Blogi täytti vuoden!

Kätteni Jäljillä -blogi on nyt vuoden vanha. Aika on mennyt todella nopeasti! Muistan elävästi sen hetken kun päätin perustaa uuden blogin koulussa tehdyn oppimispäiväkirjan tilalle. Hahmottelin sitä paperille, suunnittelin logoja koneella ja mietin millainen siitä tulisi.

Alunperin tarkoitukseni oli tehdä käsitöitä sun muuta, mutta suunta vaihtui alun pyristelyjen jälkeen melko nopeasti valokuvauspainotteiseksi.

Liutun maalaistalo Teisko

Muistan myös miten jännittävältä tuntui julkaista ensimmäiset postaukset! Lukeeko tai katseleeko niitä muka joku? Edelleenkään ei voida puhua mistään väenpaljoudesta tämän blogin tilastoissa, mutta se on aivan okei minulle! 🙂

Olen myös saanut monen monta uutta virtuaalituttavuutta, joita toivon tapaavani joskus livenäkin (yhden olen jo tavannutkin!).

IMG_0247

Tästä blogista on tullut eräänlainen luovuuden tukiverkko. Se ottaa vastaan ja joustaa tarvittaessa, mutta myös pompauttaa takaisin ylös jos pohjakosketus uhkaa. Se on oiva tapa näyttää itsestään jotain sellaista muille, jonka olemassaolosta ei itsekään välttämättä vielä tiedä.

Valokuvat toimivat minusta silmien tapaan sielun peilinä. Aivan kuten taide muutenkin. Töistä voi päätellä paljon, jos tekijä vain antaa siihen mahdollisuuden; eli on yhteydessä sisimpäänsä, ja toteuttaa itseään sen mukaisesti miltä milloinkin tuntuu.

Kätteni Jäljillä -blogi on auttanut minua valtavasti eteenpäin myös itseni kanssa. Oma taiteellinen silmä ja näkemys, jopa persoona, on alkanut muotoutua uudelleen niille sopiviin uriin, jotka todennäköisesti ilman tätä olisivat edelleen täysin hukassa. Ovat vähän vieläkin, mutta pikkuhiljaa…

Daisies in a meadow

Olen saanut tältä blogilta jo nyt paljon enemmän kuin osasin edes odottaa. Se on jo aika päiviä sitten vastannut sille esittämääni kysymykseen: Mikä tekee minut onnelliseksi? Melko pian kävi selväksi, että valokuvauksesta oli tullut se juttu.

Opiskelin itsenäisesti, ahkeroin ja imin tietoa sienen lailla, otin paljon kuvia (otan edelleen) ja opin uutta, asia ja askel kerrallaan. Edelleen niitä ahaa-elämyksiä tulee aika ajoin, ja se on niin mahtavaa! Palan halusta päästä opiskelemaan valokuvausalaa, ja kun sopiva hetki koittaa, aion toteuttaa tämän unelman. Sen olen nyt päättänyt. Valokuvaus on harrastus, jonka parissa viihdyn aivan helposti tuntikausia putkeen. Kovinkaan monesta muusta asiasta en voi nykyään sanoa samaa! 😀

Kamerarunkonikin on päässyt toden teolla tositoimiin viimeisen vuoden aikana. Sitä ennen se oli vain kamera, nyt se on paljon enemmän! Se on väylä suoraan sydämestä silmien kautta käsiin, jotka tuottavat lopullisen kuvan. Väylä, jonka kautta voi ilmaista tunteitaan ja itseään niille, jotka sen haluavat nähdä ja ottaa vastaan. Myös blogi toimii samalla tavalla.

Lilacs

Haluan kiittää teitä jokaista lukijaa, kommentoijaa ja sivuilla kävijää. Kiitos! ❤ Ilman teitä tämä olisi paljon tylsempää ja yksinäisempää puuhaa. Jopa turhaa, sillä ajatustenvaihto teidän kanssanne on avannut maailmasta minullekin paljon sellaista, mitä en olisi ilman teitä nähnyt. Olen saanut myös paljon vertaistukea moneen asiaan ja valtavan määrän mielettömän ihania, rohkaisevia kommentteja!

Tästä sitten jatketaan kohti tulevaa yhdessä tuumin, saapa nähdä mitä se vielä tuo tullessaan! Vielä kerran: KIITOS. ❤ 

rakkaudella

Mainokset

26 kommenttia artikkeliin ”Blogi täytti vuoden!

  1. Onneksi olkoon, mielestäni olen ollut mukana seuraamassa sinua todella pitkään ja ei uskoisi että blogi on vasta vuoden. Onnea vielä kerran, blogisi on todella hieno, usko itseesi

    Tykkää

  2. Todella sydämeni pohjasta ONNEA 🌸 🌸 🌸 🌸❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️ On ihanaa lukee sun juttuja ja katsella mahtavia kuvia. Tämä on ollut sinulle sopiva väylä hakea ja toteuttaa sitä ”omaa ihteään”, ja vaikka ammatiksi asti 👍👍👍. Ja tosiaan, yksi kuva vastaa 1000:ta sanaa… 💟 💟 💟 💟 💟 💟

    Tykkää

  3. Onnea sylin täydeltä ihanalle blogillesi ja sinulle, taitavalle valokuvaajalle! Kyllä bloggaaminen antaa todella paljon ja tyhjältä tuntuisi ainakin minusta jos yhtäkkiä pitäisi bloggaaminen lopettaa.
    Hyvää jatkamista bloggaamiseen ja toivottavasti saat toteutettua unelmasi valokuva-alan opinnoista.

    Tykkää

  4. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogille! ❤ Ihanaa on seurata sun juttuja ja katsella kauniita kuvia. Jatka samaan malliin ja sillai ku itestä hyvältä tuntuu – se on tärkeintä, että tekee oman näköistä ja itelle mieluisaa ja antoisaa juttua. (:

    Tykkää

  5. Onnittelut, tämä bloggaus on todellakin antoisaa ja luovaa. En tavoittele tällä harrastuksella tähtiä vaan ihan maallisia pieniä onnistumisen ja ilon hetkiä. Tämän kautta huomaa, ettei ole koskaan liian vanha oppimaan uutta ja se oppimisen halu varsinkin kuvauksen suhteen on suuri ja minusta kuvauksessa ei voi olla koskaan valmis ja täysin oppinut. Ei auta vaikka olisi kuinka ’itsestään kuvia ottava’ kamera (minulle joskus niin vinoiltu, kun kuvistani joku puhunut) jos yhteistyä, silmän, aivojen ja käsien kesken ei toimi.
    Ja tärkeintä on se oma fiilis ja tyyli, eli pidä siitä kiinni!!!!

    Tykkää

    • Kiitos Satu! ❤ Ihan totta puhut kyllä! Koskaan ei valmiita olla, mutta mikäs sen hienompaa! 🙂 Heh, "itsestään kuvia ottava kamera" ei kyllä paljoa hyödytä, sitä pitää osata myös käyttää jotta haluttu lopputulos saadaan aikaiseksi. 🙂 Kiitos kivasta kommentista!

      Tykkää

  6. Onnea ihana sinä ja blogisi ❤
    Parasta on, kun huomaa, mitä blogi itselleen merkitsee, mitä se sisältää. Usein se on muuta kuin mitä itse on suunnitellut etukäteen ja se on tärkeää. Blogit, jotka ovat vain kaunista ja kuvauksellista ulkokuorta ilman sisältöä, eivät jaksa kiinnostaa minua.
    Sinua ja tietäsi on ollut ilo seurata tämän vuoden ajan. Jatka, mutta en sano: "jatka samaan malliin", sillä niin kuin itse, niin myös blogi muuttuu ajan myötä, pysyy elävänä.

    terveisin Susu, jonka sanablogi täyttää 12 vuotta lokakuussa, joo, olen vanha joka tavalla 😀

    Tykkää

    • Voi että, kiitos Susu ihanista sanoistasi! ❤ Tässähän ihan herkistyy. 🙂 Ja vau, isosti onnea jo etukäteen myös sinun sanablogisi synttäreiden johdosta! 12 vuotta on hurjan pitkä aika, laskin juuri että itse olen ollut silloin 14-vuotias enkä varmaan ole edes tiennyt mitä blogi tarkoittaa. 😀

      Jatketaan siis kumpikin "muuttuvaan" malliin! ❤

      Liked by 1 henkilö

  7. Isot onnittelut merkkipäivästä! ❤ Blogisi on vallan mainio, kuvasi ovat kauniita ja tekstiäsi on mukava lukea. Löysin tänne vasta ihan hiljattain, mutta seuran mielenkiinnolla ja toivon, että jatkat bloggaamista vielä pitkään. 🙂

    Tykkää

  8. Onnittelut yksveelle! ❤ Täällä on aina niin kiva käydä lueskelemassa sun juttujasi, etenkin kun ottamasi kuvat ovat aina niin upeita ja inspiroivia. Unohdin Liuttu-postaukseesi jättää kommenttia muuten, että aivan ihania kuvia olit napsinut meidän lampaista! Niitä täällä ihan tippa silmässä ihailin ja isännällekin esittelin 😀

    Noista virtuaalituttavuuksista: mä oon monesti miettinyt, että meidän täytyy kyllä joskus järkätä treffit, etenkin kun samoilla kulmakunnilla asutaan!

    Tykkää

    • Kiitos mielettömästi Sanni! ❤ Voi vitsit, ihana kuulla että tykkäsit lammaskuvista! 😀 Niitä oli hauska ottaa, muistikortti vaan harmillisesti täyttyi koko ajan ja piti poistella välillä kuvia, muuten olisin kuvannut niitä vielä paljon, paljon enemmän!

      Ja siis todellakin, oon miettinyt ihan samaa jo heti ekasta kommentista lähtien! 😀 Treffit täytyy ehdottomasti toteuttaa, ei sitä ihan joka päivä törmää teiskolaiseen bloggaajakollegaan! 🙂

      Tykkää

  9. Enpä olis ikinä itse osannut kirjoittaa noin hienosti ja kuvaavasti siitä, mitä oma blogi, ja erityisesti sitä kautta saadut uudet tuttavuudet, ystävyydet, hengenheimolaiset ja sielunsiskot (ja -veljet) parhaimmillaan merkitsee. Ja kuinka sitä voi muiden avulla oppia lisää myös itsestään.

    On kyllä iso ilo ja rikkaus, että olet täällä. Vähän niinkuin oisit mun pikkusisko ❤

    Tykkää

  10. Oikein paljon onnitteluja 1v blogista😍 Sinulla onkin niin kaunis blogi♥ Leppoisia bloggailuhetkiä jatkossakin:)

    Tykkää

  11. Onnea Anna, blogista ja erityisesti siitä, että olet löytänyt oman juttusi! Valokuvaus on ehdottomasti sun alaa ja voi pojat, miten hyvä susta vielä tuleekaan kun olet nyt jo noin taitava! Toivottavasti pääset toteuttamaan unelmaasi mahdollisimman pian! ❤

    Tykkää

    • Kiitos Muusa. ❤ Niin ihanasti sanottu. Joinain päivinä (kuten vaikkapa tänään 😀 ) olo on kaikkea muuta kuin mitä kuvailit, mutta huomenna voi taas olla jo ihan toista. Väsymyksellä on oma lusikkansa tässä sopassa, kyllä täältä vielä noustaan. 🙂

      Kiitos kuitenkin, on ollut ilo seurata myös sun unelmien toteutumista kukkasten saralla! ❤

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s