Nopein maski ja kuvaus ikinä

Mitä saadaan kun yhdistetään visio, joka on toteutettava ihan ehdottomasti heti + 5 minuutin maskeeraus + 5 minuutin kuvaus?
No, jotain hiukan erilaista!

Quick hobbit styled portrait session

Siihen nähden miten vähän aikaa tähän meni, niin olen ihan tyytyväinen vaikkei tarkennus osunutkaan ihan täydellisesti kohdilleen (silmiin siis).

Halusin tällä kertaa harjoitella nimenomaan low key- tyyppistä valaistusta. Koska en vielä toistaiseksi omista kapeita strip-softboxeja, peitin neliön mallisesta noin 60cm boxista toisen puolikkaan mustalla verholla.

Quick hobbit styled portrait session

Ihan ensiksi siis asettelin valot. Sen jälkeen kun sain ne paikoilleen niin asiat tapahtuivat kyllä todella nopeasti.

Suttasin Jussin kasvoihin mustaa sekä kuparin sävyistä luomiväriä, heitin vanhan ruskean lakanan hartioille ja tadaa, hobitti-look oli valmis! 😀 Photoshopilla olisi toki voinut korvia venyttää kärjistä suipoiksi että olisi sopinut tyyliin paremmin, mutta tyydyin tällä kertaa käsittelemään nämä ihan vaan Lightroomissa. 🙂

Quick hobbit styled portrait session

Ei kovinkaan montaa kuvaa tullut otettua, sillä Jussin olo kävi maskissa hiukan epämukavaksi. Ihailtavan urheasti hän kumminkin suostui tähän omituiseen ideaani nokinaamaisesta miehestä! 😀 Vai mitä sanotte?

Aina ei tarvita tuntien ja taas tuntien työtä, vaan joskus tarpeeksi hyvään lopputulokseen riittää paljon vähempikin vaivannäkö. 🙂

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Mainokset

Puoli kiloa päivässä

Eräänä yönä saatu inspiraatio piti saada välittömästi purettua, ja tässä on tulos! Löysin yhden keittiön kaapiston perältä vanhan vaa’an, ja siitä sainkin idean tähän kuvasarjaan. Roiskin vettä menemään ja salama välähteli! Hauskaa oli jälleen kerran.

Vegetables / Food photography

Vegetables / Food photography

Hedelmäasetelman valaisu oli mielenkiintoista ja pisarat toivat siihen paljon lisää ulottuvuutta. Jos oikein muistan, niin käytössä oli kaksi salamaa. Yksi softboxin kanssa kameran vasemmalla puolella ja toinen ilman boxia taaempana oikealla. Lisäksi heijastin pienellä peilillä paprikaan lisää valoa, koska se olisi muuten jäänyt liian tasapaksuksi.

Vegetables / Food photography

Taustan jouduin jälkikäteen tummentamaan ihan mustaksi, koska se oli taas vähän pikselimössöä (ilmeisesti alivalottui?). Siihen ongelmaan kaipaisin kyllä ratkaisua… Eli väriliuku tummalla pinnalla ei oikeasti liu’u, vaan pikselöityy ja häiritsee ainakin omaa silmää tosi paljon. Edellisen postauksen kuvista näkyy mitä tarkoitan. Niissä olin valaissutkin taustaa erikseen, mutta sekään ei auttanut.

Haluaisin useimmiten juuri tasaisen ja tumman taustan asetelmakuviini, mutta ilmeisesti en saa siitä hyvää vaikka valaisisinkin sitä jotenkin… Ärsyttävää. Luonnonvalon kanssa kuvatessa en muista tällaista ongelmaa olleen, kun ikkunasta tuleva valo ilmeisesti valaisee myös taustaa oikealla tavalla ja riittävästi.

Olisin siis tykännyt aavistuksen vaaleammasta ja sinisävyisestä taustasta, mutta näillä nyt mennään kun en kerran saanut siitä kunnollista muutoin kuin vetämällä sen täysin mustaksi. Ihan kiva kaiketi näinkin, vaikka ei ole ihan sitä mitä hain.

Vegetables / Food photography

Tämä pisaroiden kuvaaminen on kyllä tosi koukuttavaa puuhaa, sen voin sanoa! 😀 Olen aika lailla tasan vuosi sitten ottanut vähän samalla idealla vesiroiskekuvia. Ellet ole nähnyt niitä vielä, löydät ne täältä!

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Jotain suolaista

Ja lisää ruokakuvia. Postaustahti on nyt vaihteeksi tiheämpi, koska kuvia ja aiheita on kerrankin valmiina. Omalla kohdallani on parempi takoa silloin kun rauta on kuumaa, koska muuten se jää hyvin suurella todennäköisyydellä kokonaan tekemättä.

French fries & stuff / Food photography

French fries & stuff / Food photography

French fries & stuff / Food photography

Ravintoköyhää pikaruokaa nätimmin aseteltuna, eli todellisuudessahan tässä on pakasteranskalaisia ja Saarioisten lihapullia… 😀 Ei millään tasolla terveellinen annos, mutta halusin ottaa nimenomaan tällaisia rouheampia ranskalaiskuvia.

Värimaailman pidin melko hillittynä ja tunnelmasta tahdoin tummanpuhuvan. Käytössä ei ollut taaskaan luonnonvaloa, sillä kuvat on otettu illalla. Oli vain yksi salama softboxin kera kameran vasemmalla puolella ja kirjapinoja liikaa valoa blokkaamassa. Vastakkaisella puolella oli heijastin shampanjansävyisellä päällisellä sekä sen vieressä mustaa pintaa tuomassa varjoa.

French fries & stuff / Food photography

French fries & stuff / Food photography

Harmittaa kun tuo tummahko tausta pikselöityy noin rumasti, enkä oikein tiedä mitä sen ongelman kanssa tekisin. Varmaan pitäisi valottaa koko ruutu kuvaushetkellä paljon vaaleammaksi, mutta en oikein osaa siinä tilanteessa niin kauaskantoisesti ajatella… Se ei vaan näytä omaan silmään hyvältä silloin, ja valotus menee mulla usein nippanappa  alakanttiin muutenkin (vaikkei saisi, haha!). En myöskään tiedä vaikuttaako esimerkiksi kameran croppikennoisuus tähän?

Olen yrittänyt myös valaista taustaa toisella salamalla, mutta silloin siitä taas tuli näihin kuviin liian vaalea vaikka teho on pienimmällä mahdollisella… No, täytyy vaan jatkaa kokeiluja, ja yrittää saada salamaa kauemmaksi seuraavalla kerralla tai kehitellä sille oma pieni diffuusori. Ehkä tämä selviää aikanaan… 🙂

French fries & stuff / Food photography

French fries & stuff / Food photography

Siirsin muuten koko kuvauspöydän keskelle pirttiä, jotta saan kuvattua myös pidemmällä 70-200mm putkella. Nämä on siis otettu kyseisellä objektiivilla. Siinä lähin tarkennusetäisyys on huimat 1,5 metriä, joten sillä en mitenkään mahtunut edellisessä studionurkassa kuvaamaan, koska pitkä pirtinpöytä on tiellä (sitä ei oikein saa siirrettyä minnekään muuallekaan). 

Tämä järjestys onkin ihan passeli, koska nyt salamat saa aseteltua helpommin, eikä tarvitse änkeä itseäänkään ahtaisiin väleihin.

French fries & stuff / Food photography

Suolanripottelukuvat on ehdottomasti mun suosikkeja! 😀

Tykkäsin kyllä tosi paljon näiden kuvien tekemisestä, ja pikkuhiljaa alkaa tuo valaisunkin maailma hahmottua… Ehkä? Tosin hieman varjojen avausta kaipaisi tuo ihan  oikea laita ranskisannoksesta, mutta kun kädet loppuu väkisinkin kesken… 😀

Hyvää viikonloppua kaikille! ❤

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle

Ruokakuvaustreenit alkavat

Ruokakuvausharjoitukset ovat jatkuneet, päätin nimittäin alkaa treenaamaan tätä ihan oikeasti. Haastava taiteenlaji tämäkin, kun valon hallinta on täysin omissa hyppysissä.

Minulla onkin innostuksesta johtuen näiden otosten jälkeen vielä kahdet erilliset kuvasarjat valmiina, joten ruokakuvia tullaan näkemään täällä blogissa vielä pian lisää.

Shrimps in a glass

En ole käyttänyt näissä luonnonvaloa lainkaan (koska sitä ei yksinkertaisesti ole siihen aikaan päivästä kun tekee mieli kameran kanssa jotain tehdä), vaan kuvaan pelkällä salamalla tai tarvittaessa kahdella riippuen asetelmasta. Tässä on käytetty kahta salamaa, päävalo on kamerasta katsottuna vasemmalla ja toinen salama oikealla valaisemassa kevyesti taustaa ja siellä olevia elementtejä.

Valon hallinta onkin yksin isoimmista haasteista tässä, ja sen halutun valaisun hakeminen vie paljon aikaa, kun opettelee samaan aikaan uutta. Luonnonvalo on ehdottomasti kaunein valo mitä on, mutta kun sitä ei ole, on keksittävä jotain muuta.

Shrimps in a glass

Shrimps in a glass

Kuvauspisteessä on useampi jollain tapaa valoa ohjaava pinta, joita asettelin myös pitkän aikaa. Voisin siitäkin aiheesta tehdä erikseen postauksen sitten, kun edes vähän tiedän mistä puhun. 😀

Nyt tuo valaisu on lähinnä sellaista kokeilua ja testailua, että mikä vaikuttaa ja mihin, vaikuttaako se tarpeeksi tai halutulla tavalla. Ei mitenkään yksinkertaista, mutta harjoittelemalla oppii…

Näihin kuviin en todellakaan ole 100% tyytyväinen, mutta kaiketi ihan kohtuullinen suoritus siihen nähden etten tätä kyseistä valaisun lajia asetelmakuvauksessa entuudestaan osaa. 😀

Shrimps in a glass

Shrimps in a glass

Niillä ruoka-aineilla mentiin mitä kaapista sattui löytymään, ja tällä kertaa oltiin syöty pitkän tauon jälkeen jättiravunpyrstöjä. Niitä jäi yli, joten päätin käyttää niitä tähän. Siihen se sitten meinasikin jäädä ja iski pieni ruoka-ainepula, sillä jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Pilkoin lopulta joukkoon vähän paprikaa, appelsiinia ja jotakin yrttiä pakkasesta. Päälle vielä rosmariininoksa, öljyä, suolaa ja tadaa, valmista tuli! 😀

Mukavaa torstaita! ❤

nimmari


Seuraa blogia: Facebook – Instagram – Bloglovin’ – Blogipolku – Blogit.fi – theblogjungle