

Valokuvaajan töitä olen onnekseni saanut tehdä keväästä asti, kun päätin pistää itseni likoon ja kokeilla olisiko minusta oikeasti siihen! Kesä on ollut sen johdosta sopivan kiireinen. Sopivan kiireisellä tarkoitan sitä, että vaikka olen tehnyt töitä, olen myös ehtinyt nauttia kesästä ja pitää mukavasti vapaata silloin kun on siltä tuntunut. Liian tiukat aikataulut saavat minut vain ahdistumaan, joten on mahtavaa kun voi itse aikatauluttaa työviikkonsa niin, että aikaa jää myös pelkkään olemiseen ja latautumiseen. 🙂

Keväällä myös uudistin ja rakensin brändiäni hirveällä tohinalla, kun yritin saada siitä enemmän oman näköisen sekä yhtenäisemmän. Se kannatti, vaikka aikaa ja vaivaa se vaatikin! Toki hommaa riittää vielä paljon, mutta ainakin suunta on selvillä! Jopa toiminimen perustaminen sekä yrittäjäksi siirtyminen alkavat tuntua pikkuhiljaa ajankohtaisilta. Tähän mennessä olen siis toiminut kevytyrittäjänä.

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 10

Sain myös alkukesästä tietää että minut oli valittu toiseenkin HAMK:in hankkeeseen valokuvaajaksi, joten Kanta-Hämeen pitäjiä onkin tullut kierrettyä ristiin rastiin kesän mittaan ja kamera on laulanut. 🙂 Tämä on nimeltään VIKKE-hanke (virtuaalista kulttuurimatkailua) ja sitä on luvassa helmikuulle asti. Lisäksi olen kuvannut kesän aikana monia ylioppilaskuvia, rippikuvia, juhlia, pariskuntakuvia, odotusajan kuvia, lapsikuvia, perhekuvia, sekä parit häät ja yhdet hautajaisetkin. Portfoliostani löytyy kuvausten tuotoksia mikäli ne kiinnostavat, mutta koitan saada niitä päiviteltyä tänne bloginkin puolelle!

Kesällä olen siis tehnyt kuvausrintamalla oikeastaan pelkkiä asiakastöitä, sillä tiesin jo keväällä ettei aika ja energia tule millään riittämään samanlaiseen tahtiin noiden tfcd-kuvausten parissa. Nyt syksyn mittaan uskallan jo niitäkin pikkuhiljaa varailla kalenteriin, sillä jossain vaiheessa on vaan päästävä kuvaamaan rennoin ottein ilman paineita, sekä purkaa sitä luovuutta ja taiteellisuutta vähän eri tavalla verrattuna asiakastöihin.

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 1

Tarkoitus olisi tosiaan tätä blogiakin herätellä taas henkiin, sillä olisi mukava jakaa tännekin tarinoita kuvauksien takaa! Instagramin puolella olenkin joitain juttuja jakanut ja Facebookissa samaten, mutta harmillisen pintapuolisiksi ne siellä usein jäävät. Useimmiten tuntuu ettei runosuoni vaan syki, enkä keksi mitään kirjoitettavaa vaikka sitä todellisuudessa olisi vaikka millä mitalla.

Päätin muuten että suljen tuon blogin oman Facebook-sivun ja julkaisen uudet postaukset tästä lähtien Valokuvaaja Anna Järvenpää -sivulla. Koen että on vähän turhaa pitää yllä kahta sivua (tai no, olla pitämättä jos ihan rehellisiä ollaan. Ei nimittäin ole hirveästi päivittynyt tuo blogin fb-sivu… 😀 ), kun yhden alle saa kaiken tarvittavan selkeämmin saataville. Eli jos haluat pysyä kartalla blogin tapahtumista ja seurailla millaisia kuvauksia tulee tehtyä, niin käy klikkaamassa tykkäys tuonne mun valokuvaajasivulleni!

Mitä sulle kuuluu? ❤

Terkuin, Anna

Valokuvaaja Anna Jarvenpaa_Valokuvaus_Teisko Tampere Orivesi Sastamala Pirkanmaa 11


Seuraa blogia: Portfolio – Instagram – Facebook – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Omaa aikaa kahvilassa

Istuin tätä postausta naputellessani Koskikeskuksessa Tampereella, tarkemmin sanottuna Ståhlbergin kahvilassa. Aikomuksenani oli kirjoittaa kerrankin blogia jostain muualta kuin kotoa käsin ja se tuntuikin todella virkistävältä. Olin itseasiassa haaveillut tämän kaltaisesta hetkestä jo pitkään!

Ei vaan ole oikein ollut tilannetta, jolloin olisin ollut yksin keskustassa. Meiltä kun on niin turkasen pitkä matka ihan kaikkialle, ettei oikein tule yksinään lähdettyä mihinkään kahviloihin istumaan. Kyllähän tästä voisi tulla tapa. Ajatuskin kulkee jotenkin paremmin kun vaihtaa paikkaa välillä.

Kirjoitatteko te kanssabloggaajat useinkin jossain muualla kuin kotona?

Coffee shop

Coffee shop

Coffee shop

Nyt asetelma olikin toisinpäin kuin normaalisti: Jussi oli palaverissa, ja minulla puolestani oli kerrankin muutama tunti aikaa istuskella kahvilan penkkiä kuluttaen, ihan vaan omien ajatusteni kanssa.

Kahvilassa oli mukava puheensorina ja ihmiset olivat lounasaikaan liikkeellä. Ei ollut kuitenkaan täyttä, mikä on aina hyvä. Sopiva pöhinä, muttei mitenkään ahdasta. Tilasin americanon ja palan porkkanakakkua (joka on muuten ihan taivaallista!).

Coffee shop

En ollut etukäteen miettinyt mistä kirjoittaisin, vaan ajattelin että lennosta keksin sitten jotain. Mieleeni tulikin aihe, tai itseasiassa haave, jonka olen halunnut jo pitkään nostaa pöydälle, mutten ole kai oikein uskaltanut. 😀 Nimittäin muihin bloggaajiin tutustuminen!

Minusta olisi aivan ihanaa tavata teitä muita blogiharrastuksen parissa viihtyviä! Käydä esimerkiksi lounaalla, kahvilla tai vaikka jossain mielenkiintoisessa tapahtumassa tai näyttelyssä. Myös joku valokuvausteemainen päivä olisi mielettömän hauska joskus toteuttaa!

Tämä blogimaailma pitää kuitenkin sisällään niin mahtavaa porukkaa, että olisi suorastaan tyhmyyttä olla tutustumatta uusiin huipputyyppeihin ihan livenäkin! ❤ Vai mitä mieltä olette?

Coffee shop

Nyt uskaltaudunkin siis kysymään, että olisiko siellä ketään joka haluaisi mukaan viettämään rentoa päivää (tai vaihtoehtoisesti lyhyempää parituntista) blogiporukalla?

…Että kannattaako alkaa edes suunnitella, vai olenko kenties ihan yksin tämän ajatukseni kanssa? Toivottavasti en. 🙂 Tapaamispaikkana olisi lähtökohtaisesti Tampere, mutta mikseipä joku muukin paikkakunta voisi käydä ihan yhtä hyvin!

Laitahan kommenttia tulemaan johonkin mediaan mikäli haluaisit osallistua, ideointi/järjestelyapua otetaan myös vastaan ilomielin! Allekirjoittanut olisi ainakin ihan innoissaan tämmöisestä tempauksesta, kuten ehkä huomata saattaa. 😀

Ihanaa viikon jatkoa! ❤

nimmari

P.s. Ei ole taaskaan mikään maksettu mainos. 🙂


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Kätteni Jäljillä on nyt Facebookissa

Flat Lay Training

Jep, nyt se päivä sitten koitti! Päätin tulla infoamaan oikein tännekin erikseen, kun tuo markkinointi kokonaan puhtaalta pöydältä on muuten hieman vaikeaa. 😀 En ole käyttänyt koko palvelua ainakaan vuoteen, ja on muuten tehnyt hyvää olla siitä erossa!

Miksi sitten tein sivut juuri nyt?

Olen miettinyt jo jonkin aikaa blogin fb-sivujen perustamista. Mullehan tuli aikamoinen someähky juuri Facebookin takia reilu vuosi sitten ja henkilökohtainen tunnus on edelleen poistettuna. Mutta koska valokuvauskurssin tehtävien palautus tapahtuu nimenomaan fb-ryhmässä, niin ajattelin että teen ne blogin sivut samalla kun teen itselleni uuden tilin.

En nykyään ole siellä enää koko nimellä, vaan vähän niin kuin ”piileskelen” blogin nimen takana ja lähinnä vaan just blogijuttuja tai muita ”pakollisia” varten. 🙂 Enkä siis edelleenkään ala roikkumaan siellä tunnista toiseen tai edes päivittäin mutta onpahan nyt olemassa, ja jos jonkun on helpompi seurata blogia sitä kautta niin miksipäs ei. Ehkä sieltä jokunen uusi lukijakin löytää tiensä perille blogiini, who knows. 🙂


Facebook-sivut on nyt sitten olemassa, ja ne löytyy täältä! Saa tykkäillä. ❤

Ja Instagram-tilin löydät tästä linkistä. 🙂


Mukavaa torstaita. ❤

rakkaudella

Blogi täytti vuoden!

Kätteni Jäljillä -blogi on nyt vuoden vanha. Aika on mennyt todella nopeasti! Muistan elävästi sen hetken kun päätin perustaa uuden blogin koulussa tehdyn oppimispäiväkirjan tilalle. Hahmottelin sitä paperille, suunnittelin logoja koneella ja mietin millainen siitä tulisi.

Alunperin tarkoitukseni oli tehdä käsitöitä sun muuta, mutta suunta vaihtui alun pyristelyjen jälkeen melko nopeasti valokuvauspainotteiseksi.

Liutun maalaistalo Teisko

Muistan myös miten jännittävältä tuntui julkaista ensimmäiset postaukset! Lukeeko tai katseleeko niitä muka joku? Edelleenkään ei voida puhua mistään väenpaljoudesta tämän blogin tilastoissa, mutta se on aivan okei minulle! 🙂

Olen myös saanut monen monta uutta virtuaalituttavuutta, joita toivon tapaavani joskus livenäkin (yhden olen jo tavannutkin!).

IMG_0247

Tästä blogista on tullut eräänlainen luovuuden tukiverkko. Se ottaa vastaan ja joustaa tarvittaessa, mutta myös pompauttaa takaisin ylös jos pohjakosketus uhkaa. Se on oiva tapa näyttää itsestään jotain sellaista muille, jonka olemassaolosta ei itsekään välttämättä vielä tiedä.

Valokuvat toimivat minusta silmien tapaan sielun peilinä. Aivan kuten taide muutenkin. Töistä voi päätellä paljon, jos tekijä vain antaa siihen mahdollisuuden; eli on yhteydessä sisimpäänsä, ja toteuttaa itseään sen mukaisesti miltä milloinkin tuntuu.

Kätteni Jäljillä -blogi on auttanut minua valtavasti eteenpäin myös itseni kanssa. Oma taiteellinen silmä ja näkemys, jopa persoona, on alkanut muotoutua uudelleen niille sopiviin uriin, jotka todennäköisesti ilman tätä olisivat edelleen täysin hukassa. Ovat vähän vieläkin, mutta pikkuhiljaa…

Daisies in a meadow

Olen saanut tältä blogilta jo nyt paljon enemmän kuin osasin edes odottaa. Se on jo aika päiviä sitten vastannut sille esittämääni kysymykseen: Mikä tekee minut onnelliseksi? Melko pian kävi selväksi, että valokuvauksesta oli tullut se juttu.

Opiskelin itsenäisesti, ahkeroin ja imin tietoa sienen lailla, otin paljon kuvia (otan edelleen) ja opin uutta, asia ja askel kerrallaan. Edelleen niitä ahaa-elämyksiä tulee aika ajoin, ja se on niin mahtavaa! Palan halusta päästä opiskelemaan valokuvausalaa, ja kun sopiva hetki koittaa, aion toteuttaa tämän unelman. Sen olen nyt päättänyt. Valokuvaus on harrastus, jonka parissa viihdyn aivan helposti tuntikausia putkeen. Kovinkaan monesta muusta asiasta en voi nykyään sanoa samaa! 😀

Kamerarunkonikin on päässyt toden teolla tositoimiin viimeisen vuoden aikana. Sitä ennen se oli vain kamera, nyt se on paljon enemmän! Se on väylä suoraan sydämestä silmien kautta käsiin, jotka tuottavat lopullisen kuvan. Väylä, jonka kautta voi ilmaista tunteitaan ja itseään niille, jotka sen haluavat nähdä ja ottaa vastaan. Myös blogi toimii samalla tavalla.

Lilacs

Haluan kiittää teitä jokaista lukijaa, kommentoijaa ja sivuilla kävijää. Kiitos! ❤ Ilman teitä tämä olisi paljon tylsempää ja yksinäisempää puuhaa. Jopa turhaa, sillä ajatustenvaihto teidän kanssanne on avannut maailmasta minullekin paljon sellaista, mitä en olisi ilman teitä nähnyt. Olen saanut myös paljon vertaistukea moneen asiaan ja valtavan määrän mielettömän ihania, rohkaisevia kommentteja!

Tästä sitten jatketaan kohti tulevaa yhdessä tuumin, saapa nähdä mitä se vielä tuo tullessaan! Vielä kerran: KIITOS. ❤ 

rakkaudella