Sinitiaisia & kuvaustaktiikkaa

Nämä kuvat on otettu alkukeväästä. Istuskelin muutamana päivänä pihamme lintujen ruokintapaikalla vahdissa, kameran kanssa tietenkin!

Tuolini oli vähän yli metrin päässä lintulaudasta ja aika kauan lopulta meni että ne minuun yhtään  tottuivat. Pitkän istuskelunkaan jälkeen en ensimmäisenä päivänä päässyt sellaisiin tuloksiin kuin olisin ehkä toivonut. Ajattelin kokeilla josko jonkinasteinen ehdollistamistaktiikka toimisi.

Blue tit in monochrome

Toisena päivänä päätin siis tehdä asioita eri tavalla. Aloin ensiksi totuttaa niitä pelkästään minun läsnäolooni ihan vain istumalla hiljaa paikoillani. Sitten huomasin, että ne kävivät laudalla huomattavasti useammin mikäli olin silmät kiinni tai katsoin muualle. Silloinhan ”saalistaja” on vaarattomampi, eikö vaan? Käy järkeen.

Istuin silmät kiinni ja kuuntelin kun ne rapistelivat ruokapaikalla vähän väliä. Ei ole varmaan mikään yllätys, että juuri sinitiaiset olivat rohkeimpia.

Noin puolen tunnin kuluttua otin kameran käteen ja aloin painella laukaisinta minnekään kuitenkaan tähtäämättä, jotta linnut tottuisivat myös kameran ääneen. Huomasin että ne säpsähtivät sitä aluksi joka kerta ja lensivät karkuun, tai vaihtoehtoisesti eivät edes uskaltaneet tulla laudalle asti vaan tähyilivät ihmeissään puskien oksilta.

Blue tit in monochrome

Blue tit in monochrome

Istuin tuolilla kamera sylissäni silmät kiinni, pää painuksissa ja painelin nappia, välillä enemmän, välillä vähemmän.

Räps, räps, räps…

Jonkin ajan kuluttua nostin kameran kasvojeni eteen ja jatkoin sattumanvaraista räpsimistä. Pidin edelleen silmiä kiinni. Pikkuhiljaa ne alkoivat tottua uuteen ääneen.

Blue tit in monochrome

Viimeinen vaihe olikin sitten varsinainen kuvien ottaminen! Pidin huolta siitä etteivät linnut nähneet silmiäni kameran takaa. Painoin nappia vaikkei laudalla olisi ketään ollutkaan, jottei ääni pääsisi linnuilta unohtumaan ja säikäyttäisi niitä myöhemmin.

Kärsivällisyys kannatti!

Blue tit in monochrome

Lopulta ne todellakin tottuivat minuun ja kameraan! Tuntui kuin muutama yksilö olisi oikein jäänyt odottamaan kameran sulkijan ääntä laudalle.

”Missä se ääni nyt viipyy, kun me kerran ollaan tässä?”

Rohkeudesta tuli ikään kuin ”palkkioksi” herkku, eli kuorittu auringonkukansiemen, joita olin laittanut vain siihen paikkaan johon etsimellä tähtäsin.

Se oli aika hieno tunne, kun ne eivät enää pelänneet minua tai kameraa yhtään niin paljoa kuin paria tuntia aiemmin. Jos tätä olisi jatkanut vielä useamman päivän ajan, olisi tuloksena ollut varmaan muitakin rohkaistuneita lintulajeja, sillä muutama talitiainenkin uskaltautui loppuvaiheessa syömään ylätasanteelle. Keskityin kuitenkin kuvaamaan juuri sinitiaisia.

Blue tit in monochrome

”I’m fabulous!”

Tämä viimeinen kuva oli minusta jotenkin hassu! Näyttää hiukan papukaijalta. 😀

Tarkennuksen kanssa oli välillä vähän ongelmia. Sinitiaiset ovat niin pieniä, ettei 50mm objektiivini automaattitarkennus meinannut havaita niitä, saatika ollut aina tarpeeksi nopea. Toisinaan tarkensin manuaalisesti joka joissakin kuvissa sattui osumaan ihan kohdalleenkin, mutta se taisi olla enimmäkseen tuurista kiinni. Kuvia piti myös jonkin verran rajata. Kohinaakin niihin jäi, mutta ehkä sen nyt juuri ja juuri kestää… 🙂

Kokeilin tehdä kuvista mustavalkoisia alunperin vaihtelun vuoksi, ja lopulta ne näyttivätkin paremmilta juuri niin. Erilaisilta, jopa vähän hienostuneilta. Ei tuo leca-harkko minun mielestäni kovin nätti kuvauskohde ole, ainakaan värikuvissa…  😀 Tähän ”monochrome-maailmaan” se sulautuu jotenkin paremmin.

Mukavaa keskiviikkoa!

rakkaudella

Mainokset

18 kommenttia artikkeliin ”Sinitiaisia & kuvaustaktiikkaa

  1. Vau, sinähän olet lintukuiskaaja! Mieletön kärsivällisyys sinulla, mutta kannatti, upeita kuvia.
    Etkö sinä palellut siinä istuessasi ja odottaessasi???

    Tykkää

  2. Eilen katselin rannalla meriharakoita ja harmittelin kun ei ollut kameraa, jolla olisi voinut ottaa lintukuvia.

    Tykkää

  3. Oi, kärsivällisyys palkittiin. (: Kauniita kuvia. Minusta ois ollu ihana kuvata alkutalvesta punatulkkuparvea, joka ruokaili päivittäin parvekkeellemme yltävässä puunlatvassa, mutta eihän siellä tarkene istustella talvella. 😀 Tyydyin katselemaan ikkunasta.

    Tykkää

    • Kiitos kovasti! Voi että, se oli varmasti ihana näky! 🙂 Ja kylmä siellä kyllä tulee ellei pukeudu superlämpimästi. Meilläkin muutamia punatulkkuja vieraili, mutta vähemmässä määrin. Nekin ovat kyllä suloisia!

      Tykkää

  4. Ihan teksti ❤ ja tietenkin kuvat. Jotenkin en edes huomannut katsovani mv-kuvia!
    Meillä linnut ovat aika tottuneita liikenteeseen terassilla, siis tintit. Koiria eivät pelkää ollenkaan ja niiden turvin yritän aina kuvata. Tosin jos seurailen heidän touhujaan keittiön ikkunasta ja mietin josko kameran hakis….ja kaikki lähtee liihottamaan muualle, ihan vain kiusallaan…..suurin ongelma on , etten pysty olemaan niin kauan paikoillani ja hiljaa (ad/hd), että voisin jäädä odottamaan heidän paluuta laudalle 😀

    Tykkää

    • Kiitos Satu! ❤ Niin ovat täälläkin aika tottuneita meidän liikkumiseen, mutta kuvaaminen olikin sitten eri juttu! Hauskoja kun tulevat heti katsomaan ja seuraamaan jos pihalla jotain tekee. 😀 Ulkonakin saa aika lähellä istuskella, mutta tuolini olikin tinttien yllätykseksi ihan toisessa paikassa kuin normaalisti. 😀
      Jännä etteivät ne pelkää teillä koiria! Silloin onkin hyvä tilaisuus sitten kuvata. Ja tuokin on tuttua, kun keittiön ikkunasta näet jotain mielenkiintoista niin kadonnuthan se on jo silloin kun saat kameran käteen! 😀

      Tykkää

  5. Ihania otoksia! Kuvasit kovin mukavasti lintujen tottumista sinuun. 🙂 Tuntuu, että teit kaikki oikeat oivallukset lintujen käytöksen suhteen ja osasit siksi edetä sopivassa tahdissa ja järjestyksessä. Rauhallisesti ja kärsivällisesti. Ja noin upealla lopputuloksella! 👏

    Tykkää

    • Voi kiitos hurjasti! 🙂 Niin siinä taisi käydä, ja vähän vanhingossa! Lintuja ja niiden reaktioita oli kyllä mielenkiintoista seurata läheltä. Pidemmän putken kanssa tämä harjoitus olisi varmaan mennyt täysin ohi, kun ei olisi ollut tarvetta päästä niin lähelle. Kärsivällisyyttä ei voi koskaan opetella liiaksi, tämä oli oikein hyvää ja tarpeellista treeniä allekirjoittaneelle! 😀

      Liked by 1 henkilö

  6. Uusi aluevaltaus, ja todella kärsivällisyyttä opettavaa :-). Ja kuten Satu sanoi, en minäkään huomannut, että ne oli mustavalkoisia kuvia; sun tekstit teki ”väritystyön” mun puolesta ❤
    Eiku lisää päivystystunteja lintulaudalla, vähitellen ne sieltä häviää kun tulee muuta syötävää ja puuhaa…

    Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s