Myrsky vesilasissa

Tässäpä olisi taannoisia kokeiluja elintarvikevärien ja vesilasin kanssa! Eivät ole teknisesti ihan 100% onnistuneita kun tarkennusta en saanut (enkä sitten edes jaksanut alkaa viilaamaan) ihan kohdilleen. Tuohon lasiin ei nimittäin montaa kertaa tarvitse väriä tiputtaa kun sen jo joutuu tyhjentämään ja aloittamaan alusta.

Onneksi värikikkailutreeni Photoshopissa pelasti tilanteen ja näistä tulikin lopulta ihan veikeitä! Tätä(kin) täytyy kokeilla uudelleen vielä joskus.

Creativity

50mm, f/6.3, ISO 320, 1/10 sec

Creativity

50mm, f/5.6, ISO 320, 1/13 sec

Creativity

50mm, f/5.6, ISO 320, 1/15 sec

Creativity

50mm, f/7.1, ISO 320, 1/10 sec

Kuviin sopiva otsikko tuli mieleen eräästä Olavi Uusivirran kappaleesta. Etenkin sitä herran uusinta levyä tulee tasaisin väliajoin kuunneltua. Tykkään muutenkin hänen sanoituksistaan ja melodioistaan. Ei aina ihan päivänselviä ja jokseenkin taiteellisia, vaativat siis useamman kuuntelukerran jotta sanoitusten merkitykset avautuvat. Edelleenkin joka kerta löytyy uusia ulottuvuuksia ja siitä minä tykkään.

Silti yksi ylivoimaisista kotimaisista suosikeistani on ehdottomasti Scandinavian Music Group, jonka levyt Missä olet Laila?, Palatkaa Pariisiin! ja Manner ovat olleet jo vuosikausia todella lähellä sydäntäni ja listani kärkipäässä. Ihanan maalailevaa folkia ja sanoituksetkin aivan omaa luokkaansa. ❤

En itseasiassa oikein tiedä miksi vain sitä ’Holmö rakkaus’ -biisiä soitetaan edelleenkin radioissa, kun yhtyeellä olisi minusta niin paljon parempiakin kappaleita koko kansan kuultavaksi. No, niin tai näin, minuun se folk-tyylinen SMG uppoaa kuin veitsi sulaan voihin! Kuuntelen kyllä ihan laidasta laitaan kaikenlaista, mutta näistä kahdesta esittäjästä nyt tuli nähtävästi hieman tekstiä pihalle.

Millaista musiikkia te mieluiten kuuntelette? 🙂

P.s. Ei minun alunperin pitänyt kirjoittaa musiikista sanaakaan, mutta niin nyt vaan kävi!  Jos totta puhutaan, niin tekstin tuottamisessa tuntuu nyt olevan hiukan vaikeuksia. Kuvia olisi jaettavana, mutta en tiedä mitä niiden kaveriksi kirjoittaisin. Enkä haluaisi jakaa niitä ilman mitään saatesanojakaan, kun ei se oikein ole mun juttu tässä blogissa. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut sellaista kirjoitusfiilistä. Sitä on vähän ikävä, kun haluaisin kyllä kirjoittaa muttei vaan ”lähde”. Mutta no, eiköhän se sieltä tule taas omia aikojaan kuten ennenkin. Nyt on tyydyttävä siihen mitä näppikseltä sattuu hyvässä lykyssä ruudulle ilmaantumaan. 😀

Kivaa perjantaita kaikille!

rakkaudella

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Myrsky vesilasissa

  1. Kauniita kuvia! (: Vähän väri-ilottelua. Minullekin Uusivirta ja SMG uppoavat aika ajoin, mutta olen musiikin kanssa vähän semmoinen fiilistelijä. Autossa kuuntelen Radio Rockia, ja kotona vähän laidasta laitaan raskaammasta kevyempään. Kaikkien aikojen suosikkibändi on kuitenkin Poets of the Fall, jonka biisien pariin palaan aina uudestaan. ❤

    Tykkää

    • Kiitos! 🙂 Ja sama täällä, musiikkimieltymykset on mulla kausittaisia ja paljolti fiilikseen perustuvia. 🙂 Autossa kanava vaihtuu väliä sen mukaan mitä sieltä sattuu tulemaan. Oo, Poets of the fallia en olekaan piiiitkään aikaan kuunnellut! Täytyykin korjata asia ja verestää muistoja! 🙂

      Tykkää

  2. Tuo ylin on lempparini, turkoosi tausta ja keltainen väri, ihana yhdistelmä!

    Kuuntelen musiikkia melkein laidasta laitaan, pois suljettuna nykymusiikki, niin suomalainen kuin ulkolainen pop, house, trans, rap jne. Ai, mitä jää sitten jäljelle… 😉 Jazz, blues, klassinen, heviä, musikaalisävelmät, hippiajan musiikkia yms 😀

    Tykkää

    • Kiitos, niin munkin 🙂 Heh, no jäihän siihen aika paljonkin erilaisia musiikkityylejä! Inspiroitumiseen käytän ja kuuntelen esimerkiksi klassista, satu/elokuvamusiikkia, indietä, rentoutuskappaleita, johonkin tiettyyn kulttuuriin liittyvää musiikkia jne. Kaikkea mahdollista mitä sattuu vaan löytymään ja saa aivot hyrräämään toivotulla tavalla. 😀 Jazzia ja bluesia täytyisi myös kokeilla! Niiden kanssa voisi saada aikaan taas ihan uudenlaisia tunnelmia.

      Tykkää

  3. Ihailin jo instassa myrsyäsi ja pikkuhiljaa kadoksissa oleva kuvausinspiraationi alkaa nostaa päätään….vielä kun keksisi aiheen jota kuvata, siis sellaisen joka nyt just kiinostais….siis mikään 😉

    Musiikkia kuuntelen koko päivän, siis sitä mitä milloinkin radiosta/työkamun spotysta tulee….kotona sitten pysyykin radio kiinni..ei jaksa enään kuunnella mitää….

    Aurinkoista viikonloppua!

    Tykkää

    • Voi että, kiitos! 🙂 Välillä tulee aikoja kun ei vaan huvita kuvata, ja silloin on hyväkin tehdä jotain muuta. Se on jopa ihan terveellistä! 😀 Toivottavasti tämä kevään eteneminen tuo sinulle niitä kaivattuja inspiraation kipinöitä.
      Tiedän tunteen: jos töissä kuuntelee koko päivän radiota niin kotona on mieluummin ilman taustalla mölyävää musiikkia. 🙂

      Aurinkoa sinunkin viikonloppuusi, Satu!

      Tykkää

  4. Mahtavat värit tuossa ekassa. Lasin läpi tarkennuksessa on omat haasteensa ja vielä kun saman aikaisesti touhuaa värien kanssa, huh.

    Mä olen tehnyt niin, että jos ei sanoja irtoa tai ne tuntuvat tyhjänpäiväisille, jätän tekstin kokonaan tai lähes kokonaan pois. Sulla kuvat jo yksinään kertovat omaa tarinaansa etteivät aina välttämättä kirjoitettua juttua edes kaipaa.

    Ja se musa. Tänä aamuna klo 9 sormet olivat näppiksellä valmiina taistelemaan Metallican lipuista, huomenna Brother Firetriben keikka, pari viikkoa sitten Sabaton…eli melko raskaalla kädellä soittettu on lempparia, mutta myös southern rock kelpaa 🙂

    Tykkää

    • Kiitos Pauliina! 🙂 Niin tosiaan on, ei kovin montaa kertaa viitsisi pestä kippoja ja kappoja uudelleen.. Ollapa oma assari! 😀

      Niin, totta sekin ettei aina sanoja kaivata. Itselle se vaan on vaikeaa jättää kirjoittamatta mitään. Mutta nyt ”tyhjänpäiväinen” hölöttely kannatti, kun olen saanut lukea kommenteista mitä musiikkia te mieluiten kuuntelette! 🙂 Raskaalla musiikilla on minunkin kuuntelulistallani oma paikkansa, joskus tilanne vaan vaatii kunnon rokkia ja se jos joku on mahtavaa kajareista kuultuna! 🙂

      P.s. Kai nappasit ne Metallican liput itsellesi? 😀

      Tykkää

  5. Huikeita kuvia. Varsinkin tuo ensimmäinen!!

    Mä oon musiikissa kappalevalitsija.. eli meikäläiseen uppoo laidasta laitaan..
    Äsken eteen tuli youtuben ihmeellisessä maailmassa bollywood musahenkinen biisi ja se oli hyvä. Eli vaikka tässä nyt ei genren perässä mennä enkä sano olevani bollywoodmusahenkinen (vau mikä sana) niin tässäkin… biisi uppos.
    Mä kuuntelen aika paljon radiota, eli niiden ehdoilla mennään 😉 .. vaikka useammin on joutunut vaihtamaan kanavalta toiselle. Semmoista kuraa välillä.
    Töissä, kun laittaa cityn taajuudelle niin saa ihan uuden vireyden tehdä töitä 🙂

    Tykkää

    • Voi kiitos Anu taas! 🙂 Haa, olipas kiva tietää sinunkin musiikkimieltymyksiä! Olen kyllä vähän samanlainen, oikeastaan minkä tahansa musiikkityylin edustama kappale voi olla hyvä. Radioissa lisäksi soitetaan ihan liikaa samoja kappaleita, joista osaa ei vaan jaksa tietyn pisteen jälkeen enää kuunnella. Ja juu, kyllä kunnon rokkia välillä tarvitaan! 😀

      Tykkää

  6. Upeita! Minäkin kokeilin tuota vesivärijutun kuvaamista, mutta ihan vahingossa. Olin tekemässä ihan jotain muuta ( minun tapauksessa se voi tosiaan olla ihan jotain muuta, kun ajatus singahtaa) . Nämä sinun otoksesi todellakin inspiroi ottamaan enemmän irti kamerasta. Nuo versokuvat olivat myös ihan uskomattoman hienoja. Jatka vaan samaan malliin.. meillä kuunnellaan lastenlauluja nyt vuorostaan englanniksi.. SMG:n Näin minä vihellän matkallani-biisi osui ja upposi.

    Tykkää

    • Voi kiitos todella paljon! Nämä on kyllä hauskoja kuvauskohteita, koskaan ei täysin tiedä millainen lopputulos on. 🙂 On myös aivan mahtava kuulla jos jotenkin onnistun inspiroimaan sinua! Ja tuo ’näin minä vihellän matkallani’ on kyllä huippu biisi, jos kaadutaan niin sitten kaadutaan näyttävästi! 😉

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s