Oma valokuvausstudio helposti ja edullisesti?

Oma kotistudio, josta et parhaassa tapauksessa joudu maksamaan mitään. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Ehkä, muttei ole sitä!

Oman valokuvausstudion rakentaminen on todella yksinkertaista ja edullista kunhan käyttää hieman mielikuvitusta. Siihen on myös olemassa monia eri variaatioita. Omani olen kehitellyt kotona olevista tavaroista, joten sitä varten ei ole tarvinnut ostaa mitään, eikä myöskään nähdä kovin suurta vaivaa.

Kohdataan itsemme vioistamme huolimatta / Let's face ourselves with all of our flaws

Tänään siis kerron miten olen toteuttanut oman studioni! Tätä postausta on itseasiassa toivottu minulta jo jonkin aikaa sitten, joten ehkä oli aikakin kirjoittaa aiheesta kuvien kera. 🙂

Kotistudiota varten tarvitset vain 5 asiaa:
  • Vaaterekki (omani olen ostanut joskus Ikeasta, se on tällainen. Maksaa alle kympin!)
  • Pöytä
  • Vähintään pari-kolme metriä kangasta (kangasrulla on helpoin vaihtoehto, mutta verho, lakana tai vaikka päiväpeitto käy yhtä hyvin. Kunhan se on melko rypytön, rypyt nimittäin näkyvät kuvissa!)
  • 2 isohkoa klipsiä kankaan kiinnitystä varten

IMG_8154

Kotistudion rakentaminen vaihe vaiheelta:

1. Luonnonvalo on paras valaistus! Päätä sopiva paikka jonkin ikkunan vierestä. Ikkunan olisi hyvä osoittaa muualle kuin pohjoisen suuntaan, sillä etenkin pimeään vuodenaikaan valoa on siellä vähänlaisesti. Pääasia kuitenkin on, että luonnonvaloa löytyy.

Tämä studio on muuten helppo kasata ja purkaa nopeitakin kuvauksia varten, mikäli pöytä palvelee muuna aikana toisenlaisessa tarkoituksessa, esimerkiksi ruokapöytänä. 

2. Pöydän voit asettaa joko n. 45 asteen kulmaan ikkunaan nähden, tai jättää suoraan. Omani on vähän miten sattuu, yleensä kuitenkin vinoittain. Näin luonnonvalo tulee  suurimmaksi osaksi viistosti kuvattavan kohteen edestä.

IMG_8149

3. Aseta vaaterekki pöydän taakse.

4. Ota esiin haluamasi (mielellään silitetty, ei siis lattialla mytyssä lojuva kuten kuvassa 😀 😀 ) kangas, ja vedä se rekin yli. Yritä saada kangas mahdollisimman suoraan.

5. Kiinnitä kangas klipseillä rekkitankoon. Kangas saa laskeutua luonnollisesti pöydälle.

IMG_8160

IMG_8184

IMG_8187

Tämän kuvan otin heti pystytyksen jälkeen. Sille on tehty nopea käsittely Lightroomissa, muttei mitään isompia (roskat olisi ehkä voinut poistaa 😀 ).

IMG_8182

Tadaa, valmis! Helppoa, eikös vaan? Tällä järjestelyllä olen ottanut melkeinpä kaikki asetelmakuvani, kokeilehan sinäkin! 🙂

Luovaa loppuviikkoa! ❤

P.s. Iso, sydämellinen kiitos vielä kaikille blogin 1-vuotispostaukseen kommentoineille. ❤ Ette tiedäkään, miten paljon sananne minulle merkitsevät. ❤

rakkaudella

Mainokset

22 kommenttia artikkeliin ”Oma valokuvausstudio helposti ja edullisesti?

    • Kiitos Susu! Niin inhoan minäkin! Siksi mulla onkin yleensä keinonahkarulla taustakankaana. 😀 Joitain pieniä ryppyjä näkyy, mutta en niistä niin jaksa välittää, koska ne elävoittää taustaa. 🙂 Kartonkihan on erinomainen tähän tarkoitukseen, eikä rypistykään kovin helposti.

      Liked by 1 henkilö

  1. Jos minäkin saisin yhtä hienoja kuvia otettua noilla menetelmillä, niin helppoahan tämä olisi! Luulenpa vaan ettei pelkät lavasteet riitä hyvän kuvan ottoon, vaan tarvitaan osaamista ja taiteellista silmää, ja niitä sinulla on.

    Kiitos kuitenkin hyvistä vinkeistä. Pitääpä joskus kokeilla itsekin.

    Tykkää

    • No juu, onhan se niin ettei pelkällä studiolla niitä kuvia saada aikaan. 🙂 Halusin kuitenkin tuoda ilmi miten hyvinkin pienellä panostuksella voi omaa (esimerkiksi asetelmakuvaamistaan) helpottaa ja viedä eteenpäin. Harjoitteluahan kaikenlainen kuvaaminen vaatii, aina, siitä ei pääse mihinkään. Samoin sommittelu. Suosittelen kuitenkin joskus kokeilemaan tämänkin kaltaista kuvaustyyliä, saatat yllättyä! 🙂

      Tykkää

  2. Nonni. Nythän mun ei tartte enää muuta kuin siirtää sohva pois olkkarista ja ilmoittaa ukkelille, että tähän tulee nyt mun studio tilalle :D. Makkari olis valon puolesta toinen vaihtoehto, mutta sänky on kumminkin ihmisellä hyvä olla, joten ehkei sinne kumminkaan…

    Näppärältä ja helpolta tosiaan näyttää ja kuulostaa. Paitsi se silittäminen..
    Voi kunpa meillä olis tallin päädyssä olevassa varastossa (jossa mulla on tällä hetkellä se lakkoileva betoniverstas) enemmän valoa, niin värkkäisin kulissit sinne. Sitten vaan siinä istuisin ja ihmettelisin, että mitähän sitä sitten kuvais, kun ei kumminkaan riitä taidot, eikä mielikuvitus mihinkään kovin kummoiseen :).

    Mukavia päiviä sulle Anna <3. Ja iltoja kans tietty.

    Tykkää

    • Hahaa! 😀 Kiitos taas nauruista Annukka, aloin oikein miettiä mitä ukkosi mahtaisikaan tuumata tuohon! ;D Niin, ehkä sänky on ainakin melko tarpeellinen kapistus, ellei sitten nuku sillä sohvalla, mutta se taas ei tee kovin hyvää selälle… Hmm, vaatii siis vielä pientä hiomista… 🙂

      Ei sinne varastoon saisi vaikka oven edustalle pystytettyä vastaavaa viritelmää? Siinä voisi olla valoa riittävästi. Silleen ettei nyt ihan kulkuväylälle välttämättä, mutta siihen viereen. Sitä vaan sitten hiukan siirtäisi pois tieltä jos on tarvetta leveille/isoille kuljetuksille. 😀

      Ja mielikuvitusta sekä taitoja voi aina kehittää. ❤ Kun valon määrä on jossain määrin hallittua niin ei kuvat ylivalotukaan kovin helposti. Kannattaa kokeilla joskus! Eikä välttämättä tarvii tosiaan edes koko vaaterekkiä tai kangasta, vaan seinälle teipattu tapetti/kartonkikin ajaa ihan saman asian, eikä tarvii silittää! 🙂

      Ihania päiviä ja iltoja myös sulle sinne! ❤

      Tykkää

  3. Haha, nokkelaa! Meillä on ollut samantapainen viritys pystyssä pari kertaa, kun olemme ottaneet blogikuvia kavereiden kanssa. Vanha valkoinen rullaverho kiinnitettiin kirjahyllyyn. Kaksi tyyppiä kannatteli lamppuja, kun kolmas kuvasi… 😀

    Tykkää

    • Haa, mainiota! 😀 Välillä on vaan pakko kikkailla, ja sekös on kivaa (ainakin silloin kun kaikki menee putkeen)!

      Ja tuo on hienoa jos on kavereita pitämässä heijastinta tai salamaa, itse oon niin tottunut häseltämään yksin, ettein sitten edes muista että voisi pyytää vaikkapa miehen avuksi (vaikka se joskus olisi viisainta). 😀

      Tykkää

  4. Hienoa että joku on keksinyt pyytää tuosta studion teosta postausta..on nimittäin ihan loistava juttu!! Kiitos näistä neuvoista.. näillä neuvoilla saa ”rakennettua” hyvin itsellekin studion😍 Oikein mukavaa syksyn jatkoa♥

    Tykkää

  5. Minulla on oma työhuone johon olen tehnyt pienen kuvauspisteeni ( olenkin joskus siitä postannut) Katossa on tangot ( kolmeen eri suuntaan) johon voin kiinnittää esim. kankaan, mutta käytän eniten kalustelevyä, johon kiinnitän tapetteja. Tasona taas jotain levyjä joita olen maalannut, päällystänyt dc-fixillä, laudoista rakennettuja tasoja tai pelkkä tapetti. Ikkuna minulla on länteen, eli valoa riittää aika pitkälle iltaan…
    Tämä riittää minulle ja parasta on, ettei sitä tarvi siivota pois, vaan voi jättää odottamaan seuraavaa kuvausta. Toinen lempipaikka on kuvata ulkona katetulla terassilla luonnon valossa.
    Netti on täynnä ohjeita, miten näppärästi saa kotistudion tehtyä…
    Ihana kun sinulla on noin paljon tilaa kuvata!!!

    Mukavia kuvaushetkiä!

    Tykkää

    • Joo, muistankin lukeneeni siitä joskus taannoin! Vau, tuollainen tankosysteemikin olisi kyllä näppärä, meillä vaan on tuossa pirtissä katto jonkun verran korkeammalla kuin normaalissa huonetilassa, niin pitäisi sitten isompien tikkaiden kanssa alkaa niitä viritellä… Siksi vaaterekki on helpompi ratkaisu. 😀

      Sulla onkin aina niin ihanan monipuolisia kuvia, joka kerta erilainen ”miljöö”! ❤ Mutta ootkin nähnyt vähän vaivaa niihin taustoihin ja muuhun, voisi joskus itsekin panostaa (harvemmin vaan on siihen inspiraatiota :D).

      Mullakin on muutama tapetti joita oon taustalla käyttänyt, mutta pitäisi kyllä käydä hakemassa jotain uusia, jotka sopisi paremmin omiin värimaailmoihin.

      Jep, kaikkein parasta on tuo ettei tarvii siivota kuvauspistettä pois! Itseasiassa tuosta kuvan vasemmasta reunasta alkaen on iiiiso pirtin pöytä, joten tilaa jää kuvaamiseen vain 1,5m, joka ei aina meinaa riittää… Mutta pärjätty on!

      Kivoja kuvaushetkiä sullekin, Satu! ❤

      Tykkää

  6. Olipa näppärä idea tuo vaaterekki, kiitos! Mulla on ollut viritettynä vanhaan kirppikseltä joskus ostamaani valkokangastelineeseen (vai mikä sen nimi, johon joskus aikoinaan heijastettiin kuvat diaprojektorilla). On vaan älyttömän iso ja aika hankalakin liikutella ja viritellä. Yksi kasaamaton vaaterekki löytyykin paketista, eikun käyttöön 🙂

    Tykkää

    • Haha joo, meillä on kanssa sellainen ja oon kokeillut myös sen kanssa kikkailla jotain, mutta aika vaikeaksi meni… 😀 Painaa niin paljon!

      Ihan mahtavaa, sähän pääset sitten suoraan kokeilemaan tätä, kun on jo rekkikin olemassa! 🙂

      Tykkää

  7. Tuo vaaterekki on kyllä ihan hyvä idea! Minulla oli melkein samanlainen mutta myin juuri torissa pois tilanpuutteen vuoksi. Olen laittanut joskus ihan tuolin selkänojalle vastaavalla tavalla kangasta, sekin on toiminut.

    Tykkää

    • Voi että, kiitos paljon Tuija! 🙂 Pimenevät illat tuovat oman haasteensa kuvaamiseen, mutta jalustan (tai muun tuen) kanssa pärjää pitkälle!

      Ihanaa että vierailit blogissani, teen puolestani vastavierailun omaasi! 🙂 Mukavaa lokakuuta sullekin!

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s