Muotokuvatreeniä omalla naamalla paremman puutteessa

img_2110

En ole montaakaan kertaa edes yrittänyt ottaa muotokuvia omista kasvoista järjestelmäkamerallani, mutta eilen päätin kokeilla. Ongelma on siis siinä, että automaattitarkennus on mitä on ja kun ei itse näe tai pysty tarkentamaan manuaalisesti sinne minne haluaa on lopputulos monesti tästä syystä vähän kehno. Lisäksi tämä on parasta tehdä jalustan ja itselaukaisimen kanssa, koska kameran linssin tulee olla tietyn välimatkan päässä jotta se voi tarkentaa kohteeseen ja se taas aiheuttaa vaikeuksia. Käsivaralla painavaa kameraa on vaikea kannatella, kuvat tärähtävät ja ilmeestä tulee helposti epämääräinen kun pitää keskittyä kuvattavana olemisen lisäksi myös itse kuvaamiseen ihan liian paljon.

Halusin tutkia valon ja varjon leikkiä kasvoilla. Tykästyin näihin tummasävyisiin kuviin. Varjot kiehtova minua valtavan paljon, ja koska en ole ennen vastaavia kuvia ottanut niin tämä oli varsin mielenkiintoista. Varjot tuovat kasvonpiirteitä esille, mutta myös piilottavat niitä haluttaessa. Olen käsitellyt kuvia Lightroomissa, mutta en kuitenkaan alkanut silottelemaan niitä Photoshopilla kuten olisin varmaan aiemmin tehnyt. Ihon epätasaisuudet ja virheet näkyvät ja tuovat kuviin oikeanlaista särmää ja todellisuutta. Varjoihin voi yrittää piiloutua, mutta valo kaivaa näkyvillä olevat virheet esille.

img_2140

Oikeastaan, en tiedä onko valokuvaajan tarkoituskaan ottaa järkkärillä itsestään kuvia kun se tuntuu olevan näin hankalaa. Itselleni vaan sattuu olemaan muiden kuvattavana oleminen todella epämukavaa, ja siksi olen tottunut hääräämään lähinnä linssin toisella puolella, etsimässä toisten ihmisten parhaita puolia esille. Ehkä se johtuu myös siitä, ettei minusta ole monikaan saanut otettua kovin imartelevia kuvia ja/tai ole onnistunut psyykkaamaan minua oikeaan mielentilaan ja riittävään itsevarmuuteen, kuten malleille monesti on hyvä tehdä jotta he rentoutuvat. Toisaalta, myös kuvattavana oleminen auttaa itse kuvaajaa ymmärtämään paremmin myös malleja ja asettumaan heidän asemaansa joka taas helpottaa kuvaamista.

Puhelimen kameralla on helppo ottaa hyviä selfieitä. Kun on kovin tottunut siihen että kaikki naamakuvat itsestään voi ottaa sillä, niin voi olla että siksikin tällä tavoin kuvaaminen oli pitkästä aikaa ongelmallista. Kaikki on tehty nykyaikana vähän liiankin helpoksi.

img_1958img_2119

Itsensä kuvaamista auttaisi huomattavan paljon esimerkiksi kaukolaukaisin, jolloin voisi helpommin itse olla kauempana kamerasta. Sekään ei kai silti poistaisi tarkennusongelmaa (tai sitten en vaan ole vielä keksinyt miten se kannattaisi tehdä.) Oma näköni ei ole niin hyvä, että kasvokuvissa tarkennus onnistuisi manuaalisesti kauempaa pienestä ruudusta katsomalla kovin hyvin, joten automaatti sai tällä kertaa hoitaa asian. Kasvokuvissa tarkoitus olisi saada tarkennettua silmiin, mutta näissä tarkennus on kohdistunut johonkin ihan muualle, lähinnä huuliin tai poskiin. Ehkä kuva pitäisi saada näkymään jollain isommalla ruudulla, esimerkiksi tietokoneella, samalla kun ottaa kuvia?

Kuvat on otettu kameran mukana tulleella kittilinssillä (EFS18-135mm) ja polttoväli oli n. 35-36mm. Aukko on suurimmassa osassa jotain 4 ja 4,5 väliltä, ja valotusta on säädetty jo kuvausvaiheessa niin että jokaisesta kuvasta tuli kolme eri tavalla valotettua versiota. Alkuperäisen kuvan lisäksi myös muutamaa astetta valotetumpi sekä tummempi versio. Tämä tapahtui oikeastaan vahingossa kun räpelsin asetuksia, mutta oli erittäin tervetullut ominaisuus! Huomasin taas kerran, miten vähän loppujen lopuksi kamerastani ja sen ominaisuuksista tiedänkään. Siksi valokuvaus onkin niin mielenkiintoinen harrastus!

img_1921img_1867

Oma itsekriittisyys on monesti vallalla kun näkee itsestä otettuja kuvia. Aina on jotain korjattavaa. Itse olen aina inhonnut kasvojeni pyöreää muotoa, liian suurta nenääni, turhan pieniä silmiäni ja epätasaista ihoa. Toisaalta, monet ovat kadehtineet paksuja hiuksiani tai huuliani. Pikkuhiljaa oman itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on pääsee pinnalle. Ymmärrys siitä, että jos en itse hyväksy itseäni tällaisena kuin olen, niin voivatko muut hyväksyä? Kyllä varmaankin, mutta omaa itsevarmuutta nostamalla voi rohkaista paitsi itseään niin myös muita. Sitä kohti on hyvä jatkaa, ehkä vielä joskus…

P.s. Kokeilin tuossa muutama päivä sitten Biozellin sävyttävää hoitoainetta (Plum) koska kaipasin vaihtelua syksyn hiustyyliin. Se on turvallinen tapa kokeilla eri värejä omaan päähän, koska sävy lähtee muutamassa pesussa pois ellei sitä jaksa tai halua ylläpitää. Violetti on näissä ottamissani kuvissa suuressa roolissa, kun sitä on paitsi hiuksissa niin myös huulissa ja paidassa. Se on jotenkin mukavasti syksyinen väri ja tuo kivan tunnelman kuviin.

Terkuin, Anna

img_2023

/ Hello! Yesterday I took some self portraits, previous session was toooo loooong time ago! That’s because it’s quite difficult to take photos of yourself with a big SLR camera. But it was very good practice to take portraits, even if it’s just your own face. It’s fascinating when the lights and the shadows play around on face, and bring the forms at forth or make them disappear.

P.s. The hair color is just a colored hair conditioner, and it’s not permanent. I wanted to try something different because it’s autumn! I think violet brings some interesting feelings to these photographs.

With love, Anna

Minustako käsityöihminen?

Minulla on haave. Se on sellainen, että pystyisin melko kivuttomasti ompelemaan, neulomaan tai virkkaamaan itselleni vaatteita tai muille kaikkea kivaa lahjaksi.

Tarkoitan siis käsitöillä tässä kontekstissa ns. rättikässää, kuten sitä yläasteella joskus kutsuttiin. Se ei todellakaan ollut lempiaineeni, arvosana pyöri seiskan kieppeillä ja sekin varmaan säälistä. Eräs kaverini muistaa vieläkin villalangasta neulomani töppöset jotka muistuttivat enemmän hämähäkinseittiä kuin mitään jalkaan laitettavaa. 😀 Villasukat onnistuin kai joskus tekemään, mutta voi kiesus mikä taistelu sekin oli. Äidillä taisi olla kotona kestämistä kun en vaan osannut vaikka hän yritti neuvoa. Neulominen ei ole ikinä luonnistunut multa jostain syystä. Noin vuosi sitten päätin opetella neulomaan ja yritin kyllä, mutta vaikka katsoin tarkasti videosta mallia niin en saanut aikaiseksi mitään muuta kuin jotain ihan kummallista neulosta molemmin puolin… Siinä kohtaa kun olin aloittanut työn jo varmaan viisitoista kertaa uudelleen päätin antaa periksi. Ei tuu mitään. Tarvitsisin hyvän ja kärsivällisen opettajan, joka viitsisi minua hiukan neuvoa alkuun pääsemiseksi.

Virkkaamista en ole yläasteen jälkeen edes kokeillut, joten siitä en uskalla sanoa vielä mitään. Siitä ei ole jäänyt ihan yhtä karmivia muistoja kuin tuosta neulomisesta, vaikka ei sekään ihan putkeen mennyt. Siksi olenkin ajatellut kokeilla sitä lähiaikoina.

Onnekseni ehkä suurin pelkoni ja kiukkuni ompelukoneita kohtaan meni ohi sisustusartesaanin opinnoissa, koska oli pakko. Oli pakko ommella tyynynpäällisiä, verhoja, kaitaliinoja ja sen sellaista. Ne nyt juuri ja juuri meneekin eivätkä yleensä tuota sen suurempia vaikeuksia. Tai no…

Hieman meni maku verhojen ompeluun, kun koulussa suunnittelin silloiseen asuntooni makeat verhot Marimekon Marhaba-kankaasta, joihin tuli vihreät kanttaukset ympärille. Kyllä minä ne kovan taistelun jälkeen sainkin tehtyä, mutta mittavirheen takia niistä tuli auttamatta varmaan 30 senttiä liian lyhyet koska olin muistanut verholaudan paikan väärin… Huonekorkeus siinä yksiössäni oli tosin suurempi kuin normaalissa huonetilassa, joten ehkä ne johonkin matalampaan tilaan sitten sopisivat. Olin tästä niin kiukkuinen itselleni, että en ole sen jälkeen haaveillut ompelevani juuri mitään ja nämä surullisenkuuluisat verhot makaavat varastossa odottamassa parempia päiviä. 😀 Hienothan niistä tuli, vaikka ei ihan niin särmät kuin kanttaukset vaatisivat.

img_0401

Vaatteita en ole tainnut koskaan edes ommella. Nyt kun on aikaa ja mielenkiintoa, niin olisi otollinen aika opetella. Minulla on ihan älytön määrä vaatteita. Olen hamstrannut niitä kaupoista ja kirpputoreilta ja osaa en ole kertaakaan käyttänyt. Osa ei mahdu enää päälle, mutta en ole raaskinut laittaa niitä kiertoonkaan. Kyllähän minä vielä joskus niihin mahdun. Jep jep, tuttu lause varmaan monelle. 😀

Olen nähnyt monissa blogeissa lupauksen olla ostamatta uusia vaatteita vuonna 2017. En ehkä ihan 100% pysty haastetta toteuttamaan, mutta aion yrittää parhaani ja tehdä itselleni sen mitä osaan. Kirpputoreilla aion myös käydä, mutta järki päässä tästä lähtien. Viimeinen puoli vuotta on mennyt aika vähäisellä shoppailulla, koska ei ole ollut varaa ja asutaan sen verran korvessa ettei heräteostoksille lähteminen ole ihan niin helppoa kuin kaupungissa. Onneksi. Shoppailu ei myöskään ole enää niin kovin nautinnollista suurentuneen vaatekoon vuoksi, ellei sitten satu löytymään jotain ihan huippu hyvää itselle istuvaa mallia.

Summa summarum, tarkoituksena on siis kierrättää vanhoista vaatteista jotain uutta, muokata niitä enemmän omalle kropalle sopiviksi ja esteettistä silmää miellyttäviksi, hyödyntää kirpputorilöytöjä tai ilmaiseksi saatuja vaatteita samalla tavalla sekä toki ommella itse alusta lähtien joitakin helpompia vaatekappaleita näin aluksi. Hieman kauhunsekaisinkin tuntein olen valmis haasteeseen ja samalla aika innoissani. Täytyy siis ottaa mittanauha kauniiseen käteen ja alkaa vaan tekemään, muuten ei opi!

Terkuin, Anna

/ I have a dream. I want to be able to sew, knit or crochet clothes for myself or some nice things for other people as gifts. I’ve never been very good at sewing or especially knitting, so this is very big challenge for me. But I really want to learn! I would like to refashion my old clothes and make something more suitable and pretty of them. And I have very much clothes.

I’m going to start from easy things and go forward to more challenging when I get better. I’ve also seen in many blogs a promise: I’m not going to buy new clothes in 2017.  I think I wont’t be able to do this fully 100%, but I will do my best. I haven’t bought new clothes almost at all in past six months. That’s because I can’t afford it at the moment and we live in the middle of nowhere, so impulse buying is quite difficult. But I’m very glad about it.

Now is the very best moment to start, because doing is the only way to learn! Wish me luck. 🙂 

With love, Anna

 

 

Maalattua sielunmaailmaa

Ateljeen raakile on ollut viime päivinä jo kovassa käytössä! Aiheita tuntuu riittävän. Tässä kaksi eilistä maalaustani, joissa kuljetaan aika syvissä vesissä. Maalaaminen on minulle toimiva tapa purkaa ajatuksia, tunteita, pelkoja sekä käsitellä vaikeitakin asioita ja kohdata niitä.

img_3982

Anna Järvenpää: Odotus

’Odotus’ on saanut inspiraatiota alunperin Apulannan samannimisestä kappaleesta, jonka sanat kolahtavat ja tuntuivat tuolla hetkellä kertovan pitkäaikaissairaiden läheisistä. Tämä kappale naisen laulamana (esimerkiksi Johanna Kurkelan tulkinta) riipii minua jostain syystä tässä kontekstissa syvemmältä kuin alkuperäinen. Ehkä siksi, että mummoni nukkui pois tällä viikolla pitkän sairastamisen jälkeen.

Halusin kai tässä työssä käsitellä väistämätöntä kuolemaa karulla mutta jollain tapaa kauniillakin tavalla. Kuvattuna on se hetki, kun tajuaa todella kuolevansa.

Nuori, rintasyövän kertaalleen voittanut nainen on kohdannut elämän epäreilun puolen ja saanut syövän nyt toistamiseen: parantumattomana. Toiveikkaana hän on edelleen jaksanut meikata silmänsä ja piirtää itselleen kulmakarvat, jotka sytostaattihoidoissa ovat pudonneet. Sitten tulee pysäyttävä lausunto, jolloin kaikki joko menettää merkityksensä tai sitten saa sellaisen. Tavoitteena minulla oli kai herättää itseni ymmärtämään elämän väliaikaisuus, mutta nyt se toivottavasti tekee saman myös teille. Sen, että jokainen päivä voi todella olla se viimeinen. Minä en olekaan kuolematon.

”Ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan
Ei keisari oo vielä kääntänyt peukaloaan
Pahinta on oottaa silmät kiinni osumaa
On länsirintamalla hiljaista

Tahtoisin näyttää sulle auringon
Kantaa sut pois taakse mustan verhon
Sun täytyy vaan irrottaa
Viedä sut pois tahtoisin”

Apulanta – Odotus


 

img_3984-2

Anna Järvenpää: Valasmatka

’Valasmatka’ on minun tulkintani siitä, kuinka syvältäkin voi nousta ylös mutta siihen ei pysty yksin. Valaan kanssa voi matkustaa takaisin pinnalle, sillä sen on jossain vaiheessa pakko nousta hengittämään. Valas kuvaa ehkä jotain suurempaa ja korkeampaa voimaa joka auttaa ja saa ihmisen jatkamaan eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Se voisi olla myös joku toinen ihminen, esimerkiksi terapeutti tai läheinen joka auttaa vaikeimman yli. Valaalla ratsastaminen, kuten myös toisen apuun tarttuminen on pelottavaa. Se on hyppy tuntemattomaan.

Maalaaminen on siitä jännittävää, että koskaan ei tiedä millainen lopputulos tulee olemaan. Sen takia luonnostelen hyvin vähän jos ollenkaan ja annan ajatuksenvirran ja alitajunnan hoitaa loput. Tarina muodostuu pikkuhiljaa maalauksen edetessä ja sen oikeastaan ymmärtää itsekin kunnolla vasta taulun valmistuttua. Ja se tarina syvenee silloin kun sitä katselee ja siitä keskustelee jonkun muun kanssa.


 

img_3987

Sitten yksi kirjavinkki aiheeseen liittyen:

Paulo Coelhon ’Veronika päättää kuolla’ on kirja jota luen parhaillani ja jonka avulla myös käsittelen kuolemaa aiheena. Siitä tuo ensimmäisenä oleva taulukin varmaan sai paljolti inspiraatiota. Olen noin puolessa välissä, joten vielä on vähän luettavana, mutta voin suositella sitä nyt jo ihan jokaiselle kuten kaikkia muitakin Coelhon kirjoja. Ne eivät petä koskaan. Tässä takakannen teksti:

Veronika on nuori ja kaunis, hänellä on varma työpaikka ja rakastava perhe. Hän ei ole kuitenkaan onnellinen; hänen elämästään puuttuu jotain. Marraskuun 11. päivän aamuna vuonna 1997 hän päättää kuolla. Veronika ottaa yliannoksen unilääkkeitä – ja herää jonkin ajan kuluttua Viletessä, paikallisessa sairaalassa. Siellä hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa. Tarina seuraa Veronikaa läpi näiden kiihkeiden päivien. Hän alkaa katsella tarkemmin ympärilleen ja kiinnostuu muista potilaista ja siitä, mitä hulluus oikeastaan on. Veronika ymmärtää, että kaikki elämän hetket ovat seurausta tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä. Veronika päättää kuolla on romaani, joka käsittelee vaikeaa aihetta: kuolemaa. Siitä huolimatta Coelhon onnistuu kirjoittaa siitä lämmöllä, optimismilla ja elämänhalulla.

 Terkuin, Anna

 

/ Hello! Here are my two recent paintings from yesterday. First painting’s name is ’Expectation’ or ’Waiting’ in english. I’m not sure which one is correct, but I hope you get the point. There is young woman who had her second breast cancer diagnose, incurable this time. It’s the moment, when you realize that you’re going to die. That you are not immortal. In my head I’m right now going through thing called ’death’ (I mean generally, not literally.) My grandma passed away this week and I’m doing grieving my own way, by painting.

Other is called ’Whale trip’ in english. It’s about getting up again from the depth, but you need help to succeed. This whale is like some kind of bigger might, and it just has to come to the surface and breath eventually. It can also be another person who helps you. Riding a whale can be really frightening, as can help receiving be scary too. 

I also read Paulo Coelho’s ’Veronika decides to die’ right now. It’s about death as well, and even if I’ve read it only half way now, I can subscribe it to anyone. Paulo Coelho never lets you down.

With love, Anna

Naisluola a.k.a Ateljee

ateljee4

Vihdoin minulle on löytynyt oma tila, jossa saan toteuttaa visioitani  ja ennen kaikkea purkaa tunteitani maalaamisen avulla! Ja vieläpä samasta pihapiiristä jossa asumme. Olen niin iloinen, sillä olen todella kaivannut omaa woman cavea! 😀

Paikkaa, jossa voin maalata vapautuneesti tunteiden vallassa varomatta pintoja.

Paikkaa, jossa voi kuunnella musiikkia ja laulaa mukana sydämensä kyllyydestä ilman että kukaan kuulee.

Paikkaa, jossa saan olla täysin yksin.

Ja huomionarvoista on, että voin kyllä kuunnella musiikkia ja jopa laulaakin kotona, mutta se on erilaista kun tietää olevansa vain omassa seurassaan. Se, että maalaukset ja maalausvälineet saavat olla rauhassa niillä sijoillaan minne ne jätän on yksi tosi iso plussa. Ja toki se, ettei tarvitse maalata varovasti. Totta puhuakseni inhoan maalata varovasti. En myöskään pidä siitä, että keskeneräiset työt ovat ”näytillä” olohuoneessa, jossa olen tähän asti maalaamista pienimuotoisesti harrastanut. Ei tunnu ollenkaan vapauttavalta, kun täytyy jatkuvasti varoa kaikkia pintoja ja sählätä sanomalehtien kanssa. Enkä ole voinut maalata kuin pieniä tauluja. Minä haluan maalata isosti.

Tuossa lämpökeskuksen alakerrassa on eräs tila joka on tähän asti ollut varastokäytössä. Minä en edes tiennyt että siellä on mitään varastoja tai muitakaan tiloja, en ole tullut edes ajatelleeksi. Mutta kun mieheni kysyi isältäni ja sedältäni olisiko heillä tiedossa jokin ateljeeksi soveltuva paikka, he eivät heti sanoneet mitään. Mutta sitten sedälleni oli tullut mieleen tämä kyseinen varasto ja hän ehdotti sitä. Sinne saa lämmityksen, sähköt on ja valaistus on kunnossa. Innostuin asiasta ja kävimme katsomassa sitä seuraavana päivänä. Vastassa odotti aikamoinen pläjäys kaikenlaista putki- ja sähkötavaraa, joitakin työkoneita ja muunmuassa talvirenkaita.

Kaiken sen tavaran alla kuitenkin on, no mitäpä sitä kaunistelemaan, todella karu huonetila. Mutta oikeastaan se on vaan hyvä. Se on kuin tyhjä kangas johon voi luoda haluamansa taideteoksen. Varsinainen bunkkeri, siellä ei kuulemma kuulu edes puhelin joten rauhassa saa olla. 😀 Lattia on betonia, seinissä on osittain paljaat kipsilevyt ja osittain valkoiset metalliset seinälevyt, katossa karusti styroksia. Silti näen siinä potentiaalia. Vaikka siellä ei ole ikkunoita, niin valaistus on silti hyvä. Muutaman spottivalon ehkä lisäisin sekä työpöytävalaisimen, mutta ilman niitäkin pärjäisi. Huonekorkeus on 2100mm eli aika matala, mutta sekään ei haittaa. Kaksimetrisiä tauluja mahtuu hyvin maalaamaan. 😉 Tilan mitat ovat 4100 x 2740mm, eli neliöitä on vähän yli yksitoista. Ei kovin paljon, mutta riittävästi!

ateljee1

Lattia joko hiotaan ja maalataan betonimaalilla tai sitten hiotaan ja lakataan, en ole ihan varma vielä kumpi tehdään. Seinille täytyy ehdottomasti tehdä jotain, maalata nyt ainakin. Ovesta katsottuna oikealla seinällä tulee olemaan maalauspisteeni. Seinälevyt maalataan valkoisella, niihin saa jäädä sitten värikkäitä maalausjälkiä ja -roiskeita ihan tarkoituksella. Päälle voi aina maalata uuden kerroksen kun värien sekamelskaa alkaa olla liikaa! Kattoon asennetaan ehkä kipsilevyä tai mitä nyt satutaan keksimäänkään.

Lisäksi tarvitaan hyllyjä ja työpöytä tuoleineen. Työpöydäksi ajattelin pukkijalkojen päälle laitettavia puulevyjä niin, että siitä tulee kulmapöytä. Jotain sellaista, mitä ei tarvitse taas kovin paljoa varoa. Toki täytyy olla myös pieni oleskelunurkkaus, ja ehdottomasti kahvinkeitin! Nojatuoli on jo tiedossa, se löytyy täältä talosta. Siinä on tummanvihreää nahkaa ja puuta.

Ohessa on Sketchupilla tekemäni suunnitelma, joka on todella silotellun näköinen kun vertaa oikeaan tilaan. En edes viitsi vielä laittaa kuvaa miltä se oikeasti nyt näyttää, mutta ehkä sitten uskallan kun se on hieman valmiimpi. Tässä kuitenkin maistiaisia ja ensimmäiset luonnokset/ideakuvat siitä mitä kohti ollaan menossa! 🙂 Väriä pitää olla,  saan niistä valtavasti inspiraatiota. Tosin pinnat pidän melko neutraaleina koska en halua niiden vievän huomiota tulevilta maalauksilta ja muilta esineiltä, tai heijastavan väärän sävyistä valoa töihini.

ateljee2ateljee3

Oikeita kasveja siellä ei tietenkään tule olemaan kun ei ikkunoitakaan ole, joten joudun tyytymään tekokasveihin. Tuo pinkki lipasto on ihan täysi mysteeri vielä. Se voisi olla ihan minkä värinen tahansa, kunhan ei valkoinen, musta tai harmaa. Sitä ei siis ole vielä tiedossa, mutta eiköhän siihenkin joku omasta takaa löydy! Tapetti joka näkyy oviseinällä on joskus RTV:stä ostettu, mutta sille ei ole ollut vielä käyttöä. Se on vinyylitapetti, joten puhdistaminen olisi helppoa. Siksi ajattelin sitä tähän tilaan. (Se näyttää luonnossa paljon paremmalta kuin kuvassa.)

Mutta tämmöistä tänään! 🙂 Vaikka työtä on jonkun verran ennen kuin saadaan sitä lähellekään kuvien tasoa, niin ei haittaa. Elämä osaa yllättää. Vasta muutama päivä sitten mietittiin että mistä moinen tila oikein löytyisi ja mitä siitä pitäisi maksaa. Tässä se nyt sitten on, ilmaiseksi ja paljon lähempänä kuin arvattiinkaan!

Terkuin, Anna

ateljee5

/ I’m going to have my very own atelier and woman cave very soon! It was a surprise that it’s  actually in the same plot which we live in! It’s important to me that I can paint without being careful all the time. I need to let my emotions control the painting, not in the other way around. I’m so happy about this, because I really need a place where I can be all alone and paint.

This space is in very rough condition, and it’s going to be a big job to get it look like a place in these pictures I made by Sketchup. But not impossible at all! It’s under the heating center of this plot, and has been on a storage use for a long time. My uncle asked if this place could manage for me. The size of it is about 11 square meters, so it is not a big place, but it’s enough for me! 🙂 Just a few days ago we didn’t have a clue where we could find a workspace for me, and now it’s here! Free, and so close. Perfect! Well, life really knows how to surprise you! 🙂

With love, Anna

Vessan facelift: suunnitelma

Eilisen ”raivosiivouksen” ansiosta vapautunutta energiaa oli käytettävissä aivotyöhön, joten tuloksena oli tämän talon vessan uusi ulkoasu. Tai siis alustava suunitelma siitä. On muuten tehokas tapa purkaa patoutunutta energiaa ja tunteita kun siivoaa reilut 200 neliötä ja tamppaa mattopiiskalla sielunsa kyllyydestä petivaatteita. 🙂 Talossahan on yhteensä 300 neliötä, mutta käytämme vain osaa huoneista.

Mennäänpäs asiaan! Eli vessan pintaremonttiin. Syy, miksi haluaisin vessan ilmettä muuttaa näkyy ehkä aika selvästi näistä kuvista:

Eli hyvin keltaista on… Vessa on tehty tähän 80 ja 90-luvun taitteessa. Tunkkaisen sävyinen keltainen tekee tilasta ensinnäkin vielä ahtaamman tuntuisen kuin se on (tilaa on huimat 1,5 neliötä!) Pidän kyllä yleisesti ottaen keltaisesta värinä, mutta tässä kohtaa se vähän menee yli kun sitä on seinissä, katossa ja lattiassakin on kellertävä muovimatto.

Mutta ainoastaan omat mieltymykseni eivät saa vaikuttaa tämän vanhan rakennuksen remontointiin, vaikka täällä asunkin. (Tokihan oma remonttifilosofiani on muuttunut huomattavasti esimerkiksi vuoden takaisesta, ja paljolti juurikin siksi että asumme nyt täällä.) Joten tehdään vanhaa kunnioittaen ja jatkaen samankaltaista värimaailmaa ja tyyliä kuin muualla talossa. Minusta vessa ei nyt tässä asussaan sovi muuhun taloon kovin hyvin. Keltaista ei ole täällä missään muualla kuin tässä vessassa ja koska tämä on hätäisemmin ja jälkeenpäin tehty kuin muu talo, se kaipaa muutosta. Siksi halusin ottaa tehosteväriksi perinnevihreän (esimerkiksi Tikkurilan sävy 337X) jota on etenkin keittiössä käytetty paljon mm. kaapistot on maalattu tällaisella sävyllä sekä muutama hylly ja laskutasona toimiva pöytäkin on samaa sävyä. Pirtissä sitä on ovissa, muutamissa penkeissä ja pöydissä, sekä yhdessä kaappikellossa.

tikkurila_337x

Kuva Tikkurilan sivuilta.

Toinen ongelmakohta vessassa on säilytystilat, tai oikeastaan niiden puute. Siellä ei ole alunperinkään ollut mitään muuta säilytyspaikkaa tavaroille kuin tuo muovinen peilikaappi, ja sehän nyt ei riitä mihinkään jos talossa asuu nainen! 🙂 Ja muutenkin, on kiva saada suurin osa vessan tavaroista johonkin piiloon jotta yleisilme pysyy siistimpänä. Tuo peilikaappi ei myöskään sovi alkuunkaan talon henkeen, joten se saa väistyä.

Kolmas asia johon suunnittelussa puutuin on venttiili- ja putkisekamelska wc-istuimen takana. Sen haluaisin mieluusti piiloon, ja samalla mahdollistaa entistä enemmän säilytystilaa. Esimerkiksi pesuaineet saisi näppärästi sinne alle. Tärkeä pointti on myös se, että venttiilin ja putkien luo on päästävä jos tarvetta on. Eli kaluste joka siihen tulee täytyy saada nostettua pois tieltä. Tuolle seinällä olevalle termostaatille ei tällä kertaa tehdä mitään koteloita, koska se uppoaa tilaan paremmin kunhan seinäpintoja maalataan. Myös kaikki sähköviennit jäävät näkyviin, koska ne on usein vanhoissa taloissa (myös täällä) jätetty esille.

Tässä Autocadilla piirtämäni pohjapiirustus tilasta ja siihen tehtävistä muutoksista. Tilan leveys on 1020mm ja syvyys 1630. Pinta-alaa on siis reippaat 1,5 neliötä kuten aiemmin kerroin. Huonekorkeus on 2530mm.

wc-keskinenwc-projektiot

Tässä on samaisella ohjelmalla tehdyt projektiokuvat kolmesta suunnasta. Kuten näkyy, olen suunnitellut vastakkaisille seinille kaksi kalustetta joiden eteen tulee verho. Verho siksi, että ovet eivät mahtuisi aukeamaan kunnolla ja vanhan malliset liukuovet ovat niin raskaita käyttää etten koe niiden sopivan tähän tilaan. (Keittiössä on vanhat puiset liukuovet kuivauskaapissa eikä niitä juuri siirrellä koska ne ovat niin raskaat.) Lisäksi verhot tuovat mukavaa pehmeyttä tilaan.

Kalusteet teen itse ja ne maalataan perinnevihreällä. Samoin seinähyllyt tulevat olemaan omaa tuotantoa ja ne maalataan myös. Vanha wc-istuin ja allas jäävät tilaan. Peiliksi vaihdetaan suorakaiteen muotoinen. Senkin saatan tehdä itse jos sopivaa ei vanhana löydy, sillä haluaisin myös sen olevan vihreä. Seinät ja katto maalataan hieman neutraalimmaksi taitetulla valkoisella, myös wc:n ovi on aikoinaan tehty valkoiseksi joten ne käyvät yhteen hyvin. Olen miettinyt tilaan myös jotakin vanhan mallista tapettia, mutta ongelmaksi tulisi ehkä puhtaanapito. Paperitapetti imee kaikki roiskeet itseensä. Mahdollisesti puolipaneelin asentaminen ratkaisisi ongelman mutta mietin, että meneekö se sitten jo yli. Puolipaneelia on kyllä pirtissä käytetty, mutta tähän vessaan sitä ei ole alunperinkään tehty. No, nämä ovat vasta alustavia suunnitelmia ja niitä tullaan pähkäilemään vielä urakalla ja hyvin tarkkaan, joten eiköhän sopiva ratkaisu löydy. 🙂

Valaisimeksi olen ajatellut valkoista vanhaa lasikupua, joka mielestäni löytyy ihan omasta takaa jos oikein muistan. Johto ja kanta täytyy varmaan uusia, en ole ihan varma ovatko ne toimintakuntoisia vai eivät. Lattian suhteen täytyy vielä katsoa miltä nykyinen matto näyttää seinien maalaamisen jälkeen. Jos vanha lattia näyttää hyvältä niin se jää, vaikka kuusikulmainenkin muoto sopisi ihan hyvin. Myös seinässä olevat kaakelit saavat jäädä paikoilleen, nekin raikastuvat todennäköisesti aika lailla kun seinät käsitellään, ja jos eivät niin katsotaan sitten mitä tehdään.

Ja tässä tulee vielä Sketchupilla tekemiäni havainnekuvia tilasta muutoksen jälkeen. Hyllyihin tulee kyllä kannakkeet, olen vain unohtanut piirtää ne tähän. Lisäksi persoonallisuutta saa kun tekee mahdollisimman paljon itse ja monia elementtejä löytyy jo valmiina omasta takaa, eikä tarvitse ostaa kaikkea kaupasta. Saanpahan hyvää harjoitusta puutöihin ja ompeluakin on vaaleiden verhojen osalta tiedossa. 🙂

Kaikki tehdään niin, että ne varmasti sopivat talon muuhun henkeen ja tyyliin. Ei silotella liikaa, sillä eihän kaikki ole vuosisadan vaihteenkaan jälkeen ollut siloteltua. Tietokoneella tehdyt kuvat vain antavat vähän turhan kliinisen vaikutelman omaan makuuni. Tarkoitus on siis tehdä oikeasti vanhalta näyttävää samalla tavalla kuin ennen vanhaan on tehty!

Terkuin, Anna

keskinen-wc8keskinen-wc6keskinen-wc5

/ So, here is my plan for a toilet’s renovation and facelift! Situation right now is very yellow and there’s nothing else yellow in this house at all, so I don’t think it fits very well. I’ve drew layout and wall projection plans with Autocad and then I made these pictures with Sketchup to observe how the space would look like after renovation. Nowadays I always want to respect old when I do things like this. My goal is to make all of the cabinets myself. What do you think?  I think it would fit better to the whole house and it looks quite cute as well! 🙂

With love, Anna

Syysillan valoa

img_1283

Ohessa kuvia takapihalta vanhan riihen luota, jotka otin alkuviikosta. Syksyn valo on jotenkin paljon pehmeämpää ja eri väristä kuin kesällä. Etenkin illalla saa otettua tunnelmaltaan erilaisia kuvia, mikä on mukavaa vaihtelua kesän kirkkauteen (vaikka olenkin 100% kesäihminen, löydän myös alkusyksystä niitä hyviä puolia.) Aamulla vasta hienoja saisikin jos sattuu olemaan sumua, mutta valitettavasti nukun aika myöhään joten useinkaan en siihen ehdi mukaan. Ehkä täytyisi joskus laittaa herätyskello soimaan riittävän aikaisin niin saisi kokeilla sitäkin. En kylläkään ole parhaimmillani aikaisin aamulla joten en ole ihan varma tulisiko siitä mitään muuta kuin kiukkua koko loppupäiväksi. 😀 Toivottavasti olen väärässä.

Myös puiden lehdet ovat paljolti jo kellastumaan päin ja haravalle alkaa olla töitä pihapiirissä. Loppusyksy ja talvi ovatkin sitten pimeyden aikaa ja itselleni olleet aina vaikeita ajanjaksoja juuri valonpuutteen vuoksi. Saa nähdä miten tänä vuonna käy kun elämäntilanne on täysin eri kuin ennen. Nyt kun asutaan maalla luonnon keskellä voi olla että talvenkin näkee ihan eri näkökulmasta. Syksy ainakin tuntuu paljon paremmalta täällä kuin kaupunkiympäristössä. Luonto on täällä niin iholla, että pakostikin kai oppii nauttimaan täysillä jokaisesta vuodenajasta eikä pelkästään kesästä. En pistä vastaan, vaan otan haasteen rohkeasti vastaan!

Terkuin, Anna

img_1201img_1195img_1215img_1169img_1229

/ Here are some photos that I took in the beginning of the week. Autumn’s light is so much softer and color is warmer than in summer’s light. It allows to take photos with a different tone in them. Winter is very dark time here in Finland and hard time for me because of the lack of light. But maybe now when we live here in countryside in the middle of the nature it’s not so bad. I hope that I would learn to fully enjoy all of the four seasons and not just summer (I’m 100% summer person.) Autumn feels here so much nicer than it felt in city environment, so I think winter may be easier too. I’m ready to accept this challenge!

With love, Anna

Luovuuden verotusjärjestelmä

img_1554

Eilen oli taas sellainen ärsyttävä päivä. Mitään muuta en saanut aikaiseksi kun kuvissa olevan pannukakun, mutta siihen nyt ei paljoa vaadita. Niitäkin päiviä tarvitaan kun ei vaan kertakaikkiaan ole tarkoituskaan tehdä mitään. Olla vaan ja möllöttää tai käydä metsässä kävelyllä. Vaihtoehtoisesti voit pyöriä sängyssä omissa ärsyttävän olon liemissäsi, rampata talon ja verstaan väliä edestakaisin, puhista ja ähistä matkalla, miettiä vessan remonttia pääsi puhki (eli noin 10 minuuttia), vaikeroida taas sitä kun ei huvita tehdä mitään ja sen jälkeen hipelöidä maalisuteja ja -pensseleitä mitään koskaan kuitenkaan aloittamatta. Olisi vaan pitänyt lähteä sinne metsään.

Kun olen pari yötä nukkunut huonosti, niin tämä on hyvinkin tuttu olotila. Aivot käyvät ylikierroksilla eivätkä millään muotoa meinaa suostua siihen että nyt ei tehdä MITÄÄN. Luovuus vaatii aina veronsa jossain muodossa, olen nimittäin jo monena päivänä putkeen tehnyt suhteessa aika paljon kaikkea luomistyötä. Etenkin nyt tässä elämäntilanteessa tämän levon tarpeen huomaa selvästi kun jaksamisen kapasiteettia on muutenkin käytössä vain murto-osa normaalista. Samalla tällaiset päivät kuitenkin kielivät siitä, että jokin isompi projekti on syntymässä ja tuloillaan ulos mielen mustasta aukosta. Sen täytyy tehdä tilaa uusille ideoille ja ajatuksille.

Ja sitten, kun eilisaamuna vannoin että aion tehdä jotain muuta kuin olla koneella niin arvaatte varmaan mitä tein koko päivän… No, olin koneella. Ei tee hyvää hartioille, varsinkaan kun lempi työpisteeni on sängyllä joka tunnetusti on ergonomisin mahdollinen vaihtoehto!

Tänään tuntuu paremmalta. Siltä, että saattaa olla hyvinkin paljon ideoita toteutettavana. Mahdollisesti jopa onnistumiseen asti (vaikka nukuinkin taas aika huonosti päänsäryn takia.) Onneksi maanantaina pääsee taas PVT-terapiaan rentoutumaan!

Ristiriitoja on taas kerran pienen ihmisen elämä pullollaan, mutta niinhän se menee. Elämä koostuu ristiriidoista. Niistä sitten vain on yritettävä parhaansa mukaan luovia läpi.

Terkuin, Anna

img_1594img_1523img_1546

/ Yesterday was one the really annoying days. I couldn’t get done anything at all (except this pancake in the photos.) I call this kind of days as creativity’s tax system. It’s quite normal when you do much creative things.  Those days are familiar to me when I’ve slept badly for a few nights. Brains need rest too. And when they do they don’t want to stop and go into overdrive, that’s why I mostly can’t sleep these days very well. Also the annoying feeling that lasts usually whole day tells me that something bigger project is on it’s way. 

But yesterday is gone and today is a better day!

With love, Anna 

 

 

 

Villien lintujen villimpi ravintola

img_1343

Aiemmat vastoinkäymiset lintulaudan kanssa löydät täältä!

Se valmistui sittenkin! Eipähän ole toista samanlaista tällä telluksella. 🙂 Miksi lintulaudan pitäisikään olla tylsä? Nyt ”asiakkaat” ainakin takuuvarmasti huomaavat sen ja se saa hymyn huulille aina kun sitä katsoo (eikä vähiten siksi että tietää mikä starttipaketti katastrofiin se jossain vaiheessa oli 😀 ) Meinasi lentää roskiin monta kertaa, mutta onneksi iskällä oli muutama uusi ajatus toteutukseen. Eihän siitä missään nimessä mikään puusepän taidonnäyte tullut (ennemmin jäljestä tulee mieleen ala-asteen puutyötunnit) mutta pääasia on että se tuli valmiiksi!

img_1392img_1368img_1349img_1398

Seisova pöytä on katettu! Tässä vielä pari kuvaa kun se on paikoillaan pihassa. Setäni ystävällisesti hitsasi ja maalasi siihen sopivan metallijalustankin!

Ei tämä väritys nyt ehkä ihan matchaa vanhan talon arkkitehtuurin kanssa, mutta mitäs sitten. Minä tykkään ja pitäähän sitä nyt vähän pilkettä silmäkulmassa olla! 🙂

img_1460img_1441

/ So here it finally is! Bird feeder is done and in it’s place ready for ”customers”. I think that they may spot it very easily because of the coloring. 😀 I’m 100% sure that there is no similar bird feeder on this planet! Personal and not boring, but why it even should be boring? Now it brings smile to my face every time I see it (and not least because I know how many difficulties there were on the way 😀 ) Maybe it’s not matching exactly with the old house’s architecture but who cares, it’s just a bird feeder and I like it!

With love, Anna

Muuttolintuja

img_1111-2

Kävin eilen taas ihanalla Hannalla Studio Kimalluksessa kynsihuollossa ja räpsin jälleen hiukan kuvia tuotoksista. Jos haluat huippu hyvää palvelua kauneushoitolalta ja asut Sastamalassa niin suuntaa sinne! (Tämä ei ole maksettu mainos vaan tyytyväisen asiakkaan kehoitus 😉 ) Olen joka kerta enemmän kuin tyytyväinen kynsiini ja Hannalta saa vähän spesiaalimpaakin toteutusta koska taitoa löytyy! Tällä kertaa aiheena oli muuttolinnut. Pääskysiä on tällä tontilla kesäisin todella paljon ja hieman haikein mielin ne on täytynyt taas talveksi hyvästellä! Myös suuria kurkiparvia lentää tästä yli vähän väliä.

Oman ihastuttavan liikkeensä Hanna avasi keväällä Puistokadulle. Olemme nyt tunteneet muutaman vuoden ja pientä yhteistyötä ollaan tehty silloin tällöin mm. valokuvauksen merkeissä. Lisää kivoja juttuja tulossa syksyn aikana!

Terkuin, Anna

img_1120-2img_1119-2img_1124-2

/ Here are my adorable new nails by lovely Hanna from Studio Kimallus in Sastamala, Finland. Her customer service is one of a kind quality in her beauty salon! I like to photograph all the pretty nails she does to me and I send them to Hanna for her own use. This time the subject was migratory birds. I really like swallows and here where we live is every summer big bunch of them flying around and nesting. Sadly they move to south every autumn, and I miss their joyful flying and shrieking at the sky. Also big swarms of cranes fly above us every once in a while. They’re heading to south too.

This autumn we also have some photography co-operation with Hanna again, I can’t wait!

With love, Anna

Päiväni puuverstaalla

Eipä mennyt ihan niinkuin Strömsössä tämän päivän hommat… Aloin rakentaa pihaan lintulautaa. Syksy tekee tuloaan, joten ajattelin tehdä sen nyt jo alta pois enkä herätä koko asiaan vasta jouluna kuten yleensä käy. Suunnittelin siitä simppelin mallisen, mutta toteutus ei sitten ollutkaan yhtä yksinkertainen… Olin verstaalla yksin, joten iso osa ajasta meni tarvittavien tarvikkeiden etsimiseen kokonaisesta hallista, kun en vaan tiedä missä mikäkin on ja kaikki siellä on muutenkin vähän hujan hajan. (Kunnon siivouksen tarpeessa siis, saa nähdä koska siihen olisi koko porukalla inspiraatiota ja ennen kaikkea aikaa.)

img_3852

Alku meni hyvin, mittailin ja sahailin pistosahalla paloja kovalevystä, mutta ensimmäinen yritys saada mitään kasaan meni täysin mönkään. Vaihdoin höylättyyn lankkuun ja aloitin siis alusta. Kaikki puumateriaali on hallissa niin kuivaa, että monet palat jouduin sahaamaan siltikin lohkeamisen takia toiseen kertaan ja miettimään kiinnitystavankin uudelleen. (Huomioitavaa on, ettei siellä ole kukaan juurikaan puutöitä tehnyt moneen vuoteen, joten siellä on paljon puuverstaaseen kuulumatonta tavaraa ja muutenkin melkein kaikki puuntyöstökoneet on hautautuneet sinne jonnekkin.) 

Ei ollut helppoa ei, ja valmiiksi lyhyillä hermoilla varustettuna olin kyllä välillä todella kiukkuinen. 😀 Olisi toki ollut fiksua etsiä jo valmiiksi ”pureskeltu” ohje mittoineen ja kokoamisohjeineen päivineen, mutta ei. Ei alkuun tullut mieleenkään, vaan pakko oli alkaa taas vaikeimman kautta. Ja sitten kun se vihdoin kaikkien katastrofien jälkeen tuli mieleen, niin ei, koska pakkohan tuo jo aloitettu tekele on saada tehtyä loppuun. Ihme paradokseja on pienen ihmisen mieli täynnä!

No, nyt on katto, pohja ja sivut tehtynä ja käsiteltynä Osmo Gardenilla (sävynä hiili.) Seinäpaloista päädyt täytyy vielä tehdä, mutta jääkööt suosiolla seuraavaan kertaan. Vastoinkäymisistä huolimatta tästäkin päivästä selvittiin hengissä, täytyy vaan opetella pikkuhiljaa tuota suunnitelmallisuutta ja kärsivällisyyttä lisää. En olisi uskonut että yhden lintulaudan tekeminen voi edes mennä näin pieleen. Tulipa todistettua jälleen kerran, että yksinkertaisesta asiasta saa tehtyä helposti todella hankalan. 😀

Terkuin, Anna

/ So, my day at the workshop didn’t go as planned… 😀 I got an idea to make a bird feeder for winter myself, and because I did not have any kind of instructions, well.. It almost grew in a disastrous dimensions. I’m so hard-headed in some things, but it still was not far that I would have threw this little catastrophe starter pack away! It was supposed to be so easy and done quickly… Not quite!

I’m just starting to learn how to make myself real deal wood stuff, but because I’m more like an artist personality than a engineer so it’s not going to be easy. I’m pretty good at making something new from a trash and so on, but when I need to make a new item from scratch I’m really struggling. And it’s obvious that I need to concentrate and study to be more patient! Without my dad this bird feeder would have gone to waste and never get done. I’m glad that he had some time to help me with it. I will let you know when it’s ready, I hope it won’t be so long. 🙂

With love, Anna