Historian havinaa

Pitkästä aikaa olen tehnyt ja kuvannut muutamia asetelmia. Se onkin pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen ollut oikein kivaa vaihtelua luonto- ja juhlakuville sekä niiden käsittelylle! Kaikella tuntuu siis olevan aikansa ja paikkansa.

Tässä postauksessa teemana on historia sekä vanhat esineet joita täällä tunnetusti riittää. Kolusin kaappeja ja laatikoita läpi ja löysin taas muutamia kivoja vanhoja aarteita, joita isosediltäni tai muilta sukulaisilta on taloon aikoinaan jäänyt.

Good old times

Lavastin kuvauspisteelleni vanhanaikaisen ”kirjoituspöydän”, johon haalin kaikkea aiheeseen sopivaa. Vanhat tavarat ovat niin kauniita, rosoisuus viehättää erityisesti! Niistä huomaa heti että niitä on käytetty, ja PALJON.

Tarkoitukseni oli luoda jälleen yhdenlainen maailma ja ajankohta, johon kuvien kautta voisi tavallaan hypätä. En tiedä osuvatko esineet lähellekään samaa aikakautta, mutta ei kai se nyt niin tarkkaa ole… 🙂

Good old times

On jännää miten yksinkertaisella osoitteella on posti kulkeutunut aikoinaan perille! 🙂

Good old times

Good old times

Vanha Instrumentariumin silmälasikotelo, joka on minusta aika symppis!

Good old times

Good old times

Näitä melko hurjankin näköisiä instrumentteja puolestaan on käytetty kalligrafiaan.

Good old times

Good old times

Good old times

Good old times

Valokuvat pitivät rakkaat ihmiset lähellä silloinkin, kun se ei fyysisesti ollut mahdollista. ❤ Ihan niin kuin nykyäänkin.

Good old times

Good old times

Good old times

Good old times

Good old times

Muun muassa nämä veikeän näköiset aurinkolasit löysin tänään! 😀 En yhtään tiedä miltä vuosikymmeneltä mahtavat olla, mutta vanhat on! Sangat on aika hassut, sellaiset vähän vetelät rautalankaiset. Pitävät kyllä siitä huolimatta lasit silmillä kuin ihmeen kaupalla. (Ei muuten ole häävin näköistä, vaan lähinnä koomista, kun ne on niin kovin pikkiriikkiset… 😀 )

Good old times

Good old times

Sellainen kuvatulva tällä kertaa! Loppuviikko meneekin sitten töissä, ja lauantaina on yhdet pienet ristiäiset joihin lupauduin kuvaajaksi. En malta odottaa! 🙂

Mukavaa viikon jatkoa jokaiselle! ❤

rakkaudella

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Historian havinaa

  1. ’Vanhat tavarat kiehtovat, koska ne tietävät asioita joita me emme tiedä’
    Kauniit kuvat, paljon tavaroita/asioita, joita muistan mummilasta ’romulaatikosta’ 🙂
    Mukavaa viikonjatkoa!

    Tykkää

  2. Mahtavia kuvia! Hienoja esineitä. Voisit ilmeisesti halutessasi perustaa kotimuseon 🙂 Tunnelma on kuvissa kohdillaan, näitä oli kiva katsella.

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s