Maisemia & oivalluksia

On näissä marraskuun kohtuullisen lämpimissä sadekeleissä se hyvä puoli, että utuisia maisemakuvia pääsee taas ikuistamaan! Ne jäivät minulta lähes täysin kuvaamatta aiemmin syksyllä. Kaipaan lunta ja valoa, mutta täytyy myöntää että tällainen maisema hivelee ainakin omaa silmää yhtä lailla. Sateenkin uhalla lähdin rantaan kaupan hedelmäpussi kameran suojana. Koko reissu kesti ehkä 10-15 minuuttia, koska sade yltyi ja alkoi haitata toden teolla kuvaamista. Tuli niin sanotusti tippa (jos toinenkin) linssiin!

Sain tipat onneksi aika hyvin kadotettua näistä kuvista, kuten myös viirun joka johtuu rikkinäisestä linssistä kittiobjektiivissani. Kuvat on siis totutusta poiketen otettu 18-135mm laajakuvazoomilla.

img_7755

img_7740

img_7736

Tämän ”suuruudenhullun” kuvausreissuni aikana muistin taas miten hienoa maisemien kuvaaminen onkaan, etenkin kun käyttää siihen tarkoitettua objektiivia. 50 mm kiinteäpolttovälisellä kun on hieman haastavaa, tai jopa mahdotonta saada kaikkea mahtumaan samaan kuvaan ja on otettava jalat alle jos tahtoo kohteesta kauemmaksi.

Syy siihen, miksi en siis ole tätä laajakulmaista putkea juuri käyttänyt on pitkälti se, että siinä on tosiaan aika iso naarmu. Se aiheuttaa kuviin sitä vastaavan vaalean raidan, jonka pystyy kyllä kuvista häivyttämään ainakin Lightroomissa melko helposti, mutta ilmeisesti olen muistellut sen olevan työläämpää kuin se oikeasti onkaan. Olen myös ollut niin ihastunut luotto-objektiiviini ja ylipäätään lähikuviin, että maisemien kuvaaminen on lähes kokonaan unohtunut. Lisäksi tämä on paljon suurikokoisempi, eli painoakin on enemmän. Mukavuudenhalu on siis mennyt edelle…

Tähän on kuitenkin tulossa muutos, sillä haaveissani siintää uusi laadukkaampi objektiivi johon toivon mukaan saan joululahjojen muodossa avustusta. Mitään muita lahjatoiveita minulla ei sitten olekaan! Tänään varmistuin myös siitä, minkälaisen polttovälin uuteen objektiiviin haluan ja tarvitsen. Mutta tästä kerron lisää myöhemmin!

img_7746

img_7757

Millaisia objektiiveja te mieluiten käytätte? Tai onko jokin valokuvaamisen muoto päässyt teiltä unohtumaan tai jonka haluaisitte opetella? Mihin haluaisit tulevaisuudessa panostaa valokuvaamisen saralla?

Itse olen jo pidempään halunnut päästä kuvaamaan maisemien lisäksi myös kaupunkimiljöötä. Tämä toive toteutuukin ensi viikonloppuna, kun suuntaamme Helsinkiin. Vaikka kaupunki sinänsä onkin tuttu ja siellä on tullut jonkin verran aikaa aikoinaan vietettyä, niin en siellä jostain syystä ole aiemmin kuvannut muulla kuin puhelimella. Innolla siis odotan!

Rakkaudella, Anna

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”Maisemia & oivalluksia

  1. Ihanat kuvat. Haaveissani on objektiivi, jolla voi kuvata kauempaakin kuin nykyisellä. Olen ihan aloittelija valokuva-asioissa,joten millainen se objektiivi olisi, sitä en osaa sanoa.
    Itsekin tykkään kaupunkikuvien rosoisuudesta ja välillä rumuudestakin.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista! Mielestäni se, että on tiedossa jo tietynlainen tarve ja haarukka tietyn tyyppiseen kuvaamiseen on jo jotain. 🙂 Sitten voikin lähteä pikkuhiljaa tutkiskelemaan vaihtoehtoja ja kysyä vaikka kameraliikkeestä apuja. Toivottavasti löydät ”sen oikean!”

      Tykkää

  2. Mun lemppari allround linssi on Canon EF 24-70 mm 2.8 jolla saa sekä maisemaa, arkitehtuuria, sisustusta että potretteja kuvattua. Todella monipulinen. Myös 90mm macrolinssini on useasti käytössä ( Tamron 90mm 2.8)

    Tykkää

    • No tuo on kyllä monipuolinen, toden totta! Vähän samantapaista objektiivia olen itsekin hankkimassa, tosin Sigmalta ja nimenomaan sen monipuolisuuden vuoksi. Makrolinssi on myös haavelistalla, mutta sille ei ole niin huutavaa tarvetta (..vielä!) Oli kyllä mukava kuulla millaisia objektiiveja sinulla on käytössä. 🙂

      Liked by 1 henkilö

  3. Ehdoton suosikkini on Canonin 24-70/2.8, käy melkein tilanteessa kuin tilanteessa ja laatu on huippu. Jos lähemmäs pitää päästä, käytän Canonin 70-200/2.8, huippulinssi sekin. Toimii myös henkilökuvauksessa. Makrona mulla on Sigman 100/2.8. Laajiksen (Canon 16-35/2.8) en oikein ole päässyt sinuksi, koska usein vaikka reissuilla tuo 35 mm jää liian pitkäksi ja kahden obiskan mukanakantaminen ei aina onnistu -ja se vaihtamisen vaiva 😉 Kaikenlaisia kiinteitä on myös kameralaukkuun kertynyt, mutta ne on kyllä jäänyt harmittavan vähäiselle käytölle. Mulla on myös Samayangin 12 mm kalansilmä, siinä ei ole automaattitarkennusta, muuten ihan hauska ”lelu” 🙂

    Tykkää

    • Suuri kiitos vastauksesta! Sullahan on tosi laaja kattaus monenlaisia objektiiveja. Mitä ilmeisimmin tuo Canonin ”jokapaikanhöylä” on suosittu, eikä ihme!
      Niin, onhan se objektiivin vaihtaminen nyt vaivalloinen työ! 😀 Ei aina jaksaisi. Olisi hyvä kun pärjäisi pitkälti sillä yhdellä. Täytyykin käydä tutkimassa sun blogia ja kuvia lisää! 🙂

      Tykkää

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s