Puhu mulle tummia

Innostuin viimeisillä valoisilla hetkillä vielä kuvaamaan, tarkoituksena oli ottaa tummasävytteisiä kuvia. Tummia niistä kyllä tulikin, sitä ei voi kieltää, mutta kunpa olisin hoksannut aloittaa kuvaamisen vähän aiemmin. Kiire tuli ja valon puutteen vuoksi kuvissa on edelleen aika paljon kohinaa, vaikka sitä Lightroomissa koitinkin poistaa parhaani mukaan. Olisin voinut odottaa seuraavaan päivään ja ottaa uudet mutta ajattelin että enpäs otakaan. Näillä mennään nyt tällä kertaa, ensi kerralla sitten paremmin. Virheet kuuluvat elämään. 🙂 Vaikka kuvat eivät teknisesti ole niin onnistuneita kuin olisin toivonut, on niissä silti juuri sellainen mustanpuhuva tunnelma jota lähdin hakemaankin.

img_4915img_4968img_4949img_4900img_4892img_4944img_5000

”Ruoalla ei saa leikkiä” -sääntöä rikottiin taas aika railakkaasti. 🙂 On kiehtovaa huomata kuinka erilaisten asetelmien luominen täysin lonkalta on koko ajan helpompaa ja nopeampaa, vaikka tuntuu ettei siinä ajattele mitään, tekee vaan. Mutta ehkä se on se kuuluisa flow-tila, jossa asiat vaan tapahtuvat sen enempää miettimättä.

Millaisissa tilanteissa sinä pääset flow-tilaan?

Rakkaudella, Anna

/ Some very dark toned still photos I took yesterday (a little bit too dark if you ask me!) Photographing is my way to get flow mode on, what’s yours?

With love, Anna

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Puhu mulle tummia

Kommentti ilahduttaa aina ❤

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s